Ulkona sataa, vaihteeksi. Huomasin lehteä hakiessani syksyn hiipineen maisemaan. Parissa päivässä on syksy värjännyt puita keltaiseksi, punaiseksi ja ruskeaksi. Johtuukohan lämpimien värien miellyttävyys syksystä ja luonnon omista väreistä.
Batiikki maalaustekniikalla värjätty pohja on saanut ruskean punaisen uppovärjäys kasteen. Syksyn värit näkyvät vanhan pellava pyyheliinan pinnalla, vuodenaika siirtyy tuotteisiin. Vanhat lakanat ja pyyhkeet, varsinkin pellavaiset ovat ihania värjäyspohjia. Värit pellavalla kiiltävät ja hehkuvat.
Eilen oli minun vuoroni pitää huolta läheisestä. Muutaman tunnin juttelu ja pienet askareet ilahduttivat kumpaakin, kiire on menettänyt merkityksensä. Kuitenkin surumielisyys tuntuu tarrautuvan kuin huomaamatta ja riippuvan mukana tänäänkin. Pilvetkin tuntuvat itkevän. Pojat vetävät minut kuitenkin maanpinnalle ajatuksista. Mikään ei ole niin tehokas tässä hetkessä pitäjä kuin kolme tietokone vuoroista tappelevaa poikasta.
3 kommenttia:
Syksyn värit ovat kyllä upeat, mutta harmaus ottaa luonnolle - parempaa mielialaa sinulle toivottelen täältä, itsekin syksyn haikeutta poteva:]
Aivan ihkuja kankaita sanoo syksy ihminen:)
Mun äidin sairastumisesta on jo 9 vuotta..kauan on ollut huolta mutta nyt pari vuotta on ollut helpompaa kun äiti on ollut "laitoksessa" muiden silmien alla vaikka koen olevani vastuussa silti jos jotakin tulee..
Elämä ei aina vaan ole kaikille helppoa:( voimia kaikille ketkä sitä tarvitsevat..
Inkivääri, välillä vilahtava aurinko onneksi antaa voimaa. Jaksamisia arkeen, hetki kerrallaan.
Heidi, kiitos. En ole mikään ruska ihminen mutta syksyllä jotenkin mieli ja silmä lepää noissa väreissä. Jaksamista ja muista pitää itsestäsi huolta.
Lähetä kommentti