Tuntuu tutulta

Tuntuu kuin elämä polkisi paikoillaan. Olen samassa tilanteessa kuin ennen joulua. Taas on opetuspäivä takana ja seuraava päivä edessä. Tänään olen sen opetuksen lisäksi keskustellut panderollin koosta ja tarpeesta, käynyt valitsemassa flaijerin paperia, sopinut huomista hanhenmunan hakua. Valittanut ympäriinsä, kun ei saada kuin reilu sata hanhenmunaa. Näyttelyt pukkaa maaliskuulle ja maalattavaa pitää olla tarpeeksi. Ai niin, kävin myös ihastuttavan mutta kieltämättä oudon keskustelun ihmisten suvaitsevaisuudesta. Avartavaa, että niin mielipiteistään tietoinen ihminen oli niin suvaitseva:) Tietokoneet( tai ihmiset) myös aiheuttivat ohi menevää paniikkia tapahtumamarkkinoinnissa. Kuten huomaatte kiireistä, muttei tylsää.

Päivän auringon paiste oli ehdottomasti odottamani postipaketti. Sain ihanat kirsikan väriset pellavahousut sekä muita ihanuuksia kirkkaissa väreissä. Elän pukeutumisessa kautta, ihanat värit. Olen omaksunut asenteen ihmisten katseisiin, että jotainhan ne kuitenkin puhuisivat. Niinpä kuljen keväällä batiikkikankaisessa turilas ja jäärä takissani. Nimi takille tulee siitä, että muistutan ihan oikeasti koppakuoriaista hiippahupussani. Jos joku siitä iloa saa, suon sen mielelläni ja itselläni on kaikista mukavinta. Sitä paitsi ,kun on vähän tälläinen taiteilijaboheemi, niin kyläläiset antaa paljon anteeksi, jollakulla kun on aina messevämpi juttu kerrottavana mitä sillä Tiiulla oli joskus päällään. On minulla ollut pitkä musta kausikin, muttei se kuulkaa minulle ihan oikeasti sopinut. Ja iästä alkaa olla se hyöty, että saa olla punainen hame ja liilat housut sekä violetti paita ja silti ne ottaa vakavasti. Tällä hetkellä jahtaan pitkää turkoosia nahkatakkia, vainu jo on.