Ukko kullan ei ole ollut turvallista käydä kanssani halpa kaupoissa, viittaan termareihin ja Simoon. Nyt hän on tullut siihen tulokseen, että kahvilla käyntikin saattaa kääntyä kohtaukseen, tuo on saatava.
Hain eilen tavaraa ensi viikon ryhmiin. Ukko kulta ja Pikku ukko lähtivät pitämään seuraa ja kantoavuksi. Aikamme touhuttuamme päätimme, että on aika virkistäytyä. Kahvilaan siis. Haimme kahvit ja ihanat pullat, oli oikein ihana tauko. Ukko kulta väittää silmieni lasittuneen ja katseeni kiinnittyneen kylmäkaappiin. Olipa kuulemma miettinyt kohtauksen tämän kertaista syytä, siis olinko saanut omasta mielestäni loistavan sisustusidean vai mallin tulevaan työhön. Ehei, tapahtui paljon vakavampi asia, siis tuo minun on saatava kohtaus. Ukko kullalle on kunniaksi se, ettei hän silmäänsä räpäyttänyt tai negatiivisiä sanonut, minun kiiruhdettua kassalle saalista maksamaan.
Mausteteet oli pullotettu aivan ihaniin kitsi pulloihin. Kotiin oli tuotava kaikki kolme sorttimenttia. Avata en ajatellut yhtään. Kuka sitä nyt teetä juotavaksi ostaa, jos pullo on tarpeeksi kaunis. Pullon suuta suojaava paperi laittoi ajatuksia liikkeelle koristeluista. Pisanka muniin, posliiniin ja kankaalle ideat olivat omiaan.
En tiedä onko syynä päättyneet olympiaadit vai mikä, mutta kiinailmiö on vallannut minut. Voisin aivan hyvin ottaa punaisen, kukin kuvioidun, kiinapeitteen turkoosiin makuuhuoneeseen. Tänään haen vielä huovutus villoja ja ruskuemulsiota sekä muuta tunneille tarvittavaa. Yritän välttää kahviloita, halpahalleja ja muita sangen vaarallisia paikkoja. Värikylläistä ja rauhallista viikonloppua kaikille.
6 kommenttia:
Minä tykästyin kanssa noihin pulloihin ja kävin niitä hiplaamassa mutta en ottanut...vielä:) Ne on niin kauniita!! Voimia aikaisempaan postaukseen..
Ihanan näköisiä pulloja :)
Onpa suloisen värikkäitä pikkupulloja. Kyllä nuo kannatti kotiin tuoda. :-))
Hyvää viikonloppua.
-Krisse-
Hei Heidi, olen piipahtanut katsomassa blogiasi. Jaksamista sinulle myös. Kiva kun piipahdit.ps. ne puullot on saatava:)
Tiinar, kiva kun kävit. Pullot olivat sellaiset pakko saada piristykset.
Krisse, oikein hyvää viikonloppua sinulle myös.
Heippa, tuo keskimmäisen pullon tee ainakin on ihan taivaallisen hyvää!!!
Junika, mukava kun piipahdit. Iik pitäisikö maistaa kuitenkin ? Suunnittelin tekeväni korkkiin reijän ettei kaunis kaulansuojus paperi mene rikki. Taidan ostaa juotavaksi uudet pullot:)
Lähetä kommentti