torstai 3. heinäkuuta 2008

Välillä paistaa, välillä ei

Aamulla on kokoustettu. Ensin mentiin läpi viikonlopun tapahtuma, lehtilaskut ynnä muu. Ihmeesti meillä riitti intoa myös miettiä työnjakoa Wanhan aseman joulu tapahtumaan. Niin, tapahtuma on itsenäisyyspäivänä. Muutama asia vain pitää huolehtia ajoissa, tila, luvat, sponsorit ja hevoskyyti. Myyjälistatkin on jo kasassa sekä miten mainostetaan ja missä. Teho tiimi iski jälleen.
Olo muuten ei ole erityisen tehokas, tosin sovin yhden kesäkurssin ajankohdan heinäkuun loppuun. Huomenna teen aamun töitä. Illalla suuntaan serkkuni polttariporukan mukana syömään. Sen verran väsynyt olen etten iltarientoihin muuten osallistu, mutta syömään on mukava muiden seurassa mennä. Harhautustakin harrastin sen verran ettei suunnitelma viikonlopusta minulta ole lipsahtanut. Ilmoittaudun häihin, lopettaessamme puhelua sanoin, nähdään viimeistään häissä. Serkkuni vastasi vähän hämmentyneesti, etteikö polttareissa. Minä kysyin häneltä ,että järjestetääkö sinulle polttarit? Hän sanoi antaneensa nimilistan kaasolle, edelleen hämmentyneenä. On tainnut miettiä siitä asti ettei mitään tyttöjen juttua tule, reppana. Olenpa ilkeä ihminen, en edes kadu.
Meillä on sitten virallisesti todettu kesäkuun olleen kostea. Ihmeelliset ilmat jatkuvat, kosteus prosentti on varmaan yli sata ja lämmintä on nyt 23 astetta. Huomiseksi lupaavat vähän päälle kymmenen astetta ja sadetta. Virkistävää.

Tiesitkö, että aurinkokunta on munan muotoinen. Nyt tiedät.

3 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Voi kesähäät on kivat. Hääfiilis on kepeää yhdessäoloa, riemullista juhlintaa.
Tuntuu hullulta ajatella, että joulu on tulossa, mutta näinhän se menee kaikki ajoissa...

Mari kirjoitti...

Oikein aurinkoista perjantai-päivää sinulle:) Kyllä riittäisi jo vesi ja sade, mutta...

Mukavia polttareita!

Mari

tiiu kirjoitti...

Arleena, toivottavasti hääpäivänä on parempi sää kuin mitä viime aikoina on ollut. Sen verran kepeää pitää olla, että Ukko kulta laittaa vaaleanpunaisen puvunpaidan:)

Mari, mukavaa viikkoa sinulle myös taitaa se sade kiertää yllämme oikein urakalla.