perjantai 9. toukokuuta 2008

Viikonloppu

Tämä ei voi olla totta, aika suorastaan kiitää. Vastahan oli lauantai ja nyt ollaan jo perjantaissa.
Kevät tuo mukanaan sosiaalista kanssakäymistä, vaihteeksi ystävien ja sukulaisten kanssa. Tänään käymme Veli veikeän luona kylässä, koko talvena emme ole "ehtineet", vihdoinkin. Odotamme mukavaa iltaa innoissamme. Huomenna ystävän pikkuinen täyttää vuoden, niin se aika kulkee. Sunnuntaina kierrämme tutun kierroksen, minun äitini, Ukko kullan äiti ja mummoni saavat meidät kylään. Vähän haikealla mielin olemme valmistautuneet äitienpäivään, miettien montako vuotta saamme kierroksen tehdä. Isänpäivä kierroksesta kun on yksi paikka vaihtunut haudalla käyntiin. Ikävä käy myös mielessä, tänä äitien päivänä pappa ei tuo minulle kauppa reissullaan ruukkuruusua. Niin elämä kulkee uusia uomia. Juhlitaan kuitenkin kaikkia äitejä tänäkin vuonna hyvillä mielin.
Kevät tuo mukanaan myös muita juhlia. Ukko kullan veljenpojan ylioppilasjuhlat aloittavat juhlakauden, kummilapsen rippijuhlat jatkavat suoraan serkun häihin. Se tarkoittaa sukulaisten ja ystävien iloisia kohtaamisia sekä arjen aherruksen unohtamista. Se tarkoittaa myös sitä, että joku rouvashenkilö yrittää löytää oman tyylisiään juhlatamineita. Hiki nousee pintaan jo valmiiksi. Rakastan tosin vaatteiden hankintaa, kengät ja laukut jopa innostavat. Ongelma on yksilöllisyys, haluan oman näköisen, laadukkaan ja jonkun jujun sisältävän vaatteen. Pienellä paikkakunnalla noiden asioiden saaminen on vähän vaikeaa. Voipi olla, että päädyn itse värjättyyn ja tehtyyn vaatteeseen, eipä ole muilla.

Ei kommentteja: