Palasin viime viikon alussa kotiin. Unkarissa oli ihanaa. Ihania ihmisiä, paljon katsottavaa ja mahtavia ideoita. Lämpöäkin oli 35 astetta varjossa mutta kuka käski olla varjossa. Olen neljä laukkua rikkaampi. Huopahelmiä on joka lähtöön ja sammakkoprinssikin matkasi mukanani Suomeen. Pieniä huopalintuja tuli mukana useita, yksi kruunupäinen "varpunenkin". Laitan kuvia myöhemmin kun saan kuvattua kaikki tuliaiseni.
Viime tiistai ja keskiviikko menivät lapsia ja koiraa sekä Ukko Kultaa halaillessa sekä kioskin pidossa Esikoisen jalispeleissä. Loppuviikon palasin arkeen, tarkastin ensi talven tuntien pidon, soitin työpaikalle, haahuilin avaimia ja muuta mukavaa. Viikonloppu meni toipuessa matkasta, pääsin silloin vasta ensi kerran hengähtämään koko viikolla. Nyt lähden värjäämään kangasta messupöytien pöytäliinoihin, ystäväni on järjestänyt ompelun. Arki kutsuu.. Kirjoittelen vielä matkasta paremmin kun ehdin, nyt asiat myllertävät vain päässäni edestakaisin.
maanantai 31. elokuuta 2009
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Matkalle
Pari viime päivää on ollut melkoista haipakkaa. Poikien kaverisynttärit on pidetty, yksitoista miehenalkua saa pahaa ääntä aikaiseksi. Lauantai meni leipoessa ja sunnuntaina juhlittiin suvun kanssa. Alkuviikko on mennyt töitä tehdessä ja nyt pakkaan. Unkari odottaa. Aikaisin huomenaamulla starttaan matkatovereiden kanssa kohti Budapestiä. Lämpöä on luvattu kolmisenkymmentä astetta ja menojalka vipattaa jo. Hyvää viikonloppua kaikille, palajan sorvin ääreen ensi viikon alussa.
torstai 13. elokuuta 2009
Pesua ja puunausta
Huomiset kaverisynttärit laittavat siivouksen käyntiin. Yläkerrassa pojat siivoavat omaa tilaansa. Kerrankin ilman suurempaa tappelua.
Alakerta on äidin vastuulla. Ukko Kulta pelastautui töihin. Onneksi on ihania pesuaineita. Puhdistuskivi saa tiskialtaan loistamaan. Greipin tuoksuinen pesuneste taas on ihanan raikkaan tuoksuinen ja siivouskin tuntuu leikiltä. On se kumma miten kauniiksi kokemansa asiat saavat vähemmän mukavan asian tuntumaan hauskalta. Siivouksessakin.
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Keskiviikko
Nyt tuntuu ihmeelliseltä. Kaikki kolme poikaa eskarissa ja koulussa 9-13. minulla on päivällä aikaa. No, kai tähänkin tottuu:) Olen aamun katsellut matkasuunnitelmaa. Lähden toisten käsityöläisten kanssa Unkariin 20-24.8, tutustumaan sikäläisiin käsityötuotteisiin ja käsityöläisiin. Matkaohjelmaan kuuluu messu käynti isoille Budapestissä oleville käsityömessuille. Olin siellä kolme vuotta sitten syksyllä, joten on kiva lähteä nyt "tuttuun" paikkaan. Tietää hiukan mihin haluaa tutustua paremmin ja muistaa käytännön juttuja, jotka helpottavat matkaa. Kaupunki oli myös minulle jotenkin "mieleinen". Sopivan kokoinen ja kodikas. Viime matkalta minulle tuli töihin monta ideaa, sitä toivon nytkin. Niinhän sitä sanotaan, matkailu avartaa.Ennen matkaa on kuitenkin edessä keskimmäisen ja esikoisen yhteiset sukulaissynttärit. Keskimmäisen kaverisynttärit ja pikkaisen muutakin puuhaa......
tiistai 11. elokuuta 2009
Arkipäivä
Muistan nämä leidit mummulani ruokailuhuoneen seinältä, nyt ne ovat minun kotini koristuksia. Tämä päivä on lyhykäisyydessään tässä. Eskari ja koulu. Vaatekaupasta sisätossut ja housuja pojille. Kotiin. Hakemaan eskarilainen. Välipala ja ruuan valmistus. Vihkojen päällystys. Esikoisen vieminen kahteen peliin kuudenkymmenen kilometrin päähän. Odottamista ja kutomista. Kotiin ja iltapala. Poikien iltatoimet. Huomenna sama rumba, pienillä muutoksilla. Nyt alkoi syksy.
maanantai 10. elokuuta 2009
Töitä ja huvia
sunnuntai 9. elokuuta 2009
Lekottelua
Mukavat juhlat on juhlittu. Kummipoika oli niin iso poika ja silti niin liikkuttavan nuori juhlissaan. Ukko Kulta kommentoi rippilapsia sanalla, murea. Lihavat Leidit olivat kommentoineet partiopoikia tuolla sanalla joskus ohjelmassaan. Sana oli kyllä jotenkin kuvaava nytkin:) Automatkan kuusisataa kilometriä ja kuumuus 26 astetta veti kyllä mehut meistä, että tämä päivä lekotellaan.
Meillä koulut alkavat tiistaina, joten huominen menee kouluvaatteiden ja reppujen hiomisessa. Uudet penaalit, kynät ja kumit on jo hankittu, ensi kertaa kolmelle. Lapset jakautuvat kahdelle eri kyläkoululle täksi vuodeksi. Esikoinen ja Keskimmäinen menevät tuttuun kouluunsa. Pikku Ukko lähtee naapuri kouluun eskariin. Vuoden päästä kaikki kolme ovat sitten samassa koulussa. Haikealta kyllä tuntuu lähettää kaikki opin tielle. Yksi aikakausi on loppumassa meidänkin perheessä.
perjantai 7. elokuuta 2009
Kukkia viikonlopuksi
Kuvassa on lempi kesäkukkani, kääpiösamettikukka. Muut samettikukat saavat olla puolestani rauhassa. Nuo pienet kukkat, joita on samassa kasvissa lukemattomia, kiehtovat. Ajattelin tehdä huomisen päivityksen jo tänään. Lähdemme Ukko Kullan kanssa huomenna rippijuhliin. Sen verran kaukana juhlitaan, että startti on aamulla kello viisi:) Kummi kun olen pitää fyysinen olemus olla kirkossa klo.9.30. Juhlimme pari tuntia ja hurautamme takaisin kotiin. Laskeutumisaikamme Keski-Suomeen on noin 20.00. Kova päivä tiedossa mutta mieluinen. Vien kummilapselleni kirkkoristin. Vähän rouheampi malli käy pojalle arkeen ja juhlaan.
Ukko Kulta antoi minulle vähän aikaa sitten vihjeestä mukavan lahjan, nimipäivänä. Manoksen silkkiä ja villaa sisältävä lanka kun oli juuri minun väriseni. Valitettavasti kuvaan ei saa langan kiitoa ja pehmeyttä. Näitä lankoja himoitsen muunkin värisenä Silkkivillasta. Ajattelin tästä sävystä tehdä harmaan talvitakin seuraksi rannekkeet ja pienen kaulurin.
Hyvää viikonloppua kaikille ja auringon paistetta.
Hyvää viikonloppua kaikille ja auringon paistetta.
Sirpaleita
Ostin alennusmyynnin riehaannuttamana keväällä lintuhäkin. Se oli vähän aikaa sisällä muttei ikinä oikein istunut kotiimme. Meillä on liian värikästä ja suoraviivaista, jotta tuollainen söpöys tuntuisi omalta. Ukko Kullan iskettyä päänsä siihen noin viitisen kertaa, luovutin ja siirsin hökötyksen ulos vaahteraan. Siihen se sopi. Suunnitelmissa oli joku kukka häkin sisään mutten sitäkään tänä kesä sinne saanut hankittua. Pieni lintu on kuitenkin istunut kesän häkissä, vapautta arvostavana en sulkenut ovea ollenkaan.
Löysin autotallin perältä joskus tekemäni ruukunalusen. Tavallinen, ruskea saviruukun alle laitettava, lautanen on koristeltu itse maalaamillani rikotuilla laatan palasilla.
Pohjustin ensin lautasen laatoitettavan kohdan vedenpitäväksi. Sen jälkeen rikoin laatat ja pihdeillä muotoilin paloja niin, että sain mieleisen kuvion. Levitin laattaliimaa pohjalle ja asettelin palaset niin, että sain saumat suurinpiirtein sopiviksi. Kun työ oli kuivunut saumasin saumauslaastilla työn. Viimeksi puhdistin reunat laastista ja pesin mosaiikin puhtaaksi.
torstai 6. elokuuta 2009
Elokuun ilta
Joskus epätaydellinen on täydellistä. Valo tulee illalla matalalta, voimakkaana ennen pimeän tuloa.
Elokuussa on oma tuoksunsa. Aamulla, sumun hävittyä pelloilta valon ja lämmön tieltä, kaikki tuoksuu erilaiselta. On ihanaa kulkea tietä pitkin ja katsoa tuttua maisemaa erilaisessa valossa, kaikki näyttää jotenkin terävämmältä.
Eilen illalla istuimme koiruuden kanssa vielä ennen sisään menoa portailla. Kahahdus ja edessämme oli pieni musta mytty. Naapurin, Paavo, skotti osaa siis tulla tarhasta pois:) Hetken olimme kaikki hiljaa, sitten Ike tervehti ilahtuneesti kaveriaan. Kohtaaminen ilahdutti kaikkia, Paavo oli itse rauhallisuus, Ike ystävällinen ja minä ylpeä oman koiruuden reaktiosta. Paavon emäntä oli kyllä hieman ymmällään, koiruuden pakoreitti ei vielä vain ole oikein selvillä.
keskiviikko 5. elokuuta 2009
Outo olo
En tajunnut ajan kuluvan näin nopeasti. Hämmästyin kun huomasin viimeisen kirjoitukseni päivämäärän. Ei kesä näin nopeasti voinut livahtaa ohitse. Hitaasti käännän katseeni elokuun iltoihin, sumuun ja uskomattomaan auringon valoon. Elokuussa valo on erilaista kuin kesällä.
Koira kasvaa, lapset palaavat kouluun ja mitä minä teen? Hitaasti ajattelen syksyä ja talvea. Päivitän kalenteria ja varaan tavaraa syksyksi. Pikku Ukko menee eskariin, isommat tuttuun kouluun. Ukko Kulta kulkee työn ja kodin väliä. Minä ja koiruus haahuilemme vielä kotona. Puolentoista kuukauden kuluttua iskee kiire ruumiiseen ja mieleen. Kaikki päivän tunnit on ahdettu täyteen "tärkeitä" asioita. Mikä on tärkeää...
Istua portailla vilkuttamassa pojille, mustan karvaturri kainalossa. Olla kotona kun koululaiset tulevat välipalalle. Viedä lapset harrastuksiin ja olla se äiti, joka kutoo koko harkkojen ajan sukkaa. Olla huutamatta liian kovaa peleissä. Antaa iltahali, lujasti. Olla ja rakastaa.
Koira kasvaa, lapset palaavat kouluun ja mitä minä teen? Hitaasti ajattelen syksyä ja talvea. Päivitän kalenteria ja varaan tavaraa syksyksi. Pikku Ukko menee eskariin, isommat tuttuun kouluun. Ukko Kulta kulkee työn ja kodin väliä. Minä ja koiruus haahuilemme vielä kotona. Puolentoista kuukauden kuluttua iskee kiire ruumiiseen ja mieleen. Kaikki päivän tunnit on ahdettu täyteen "tärkeitä" asioita. Mikä on tärkeää...
Istua portailla vilkuttamassa pojille, mustan karvaturri kainalossa. Olla kotona kun koululaiset tulevat välipalalle. Viedä lapset harrastuksiin ja olla se äiti, joka kutoo koko harkkojen ajan sukkaa. Olla huutamatta liian kovaa peleissä. Antaa iltahali, lujasti. Olla ja rakastaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)