En tiedä uskooko kukaan tätä juttua, meillä paistaa aurinko. Koko päivä on ollut sellainen kuin joskus ennen. Kuultavan kirkas syyspäivä jolloin lämpö auringon paisteessa on huumaava. Ihanaa ja voimaannuttavaa.
Kävin aamupäivällä lapsuudenystäväni mökillä ihailemassa paikkoja. Tapaamme valitettavan harvoin, joten oli mahtava puhua muutenkin kuin puhelimessa. Ympäristö oli kuin sadusta, pieni punainen mökki ja harmaa savusauna. Vanhoja istutuksia ympäri pihamaata, löytyi jopa sellainen maksaruoho jota en tunnistanut.
Pensasruusut kukkivat ja syksyn aurinko loi varjoja ympäristöön. Päiväkahvi ei ole aikoihin maistunut niin hyvältä. Tämä päivä oli tarpeellinen ensi viikon kannalta. Ensi viikko on ensimmäinen opetusviikko tänä syksynä. Aloitan sitten oikein hulinalla, 41 viikkotuntia on sellainen voimainponnistus ettei tarvitse iltasella mitään miettiä. Onneksi normaaliviikko on 11-14 tuntia ja joskus viikonloppuisin 17 tuntia. Viikko ei vain lopu perjantaihin, viikonloppuna minulla on koulutusta. Olen lauantain ja sunnuntain 9-17 maalausta opettelemassa, lisäoppi ei ole koskaan pahasta. Oikein paljon aurinkoisia päiviä kaikille.
4 kommenttia:
Olipa kauniita syyspäiväkuvia, metsä kuin satumetsää.
Aina kun aurinko paistaa näin syksyllä tulee jotenkin iloinen mieli, se johtuu kait auringon yllätyksestä
Kaunis ilma ollut teillä:) Tänään oli täällä meilläkin lämmin, piti oikein heittää takkia pois päältä kun kuumuus yllätti. Oikein ahkeraa ja työntäyteistä viikkoa toivottelen:)
Mari
Uskon kyllä kertomuksesi auringosta. Täälläkin oli sellainen lauantaina. Tosin en siitä paljoa tiedä, koska olin koko päivän sisällä messuhallissa.
Hyvää alkanutta viikkoa
Hei Arleena, mukava kun olet palautunut blogistaniaan. Mökin ympäristö olikin kuin sadusta. Paistetta kaikkiin päiviisi tänä syksynä.
Mari, työn iloa sinne myös. Auringon paiste tuntuu pelastavan koko päivän, niin harvinaista herkkua se on ollut viime aikoina.
Hanne, paiste ei ehkä tosiaan ole messuillessa se paras ilma. Toivottavasti saat nauttia paisteessa ulkoilmassa. Työn iloa.
Lähetä kommentti