Onnea on kun ei sada ja voi mennä isän sekä veljien kanssa kalaan. Kun voi kuunnella hiljaa veden ääniä ja odottaan kohon katoamista veden alle. Hiljaa puhella niitä näitä. Suunnitella miten äiti paistaa kalaa iltapalaksi. Miettiä minkä matkan jaksaa polkea seuraavan päivän pyöräretkellä. Kertoa mitä haluaa eväsleipien väliin ja kysyä etteikö voisi ottaa suklaahippu keksejä myös evääksi. Onnea on olla vain. Järven ranta hiljaisessa kesä illassa voi muistua mieleen vielä paljon kauemmin kuin kaikki ne puuhamaat.
tiistai 8. heinäkuuta 2008
Ukko kulta on aarre
Sitä on sitten shoppailtu. Ensimmäinen alematto, löytö eteiseen, harmaa musta ruudullinen räsymatto. Toinen löytö oli vaalean harmaa pörrömatto olohuoneen toiseen päähän. 160 kertaa 240 cm peittää lattiaa tehokkaasti ja pehmentää valkoisen seinänlevysen kirjahyllyn ilmettä.
Sitten sen aarteen kädenjälkeä. Keittiöremontti ja remontit yleensä ovat armaan puolisoni tekemiä. Minulla on onni olla naimisissa sisustuksesta kiinnostuneen miehen kanssa.
Valkoinen valaisin lista on omaa suunnittelua. Maksanut noin 10 euroa. Etsimme pitkään mieleistä valaisinta keittiöön. Poistettuamme yläkaapit, lähtivät myös loisteputket kaappien alareunasta. Täysin pimeässä työskentely ei onnistu, joten jotain piti miettiä tilalle. Tausta seinä on laatoitettu lattiasta kattoon valkoisella 15 kertaa 15 laatalla ja saumattu valkoisella saumausaineella. Emme halunneet kiinnittää laattoihin valaisimia, joten mietimme Ukko kullan kanssa vaikka millaisia ratkaisuja. Niin siinä sitten kävi, että ukko kulta toi luontaisetuna ilmaista koivuvaneria palan. Maalasi vanerin puolikiiltävällä valkoisella maalilla, sahasi reijät Ikeasta (alennuskorista napattuihin) ostetuille spoteille ja kiinnitti hopean väriset huonekalukoukut kattoon ja vaneriin. Ukko kulta on aarre.
Alla on lisää alennusmyynti löytöjä. Valkoiseen, mustaan ja harmaaseen taustaan löytyi useampi matto. Ruuturäsymatot tulivat eteiseen, olohuoneeseen kaksi pörröistä. Olohuoneen kulmasohvan eteen tuli tumman harmaa pörrömatto vastakohdaksi nahkasohvalle. 120 cm pyöreä matto on kuin tehty siihen kohtaan. Valitsin tarkoituksella olohuoneen mattoihin hivenen eri tummuus asteen harmaat.
maanantai 7. heinäkuuta 2008
Miten pähkinäkakku laitetaan
Pane pannuis lämpiämää. Ota tarpeelliset astijat ja ainekset kaapistais. Siirrä pois leipomapöyvältäis rakennuspalikat ja leikkiautot. Voitele pannuis ja kuori pähkinät. Mittaa kaks kupillist hienoi vehnäjauhoi. Työnnä pokais käät pois jauholoist. Harjaa jauhot häne vaatteistaa. Mittaa jauhot uuvestaa. Sekota seulotut jauhot, leivinpulveri ja suola posliinipottii . Ota siivouskaapistais harja ja rikkasihvel ja lakase poikais puottamat posliinipoti kappaleet. Ota toinen saman kokone tai pienemp potti. Avvaa ovi ku ovikello soip. Tuu takasi kyökkiis. Ota poikais käät pois taikinapotist. Pese poikais. Vastaa telehvoonii. Tuu uuvestaa kyökkiis. Raaputa voijeltu pannu pohjast puole senttimetri vahva suola kerros. Vie poikais toisee kammarii. Voitele toine pannu. Vastaa telehvoonii. Mää takasi kyökkiis, mihi siu poikais on uuvestaa livahtanu. ota häne käät pois pähkinäpytyst. ota voitelemas pannu, jonka pohjall on kerros pähkinänkuoriloi. Hyökkää poikais kimppuu, joka sinnuu pelästyksissää puottaa taikinapoti lattijal. Pese kyökkiis lattija, seinät, pöytä ja tuolit. Tillaa pähkinäkakku paakarilt. Käy itte leppäämää.
Tekijä tuntematon
Tekijä tuntematon
Tältä nyt tuntuu, tosin Keski-Suomen murteella. Toivottavasti huomenna on parempi päivä.
torstai 3. heinäkuuta 2008
Välillä paistaa, välillä ei
Aamulla on kokoustettu. Ensin mentiin läpi viikonlopun tapahtuma, lehtilaskut ynnä muu. Ihmeesti meillä riitti intoa myös miettiä työnjakoa Wanhan aseman joulu tapahtumaan. Niin, tapahtuma on itsenäisyyspäivänä. Muutama asia vain pitää huolehtia ajoissa, tila, luvat, sponsorit ja hevoskyyti. Myyjälistatkin on jo kasassa sekä miten mainostetaan ja missä. Teho tiimi iski jälleen. Olo muuten ei ole erityisen tehokas, tosin sovin yhden kesäkurssin ajankohdan heinäkuun loppuun. Huomenna teen aamun töitä. Illalla suuntaan serkkuni polttariporukan mukana syömään. Sen verran väsynyt olen etten iltarientoihin muuten osallistu, mutta syömään on mukava muiden seurassa mennä. Harhautustakin harrastin sen verran ettei suunnitelma viikonlopusta minulta ole lipsahtanut. Ilmoittaudun häihin, lopettaessamme puhelua sanoin, nähdään viimeistään häissä. Serkkuni vastasi vähän hämmentyneesti, etteikö polttareissa. Minä kysyin häneltä ,että järjestetääkö sinulle polttarit? Hän sanoi antaneensa nimilistan kaasolle, edelleen hämmentyneenä. On tainnut miettiä siitä asti ettei mitään tyttöjen juttua tule, reppana. Olenpa ilkeä ihminen, en edes kadu. Meillä on sitten virallisesti todettu kesäkuun olleen kostea. Ihmeelliset ilmat jatkuvat, kosteus prosentti on varmaan yli sata ja lämmintä on nyt 23 astetta. Huomiseksi lupaavat vähän päälle kymmenen astetta ja sadetta. Virkistävää.
Tiesitkö, että aurinkokunta on munan muotoinen. Nyt tiedät.
Tiesitkö, että aurinkokunta on munan muotoinen. Nyt tiedät.
keskiviikko 2. heinäkuuta 2008
Arkea
Pikku hiljaa yritän toipua viikonlopusta ja maanantaista. Tapahtumaa suosi sää, varsinkin lauantai oli kaunis. Sunnuntaina sade alkoi viiden maissa joten koko päivän jännittämämme ukkonen kiersi meidät. Olen jotenkin niin pökertynyt etten vielä ole miettinyt onnistumisia ja korjattavia asioita. Sen me päätimme, että tästä lähtien tapahtumat ovat yksi päiväisiä. Joten Wanhan aseman joulu on itsenäisyyspäivänä ja yksi päiväinen. Ihmisiä olisi saanut olla enemmän, toisaalta ne jotka tulivat olivat todella mukavia ja osallistuvia. Maanantai meni työhuoneen muutossa. Lähdin kotiin illalla minuutin yli yksitoista ja sade alkoi neljä minuuttia yli. Onneksi. Olin niin väsynyt etten eilen tehnyt muuta kuin lepäsin. Käsiä särki ja muutenkin oli olo kuin selkään saaneella. Asiakas soitti ja tilasi kuusi punaviini lasia valkoisella vanamo kuviolla. Eilen en jaksanut kuin luvata ne torstaiksi, joten kohta ryhdyn maalaamaan. Lasit menevät Helsinkiin, lupasin pakata ne harmaaseen puulaatikkoon vaalean puulastun päälle. Vielä sellofaani tiukasti laatikon ympärille ja tervanarua, niin vot. Huomen aamulla on loppupalaveri tapahtumasta. Ukko kullan loma alkaa myös huomenna. Itse hiivin aika väsyneenä varmaan vielä loppuviikon. Ensi viikon alussa yritän polkaista maalauskoneen jälleen käyntiin. Ai niin, se kellarin siivous. Kellarithan eivät häviä, vai mitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)