keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Vappuaatto

Siivosin keittiötä munkkien paiston lomassa, niin minäkin vietän vappua perinteisen kaavan mukaan, kauhealla tohinalla. Vilkaisin ikkunasta ja pysähdyin, huikean sininen kukkamätäs näkyi koko loistossaan, metsän reunassa. Sinivuokot ovat aukaisseet kukkansa ja hivenen etuajassa, yleensä ihailen niitä äitienpäivän tienoilla. Meillä ruoho ja metsän aluskasvillisuus on vielä kuollutta ja ruskeaa, vain siellä täällä vihreys alkaa pilkistää. Sinivuokot suorastaan loistavat ruskeaa taustaa vasten. Vappu on täällä. Kesämekko päälle ja polvisukat jalkaan. Se jäätelö on saatava, mielellään mansikka.

Hauskaa vappua kaikille, älkää nukahtako aurinkoon.

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Laatikkoleikki


Kaikkien siemenien lisäksi olen kesää varten istuttanut käpyjä. Huoneonnenapila on ihanan värinen kasvi. Kesäisiä ulkoruukkuja varten jaoin sisällä olleen kasvin. Pienet käpyset asettelin eri ruukkuihin ja nyt kasvi kiittää. Minulla on isoihin ulkoruukkuihin siirrettäväksi useita ihania kasveja. Talveksi laitan kävyt taas sisätiloihin. Purppura kasvin värinä kiehtoo minua kaiken sen vihreän loiston lisäksi. Toinen kokeilu ruukkuihin on värinokkonen, innolla odotan miltä erilaiset istutukseni tänä vuonna näyttävät.


Murot maistuvat huomattavasti paremmalta talviaamuna kun ne kaataa kulhoon keltaisesta hyvän mielen laatikosta. Nenäliinan kun kaivaa krokotiilin ja kanan kuvioimasta rasiasta nuhakin vähän lievittyy.



Suolan voi kaivaa merellisestä valas laatikosta ja sokeri löytyy lumesta ja jäästä. Täytyy myöntää aiheet vetoavat ja piristävät arkea joka päivä.




maanantai 28. huhtikuuta 2008

Intohimot itse kullakin

Kauniita esineitä löytyy yllättävistä paikosta. Jälkikasvun Eno- Elmeri harrastaa moottoripyöriä. Itse kyllä olen joskus kyydissä ollut sujuvasti mutta arvostan Suomen ihanissa keleissä autoa enemmän. Sitä en kiellä, moottoripyörä on kaunis. Olenkin miettinyt tuon pyörän muotoja tulevaan näyttelyyn, seinävaatteeseen. Kovan esineen kiiltävyys pehmeälle kankaalle. Kehoitankin kaikkia katselemaan ympärilleen, mistä kaikista asioista löytyy silmää miellyttävää arjen estetiikkaa. Joskus tehdashalli tai betoniaita on se mieleenpainuva päivän pelastaja. Tässä tätä tätiä säväyttää pakoputki, tulkitaanpa asiaa sitten miten vain. Väri ja kromi, niiden tasapaino.
Posted by Picasa

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Lepopäivä

Sunnuntai on ollut täydellinen päivä, ei edes vasta alkanut sade ei pilaa päivää. Sade tekee kevättä ja sulattaa maata. Pääsen pian värjäilyjen välissä nostamaan vanhan kukkapenkin ylös ja tekemään paikalle yrttisen keittiöpuutarhan. Iisopit ja tinjamit ovat jo itäneet, valmiit vanhat taimet odottavat uusia kohopenkkejä.
Raivasimme Ukko Kullan kanssa vanhan vatukon ja marjapensaiden ympäristön. Ihana lämpö innosti meidät miettimään uutta oleskelutilaa omenapuun katveeseen. Pari puiston penkkiä sekä pieni pöytä, täydellinen lepopaikka marjankeruun tai ruohonleikkuun lomaan. Olen tänä keväänä miettinyt puutarhaa tilana, tilan sisälle voi rakentaa pienempi tiloja. Tilojen "seinät" olen nähnyt köynöksinä, purppuratuomina ja vastaavina. Rautaisissa kehikoissa liehuvat ohuet verhotkin voisivat olla kauniit. Päivä ulkona ruokki mielikuvitusta entistä enemmän.

lauantai 26. huhtikuuta 2008

Peikkopoika

Peikkopoika muutti meille pari viikkoa sitten. Hän odottelee pääsyä ulos, vapaus koittaa kun yöpakkasia ei meillä ole. Peikko saa asustaa patiolla, jossa minun on helppo vaalia aarrettani. Silmut antavat toivoa ja iloa, ajatus kesästä suorastaan pursuaa ruukusta kun ihailen viidettä miespuolista perheenjäsentä.
Posted by Picasa

Aurinko paistaa

Koko aamun kuljin tavaran hankinta matkalla ja en ehtinyt nauttia päivästä. Silmäkulmasta huomasin kyllä ihanan auringon paisteen. Kotiin päästyäni oli sitten pakko kiertää kaikki kukkapenkit ja tarkistaa maasta nousseet kasvit. Haravankin etsin käteeni, kuopsuttelin penkkejä ja tein löytöjä. Ihanaa kun kevät voittaa ja kesä tulee. Pionin silmut olivat pullistuneet entisestään, lumikellot valloittaneet koivujen välit. Minua ei ahdistanut edes esiteinin jatkuva ratkutus ja keskimmäisen sekä pikku ukon nahistelu. Kevät on ihmeellistä aikaa....
Pellava kankaat on pesty kertaalleen. Värjään huomenna kankaat ja vaatteeksi ne muuttuvat maanantaiksi. Tilaustyön jälkeen keskityn maalaamaan pikkutauluja ja muutamaa tilattua ylioppilaslahjaa. Pihatyöt katkaisevat mukavasti värjäilyä. Se etteivät aikataulut rytmitä päivää saa minut tuntemaan etten tee mitään. Olen hyvä harrastamaan itsepetosta, se pitää stressin poissa kummasti. Voisi kai verrata lumelääkkeeseen.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Appelsiini aurinko muutenkin aurinkoiseen päivään. Vitamiinia ja virtaa kaikille. Kaikista parasta on se, ettei tarvitse heittää puisilta maistuvia appelsiineja roskiin. Kuivaa ja tuunaa, ripusta energiaa antamaan. Kaikkea eteenpäin vievää ei tarvitse nauttia sisäisesti.
Posted by Picasa

torstai 24. huhtikuuta 2008

Mikä vie ajan

Olin illan hankeinfossa ja tapasin tuttuja, jotka kyselivät kuulumisia, kun blogi on ollut hiljaa. Kommenteissakin on vihjailtu missä luuraan. Ihanaa kun olette huomioineet minut ja muistaneet työn raskaan raatajaa. Kiitos kannustavasta viestistä kurssilta. Kaikki tämä ja opetusten loppuminen sai minut nousemaan saamattomuuden suosta ja päivittämään kuulumisiani teille.
Miksikö en ole kirjoittanut ? Saamattomuuttani ja muita tekosyitä riittää. Itse olen miettinyt syyksi seuraavaa.. Yhdistetään opetustustyötä tekevä yksityisyrittäjä, joka haluaa välillä pitää näyttelyitä ja tehdä myös uniikkia. Lisätään edelliseen kolmen poikalapsen äitiys, aviovaimous ja huoli omista vanhemmista ja isovanhemmista sekä leikkauksesta toipuvasta anopista. Voisi lisätä myös harvinaisen raskaan ja hitaasti paranneen flunssan. Pidin kevään ensimmäisen vapaa päivän viime keskiviikkona, mutta se siitä.
Kyllä töissä on ollut kivaakin. Kaksi käsityöliikettä on saanut seinämaalaukset seiniinsä, kädentaitoryhmä toi iloa joka torstai. Koko toukokuu on omistettu kesän näyttelytöiden tekoon. Aikataulunkaan ei pitäisi olla liian tiukka, joten lomasta koko kuukausi tulee käymään ja hyvä niin.
Tomaatin taimia on kuulkaa ihan neljää eri sorttia ja muitakin taimia on sitten koulittu. Ja tämä minun pitää kertoa teille, pionipenkki on elossa, isot punaiset silmut odottavat lämpimiä päiviä. Ihanaa. Etupihalle päätyvät nyt myös muutkin siemenistä kasvatetut taimet, tosin kasvihuoneen kautta, jotta karaistuvat hieman ja johan se vanha kansa sanoi, ettei ennen kesäkuun ensimmäistä viikkoa voi kukkia ulos istuttaa.
Kyllä se kesä sieltä tulee....
Joutsenet ovat joikanneet laskeutuessaan läheiselle pellolle. Peurat ovat illalla katkaisseet kotimatkani ja autossa olen seurannut niiden liikkumista pellolta lähimetsään. Jänis on, joka aamu ruokaillut pihapellolla, lumen keskellä pälvissä. Oravat juoksevat mäntyjen runkojen ympäri kevät touhuissaan. Pojat piti komentaa laittamaan vaatteet päälleen, pihalla kun hyppi trampoliinilla kolme nudistia.