torstai 18. syyskuuta 2008

Kohti perjantaita

Kynttilän poltto jatkuu pyromaaneista huolimatta. Tänään olen käynyt läheisen luona, lähinnä seurana. Illalla on opetusryhmässä vuorossa huopahelmien koristelu. Pojat menevät mummulaan poimimaan omenia ja ulkoilmaan, siksi aikaa kun olen töissä. Ukko Kullalle osui iltavuoro joten mummu ratsastaa apuun.
Pojilla oli eilen urheilukisa päivä koulussa. Esikoisen kuula pronssi ja Keskimmäisen juoksun neljäs sija aiheuttivat mitalli kahvit. Polleita poikia, mitalli killui kaulassa koko illan.
Odotan kovasti viikonloppua, pääsen vihdoin toteuttamaan paljon hehkuttamaani kirjaprojektia. Makuuhuoneen suursiivouskin on suunnitelmissa. Ulkooveen pitäisi vaihtaa syksyisempi kranssi ja mummulasta raahaamani vanhat luistimet voisi yrittää virittää asetelmaksi oven lähelle. Nyt täytyy vain varoa ettei ahnehdi liikaa töitä muuten ei asioiden toteutus ole mukavaa. Minulla on kyllä harvinaiset neljä "vapaa päivää", menen vasta tiistaina opettamaan. Totuuden nimissä on sanottava, että käyn läheisen luona vähintään kerran päivässä, pojilla on kouluprojekteja joissa autan ja omenapiirakkaa ajattelin leipoa pakkaseen. Saan kuitenkin itse järjestää aikataulun ja se on ruhtinaallista.

4 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Mukavia puuhia ja saavutuksia ja mitaleita.
Kaunis kynttilä, valon lämpö lämmittää juuri nyt.

tiiu kirjoitti...

Pienten poikien uho ja ylpeys on jotenkin hellyttävää. Sain kynttilän lahjaksi, pentikin syksyn mallisto jäljittelee hauskasti hedelmää tai siemenkotaa.

Inkivääri kirjoitti...

Kaunis on kynttiläsi ja kynttilänvalo on aina yhtä ihana:) Olipas pojista varmasti mukavaa, kun kotona vielä mitalijuhlia pidettiin - nyt harmittaa vähän kun en itse hoksannut...

tiiu kirjoitti...

Inkivääri, mitallikahvit ehtii järjestää myöhemminkin. Ajatus lämmittää varmasti silloinkin.