lauantai 24. toukokuuta 2008

Kehvatsu

Ukko kulta vetää hirsiä töissä vietetyn yön jälkeen, jälleen kerran kiittelen hänen unen lahjojaan. Jälkikasvu on hätistelty ulos mölytason nousun jälkimainingeissa. Meillä asuu tosissaan nudisteja, Esikoinen kietoi Ikea käärmeen lanteilleen ja hävisi lähimetsään. Pikku ukko on pukeutunut kumisaappaisiin, sehän riittää kun on kymmenen astetta lämmintä. Keskimmäinen on sitten vastaavasti pukeutunut kaikkiin vaatteisiin mitä omistaa, kompensoi ilmeisesti muiden pukeutumista.
Itse yritän kuorsauksen ja ulkoa kuuluvien kiljahdusten välissä, tehdä kotitöitä ja järjestää päätä. Näyttelytyöt painavat päälle. Ajatuksia on, mutta niin paljon, etten tunnu saavan mitään tolkkua ajatuksiin. Tiskaaminen varmaan auttaa, yök. Vaihtoehtona voisi olla grillin kaivaminen esiin ja aterian nauttiminen pahvilautasilta. Sen jälkeen voisi lämmittää saunan ja kutitella jälkikasvua sekä vähän Ukko kultaa. Arvatkaa kumman valitsen.
Tässä käy todennäköisesti niin, että herään aamuyöllä, aivan vapaaehtoisesti. Aamut ovat parasta työnteko aikaa. Keitän kupin kahvia, kaivan kankaita, järjestelen värejä ja piirrän. Tilannekatsaus seuraa.

2 kommenttia:

arleena kirjoitti...

kesäpäivää vietetään täälläkin, ulkona on satumainen tunnelma, aurinko, vihreät vaahterat, omenapuut kukassa ja nyt syreenin kukkien valkoista ihanaa hurmaa ja tuoksua, kyllä kesä on parasta

tiiu kirjoitti...

Arleena, varovasti uskallan sanoa kesän hivuttautuvan tänne myös. Totta, ihanaa..