Teen paperitöitä, tuntien päiväkirjat pitää palauttaa ensi viikolla ja matkalaskut täyttää. Olen yrittänyt kohottaa työnteon arjen ylle, kääriytymällä mummon tekemään peitteeseen. Takassa on tuli ja kynttilät on viritetty pöydille. Vieno vanilijantuoksu leijailee ympäri taloa, kardemummakahvi ja torttu tekevät hetkestä melkein ylellisen. Mikäs tässä on töitä tehdessä. Iltapäivällä tulee elokuva, Jumalaiset jajasiskot, jonka aion katsoa. Kirja teki vaikutuksen, joten ajattelin ottaa riskin ja katsoa elokuvan. Yleensä kyllä petyn elokuva versioon. Kirjat kun koskettavat usein syvemmältä ja tälläinen hyvän mielikuvituksen omaava luo lukiessaan mielikuvan kirjan henkilöistä, jotka elokuvissa ovat yleensä haaleita versioita alkuperäisistä. Leon Uriksen kirjaan Exodus uppouduin niin, että elokuvista jouduin poistumaan kesken. Elokuva oli aivan liian erillainen versio. Joulu tulee lähemmäksi, enkä voi unohtaa töiden tekemistä sunnuntainakaan vaikka yritän lievittää asiaa ympäristöllä. Elokuvan aikana teen pieniä käsintehtäviä työvaiheita, niin hommat edistyvät ja mitäs tässä valittamaan, työympäristö on suorastaan mahtava. Oikein leppoisaa sunnuntaita kaikille.
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
Suorastaan liian kivaa
lauantai 29. marraskuuta 2008
Koulun myyjäiset
perjantai 28. marraskuuta 2008
Hyvää viikonloppua
torstai 27. marraskuuta 2008
Oranssia voimaa
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Valoa kaamokseen
tiistai 25. marraskuuta 2008
Haave
maanantai 24. marraskuuta 2008
Taidetoimikunnan tukemana
Talvi tuli
Aika kuluu, parantaa ja vie eteenpäin. Olen saattanut läheisen tuon puoleisiin. Perheenä olemme lähteneet kulkemaan kohti arkea. Pikku hiljaa olemme tapetoineet seinää, sytyttäneet kynttilöitä pimeään ja lohduttaneet toisiamme. Huomaamattani olen tehnyt työni, hoitanut kotia ja perhettä, sisustuskin on saanut uusia tuulia. Tuntuu hyvältä hiljalleen tehdä niitä töitä, joita ei ole aiemmin ehtinyt. Keittiöön löytyneet lamput, tuoksupelakuun uusi ruukku sekä vanhat naulalaatikot seinällä ilahduttavat arkea. Jouluun valmistautuminen on saamassa minut valtaansa. Suunnittelen vakavasti joulukortti tehtaan pystyyn polkaisemista. Kynttilät palavat joka päivä. Oli hyvä päätös rauhoittua, perua kaikki turha ja kokea kiireettömästi nämä muutamat viikot. Tuntuu, että voin hyvillä mielin kulkea kohti lunta ja pimeyttä, minulla on voimia jatkaa töitäni. Kiitos kaikille voimia toivottaneille, nyt minulla alkaa taas olla virtaa. Turkoosissa talossa alkaa tapahtua. Olen lähdössä kokoukseen, jossa lyödään lukkoon viimeisiä asioita Wanhan aseman joulu tapahtumaan. Sinisen huoneen Hanne saa sähköpostia lähiaikoina. Haen painosta mainosjulisteet, joten tässä sitä taas mennään. Oikein aurinkoista ja lumista viikkoa kaikille. Menkää tekemään lumienkeleitä, se on ihanaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)