perjantai 30. toukokuuta 2008

Ihmeitä



Ihmeitä ihastelin aamupäivällä. Olin palaverissä ja sen jälkeen tutustuimme kivikauden kylään. Valtavan asiantunteva opastus johdatteli meidät tutustumaan kivikauden elämään. Pyyntitavat ja ansat tulivat tutuiksi. Useita erilaisia asumuksia kävimme lävitse. Käsityöläistä ihastuttivat erilaiset työtekniikat. Materiaalien kauneus pysäytti, tuohi oli niin kaunista. Tuohesta tehty asumus oli niin hieno ettei muuta voinut kuin ihmetellä. Kyllä täällä asuneet ovat olleet taitavia jo kivikaudesta alkaen. Ylemmässä kuvassa on erään asumuksen ovi, toisessa tuohiseinää. Yksi kesäloma retkikohde löytyi.
Kesäpäivä on kauneimmillaan. Heti kun saan jälkikasvun ruokittua, ajattelin paeta meteliä pihalle. Eilen illalla istuttelin ruusupapuja sekä hajuherneitä. Toki siemenet päätyivät vielä taimipotteihin esikasvatukseen. Kukkapenkin pohjat kaipaavat huomiota ja huomenna en ehdi suvivirsi kiireiltä. Poikaset käyvät hakemassa todistukset ja kirkossa. Lasten kotiuduttua kiiruhdamme juhlimaan Ukko kullan veljenpojan lakkiaisia.
Meinasi unohtua, toissa aamuyönä tuli prinsessa sukuun. Serkkuni perhe sai pienen tytön, kahden isomman siskon iloksi. Ihanaa saada mukavia uutisia. Täytyykin käyttää päätään pienen lahjan suunnitteluun. Mukavaa viikonloppua kaikille.
Nyt on mentävä pelastamaan hämähäkki, esikoinen bongasi juuri raukan keittiön lattialla. Huuto on sellainen, että hämis raukka saa sydänkohtauksen.

Ei kommentteja: