lauantai 23. helmikuuta 2008

Lauantai aamu

Lomaviikon alku, pojat nahistelevat tosi kotoisesti yläkerrassa...... Ukko kulta oli yön töissä ja makuuhuoneessa kuuluu tasainen tuhina ja kuorsaus, hyvä niin.
Kävin eilen illalla tekemässä ystävien kanssa näyttelyrekvisiitta ja miettimässä mitä kaikkea me tarvitsemme viikon päästä sunnuntaille. Menemme silloin rakentamaan näyttelyä. Sain myös hanhenmunia lisää maalattavaksi. Näyttelyä varten teimme koivupölkyistä telineitä. Pölkyn yläreuna sai paju ja koivu kruunuja, joiden sisään laitoimme ruohopesiä. Kiinnityskohta sai suojakseen pellavanväristä hamppunarua. Pölkyt toimivat munien telineinä. Luonnon materiaalia käytämme muutenkin asettelussa.
Nyt täytyy keskittyä vahaamaan munia. Itselläni on jo luontoon liittyvä aihe suunniteltuna, tulevat munat ovat nimenomaan tarkoitettu näyttely tarkoitukseen. Myyntimunat ovat yleensä yksinkertaisempia.
Kaunis aamu tekee maalaamisen huomattavasti hauskemmaksi. Ulkona on hanget, aurinko pilkistelee ja pieni pakkanen ilman tuulta tekee ilmasta täydellisen. Luonnon näkeminen ikkunasta antaa työlle lisäulottuvuuksia. Aiheena ajattelin nimittäin käyttää lintuja, ikkunan ulkopuolella suorastaa pursuaa inspiraatiota.
Iltapäivällä laitan maustetut broilerin rintaleikkeet uuniin, perunamuussin ajattelin tehdä oikein vanhanajan malliin. Uloskin ajattelin ehtiä iltapäivällä poikien kanssa. Sauna illalla ja yhdessä oloa, muutakin kuin poikien nahistelua, niin sitä minä sanoisin laatuajaksi. Akkujen lataamiseksi.

6 kommenttia:

Mimmi kirjoitti...

Sinulla paljon kauniita juttuja täällä.. ihanaa katsella välillä muunlaisia kuin oman alan.. :)

magi kirjoitti...

Hei!
Palataan asiaan. Ota minuun yhteyttä, kun aika on sopiva. Kun olette tulossa Lahteen, olen ehdottomasti kiinnostunut....

tiiu kirjoitti...

Hei Helmiliina
kiva kun poikkesit ja pidät, taidatkin olla ensimmäistä kertaa kommentoimassa. tervetuloa.

Magi, kävin katselemassa jo korttejasi... varmasti palaan asiaan kun saan munahäsäkän vähän taltutettua.

arleena kirjoitti...

Nuo pääsiäismunat ovat sinulla niin kauniita. Kun minulla on hiukan enemmän aikaa maaliskuulla yllätän perheeni ja itseni ja ideoin pääsiäismunakoristeet. En tietenkään osaa niin taitavia maalauksia kuin sinä, mutta jotain omin käsin totetettua.

Hanne kirjoitti...

Vai lomalla olet. Eipä tuo lomalta juuri kuulosta! Onnea näyttelyn rakentamiseen!

tiiu kirjoitti...

Arleena uskon, että sinä teet hienoja pääsiäismunia. Luulenpa meidän näkevän sinun tyylisiäsi tyylikkäitä koristeita. Magilla on aivan toisen tyyppisiä munia blogissaan mutta myös ihania omalla tavallaan. Jään innolla odottamaan mikä on sinun tyylisi.

Hanne, kiitos
Minulle on lomaa kun voin päättää mihin aikaa sinä päivänä teen työni. Sekin on juhlaa jos ei tarvitse lähteä kotoa koko päivänä. Varsinaista lomaa ei käsityöläisellä taida juuri olla, joten nautitaan niistä pienistä nipistetyistä hetkistä. Työn iloa.