sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Auringon paistetta

Aurinko on hellinyt tänään meitä. Ruska on parempi kuin vuosiin. Heräsin turkoosissa makuuhuoneessa siihen, että Keskimmäinen tuli kertomaan ulkona olevan purppura puu. Toden totta pihlaja aamuauringossa oli purppura. Kaunis ilma innosti pojat ulkoilmaan koko päiväksi. Katselin keittiön ikkunasta kun veljessarja lekotteli auringossa isoilla kivillä syömässä evääksi hakemiaan omenapiirakan paloja. Kasvoilla loisti puhdas nautinto.

Lisko on livahtanut joskus Äipän siveltimestä Pikku Ukon t-paitaan. Rintamusta koristaa kranssi, jonka toisella puolella on lisko ja toisella pieni sammakko. Kuva on maalattu tavallisella kangasvärillä, pohja on värjätty batiikkiväreillä, reaktiivivärillä.
Olen onnistunut siivoamaan makuuhuoneen. Kuten olette lukeneet olen leiponut erilaisia omenapiirakoita. Ulkona en ole muuta kuin suunnittelun asteella, huomenna ajattelin siirtyä pihamaalle. Kuistin järjestän syyskuntoon ja pesen sen lattian. Kirjahylly on liimaamisen asteella, josko sen saisi seinään huomenna. Saunottu ja levätty on myös, joten kaiken kaikkiaan onnistunut viikonloppu.

7 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Täälläkin oli ihana aurinkoinen päivä. Halla oli purppuroinut vaahteroita.
Huomenna minäkin siivoan ja uudistelen terassi-istutuksia.

Inkivääri kirjoitti...

Kivoja kuvia! Viikonloppu kuulostaa juuri sellaiselta kuin kuuluukin, rentouttavalta - kunnolla siivotut huoneet tuovat mukavan tyydytyksen tunteen vaikka se siivoaminen ei niin herkkua olisikaan. Minulla on uunissa kauraomenapaistos ja pojat juuri kotiutuivat:)

tiiu kirjoitti...

Arleena, Ruska ja auringo tuovat virtaa pimeyteen. Samoissa puuhissa touhuamme, kumpi saa kuvat ensin blogiin:)

Inkivääri, teilläkin siis onnellista jälkikasvua iltapalalla:) Inhoan siivousta mutta kuten sanoit, työnsä jäljen näkee heti ja on ihana olla puhtaiden lakanoiden välissä, järjestetyssä huoneessa.

Hanne kirjoitti...

Täälläpäin syksyn ruska on taas vaatimattomampi kuin aiemmin. On näköjään paikkakuntakohtaista.

Odotan jännittyneenä sen kirjahyllyn kuvaa. En ole keksinyt, miltä se voisi näyttää...

tiiu kirjoitti...

Hanne, pikku aamupakkanen taitaa värjätä meidän ruskaamme.
Hylly on liimauksen asteella, heti kun saan kulmaraudan paikalleen, pukkaa kuvaa:)

Krisse kirjoitti...

Sinäpäs olet saanut paljon aikaiseksi.

Olisinpa minäkin, mutta ei.....

Huomenna.

Oikein mukava vierailla taas blogissasi. Hyvää syyspäivää sinulle!

-Krisse-

tiiu kirjoitti...

Krisse, onneksi on se huominen. Hyvää ja aurigon lämmittämää päivää sinulle, on mukava kun piipahtelet.