sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Aurinko paistaa sittenkin

Aurinko on lämmittänyt ja hellinyt meitä koko päivän. Nudistit ovat ajaneet mönkkäreillä edes takaisin, meillä eivät estot vaivaa. Kasvihuoneeseen raijaamani taimet on pitänyt kastella aamulla ja illalla menen vielä uudestaan. Oikea hiekkaan varpaiden upottamis ilma. Hiekkaan sain tuntumaan pestessäni pikku nudistien korvia, sillä määrällä hiekkaa olisi hiekoittanut koko pihan.

Maali on kuivunut loistavasti sisäkatossa. Huonekaluja olemme siirrelleet edes takaisin ja kaikki näyttää erilaiselta. Luulin, että minulla on kaikki suunnitelmat sisustuksen suhteen pulkassa mutta asioiden uudelleen arviointi taitaa olla paikallaan. Verhoja koskevan päätöksen kuitenkin pidän, meille ei tule verhoja. Tilanjakajat ja matot saavat käydä tekstiileistä. Tekstiilien luonne täytyy vain harkita nyt tarkkaan. Väri maailma on myös valittu ja pitää. Valkoinen, harmaa sekä keittiössä verson vihreää tehosteena. Olohuoneen tehosteväriä mietin vielä, liilan tai tummansinisen välillä. Haluaisin kiurujen yö tapetin yhtenä vuotana valkoisen kirjahyllyn viereen.

Jukra, kuinka kivaa. Minulla on paljon käsityöläisiä tuttuina ja myös heiltä voisi etsiä yksilöllisiä sisustustuotteita. Taidan mennä mittailemaan ja laittamaan jotakin taas paperille.

3 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Viikonloppuna oli tosiaan kiva ilma sielläkin, missä minä olin.

Vai sisustamassa ollaan. Laitatko kuvia, kun valmiiksi saat?

Hyvää alkanutta viikkoa!

arleena kirjoitti...

Kuulostaa raikkaalta ja tunnen hiukan maalinhajua. Kiurujen yö taulumaisena tuo ilmettä uuteen lookkiisi olohuoneessa.

Kuvia minäkin odottelen.

tiiu kirjoitti...

Hanne, mukavaa ,että olet saanut nauttia ihanista ilmoista. Toivottavasti lepäsit. Valokuvia seuraa kun olen saanut paikan kuntoon.
Arleena, sisustaminen on jotenkin ilahduttavaa. Saa toteuttaa omaa itseään ja miettiä ratkaisuja jotka ovat juuri meille sopivia. Kauneus ja käytännöllisyys, sopivasti haastetta.