Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistot. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. helmikuuta 2008

Illan varjot

Viikonlopun messuilut tuntuivat puristavan mehut aika vähiin. Olen päivän aikana toimitellut asioita. Kesän myyntinäyttelyn aikataulu on sovittu, lehtimainokset käyty maksamassa, kukkalaite tulevalle lauantaille tilattu ja viikon ruuat hankittu, esikoisen koe tulokset tutkittu ja kehuttu. Siinäpä yhdelle päivälle asioita. Tulevat päivät ovatkin täynnä töitä, illalla opetukset, päivällä muutama kokous, torstaina ihana lamppuhelmien teko ja perjantai leivotaan.
Olen selaillut Heli Pukin kirjaa.Kirjan kuvat ovat minun lohtukuviani, niin tyyniä ja rauhoittavia. Tuntuu kuin kääriytyisi pehmeään peittoon ja saisi vasta paistettuja kanelipullia. Siellä on teksti, jonka haluaisin jakaa kanssanne.
Purjeenpaikkaaja

Tuuli laulaa lähtijöille, kutsuu kauas kulkijoita.
Ota heidät vastaan purjeenpaikkaaja, väsyneet, veneensä särkeneet, purjeensa puhkaisseet.
Avaa suojainen satama ja laske levottomat laineet, tuuli tuima taltuta.
Parsi purjeet puhjenneet, korjaa korkeat salot, mastot miehenmittaiset.
Anna turvaksi tuuli joka rantaan asti kantaa.
Pidä lyhtyä yllä jotta näen kotiini tulla.
(Heli Pukki)
Tänä sumuisena ja märkänä päivänä on lohdullista ajatella lyhtyä, jonka valossa kulkee rakkainpiensa luo lämpimään ja rauhaisaan kotiin.

lauantai 2. helmikuuta 2008

Paluu netti kartalle

Elämä menee joskus yllättävällä tavalla. Turkoosin Talon hiljaisuus ei ole ollut suunnitelmissa mutta elämä laittaa asioita uusiin uomiin.
Läheinen ihminen on poissa ja muistot lipuvat mielessä. Ukko kullan isä lähti tuon puoleisiin ja jätti aukon, jota yritämme muistoilla harsia eheäksi. Olemme voiton puolella ja meillä on todella kauniit muistot. Minä muistelen miestä joka osti miniälle äitienpäivinä ruusuja, ensimmäiset äitienpäiväkukat sain jo silloin kun esikoista vasta odotin. Muistan kuvan, jossa ylpeä pappa pitää pientä vastasyntynyttä käsissään ja ne kädet peittavät suojiinsa melkein koko vauvan. Ukko kullalla on omat muistonsa ja pojat sanovat, ettei kukaan paista niin hyviä muikkuja kun pappa paistoi.Päivä kerrallaan.
Viime yönä tuli talvi uudestaan, huomasin kaipaavani Turkoosia Taloa ja ihmisiä sen tiimoilta. Laittelen tekstejä ja kuvia jaksamisen mukaan. Töitäkin tehdään pikku hiljaa, arki vie eteenpäin.