Elämä menee joskus yllättävällä tavalla. Turkoosin Talon hiljaisuus ei ole ollut suunnitelmissa mutta elämä laittaa asioita uusiin uomiin.
Läheinen ihminen on poissa ja muistot lipuvat mielessä. Ukko kullan isä lähti tuon puoleisiin ja jätti aukon, jota yritämme muistoilla harsia eheäksi. Olemme voiton puolella ja meillä on todella kauniit muistot. Minä muistelen miestä joka osti miniälle äitienpäivinä ruusuja, ensimmäiset äitienpäiväkukat sain jo silloin kun esikoista vasta odotin. Muistan kuvan, jossa ylpeä pappa pitää pientä vastasyntynyttä käsissään ja ne kädet peittavät suojiinsa melkein koko vauvan. Ukko kullalla on omat muistonsa ja pojat sanovat, ettei kukaan paista niin hyviä muikkuja kun pappa paistoi.Päivä kerrallaan. Viime yönä tuli talvi uudestaan, huomasin kaipaavani Turkoosia Taloa ja ihmisiä sen tiimoilta. Laittelen tekstejä ja kuvia jaksamisen mukaan. Töitäkin tehdään pikku hiljaa, arki vie eteenpäin.
4 kommenttia:
Voimia suruusi.
Isovanhempien menetys vaatii aikansa, mutta onneksi muistot säilyvät. Niitä on ihana vaalia yhdessä lasten kansa, muistella takana olevia yhteisiä vuosia.
Kiitos.
Osanottoni.
Tulin piipahtamaan, kun blogissani kerroit palanneesi taas kirjoittelemaan.
Tännekin on satanut lunta. Tykkään lumesta kovasti. Saisi sataa enemmän.
kiitos
Pikku hiljaa laittelen tekstiä ja kuvia, jaksamisen mukaan. Arki vie eteenpäin. Tuttuja blogeja oli eilen kiva lukea ja huomata mukavia asioita.
Lähetä kommentti