300 tekstiä

Merkkipaalun ohittessani ajattelin tehdä vähän erilaisen postauksen. Monesti mainitsemani näyttely syksyllä on vaatinut monenlaista kiemuraa. Yksi tälläinen oli oman tarinan kertominen. Näyttelyyn tuleva tarina on lyhyt. Sen näkevät muiden tarinoiden joukossa ne, jotka syksyn aikana Saarijärvenmuseolla käyvät. Sen pitemmän tarinan, joka on ollut aihiona tuota tekstiä hiottaessa, kerron teille nyt.Kirjoitin sen muistaakseni maaliskuun lopulla..

Olen käsityöläinen Äänekoskelta, Honkolan kylästä, pellon laidasta, metsän reunasta, mummon mökistä. Vaimo, kolmen pojan äiti,koiran emäntä,tytär,sisko,miniä,laajan suvun jäsen.
Vähitellen kädentaidot ovat ottaneet otteen arjestani. Ensin harrastus, sitten mahdollisuus toteuttaa itseään. Tänä päivänä kovaa työtä, joka on liukumassa enemmän ja enemmän opettamiseen.

Odotan tämän näyttelyn ideoimaa Metsolan väki "sarjaa" onnellisena ja innokkaana. Eläin- ja kasviaiheet, jotka ovat vielä alussa, nupulla, muuttuvat todeksi kesällä. Joulun elin pääni sisällä. Suunnittelin, en vielä uskaltanut laittaa mitään paperille. Vuoden alussa siirsin työn paperille ja avasin muille. Se oli pelottavaa. Työ, jonka ajattelin kertovan minusta "liikaa". Keväällä siirrän pääni sisällön ja paperille piirtämäni, kankaalle ja lasille, posliinille. Kesällä hion ja viimeistelen. Ajatukset saavat muodon. Metsolan väki tarjoaa toivoakseni samaa mielihyvää ja iloa muillekin kuin minulle. Kattaus ja koristeellisuus käsinmaalattuna siirtyy muiden "omaisuudeksi" syksyllä ja elää jouluun.

Mistä kaikki alkoi

Mummolassa pidettiin ompeluseuroja. Tuttuja naisia, joilla oli hienoja töitä käsissään. Istuttiin ringissä, puhuttiin. Isomummu Rauha Eveliina, mummu Aune, sukulaisia,naapureita. Puhe porisi, oli lämmintä ja turvallista. Välillä keskityttiin omaan työhön. Kun maalaan kangasta, joskus tuntuu, että ympärillä on "ompeluseura". Turvallinen rinki jossa voin toteuttaa itseäni. Jotain enemmän kuin tämä hetki. Tunnen sukupolvien ketjun, perityt kädentaidot.

Haluaisin korostaa onneani kun voin asua satumaisen kauniissa perinnemaisemassa. Peltojen reunassa, jossa näkee kevät kynnökset, kesän kasvun, syksyn viljavuuden kaikessa kullan värisessä loistossaan muuttumassa korjattuun sänkeen ja mustaan kynnökseen. Talvella lumen peitossa nukkuvat pellot, auringon valon sytyttämät kimaltavat lumikiteet koivukujalla.

Sukupolvien ketju. Se, että maa jää tänne kun meitä ei ole. Kun joutsenet lepäävät pellolla keväällä ja syksyllä. Peurat liikkuvat, auringon nousua tai laskua vasten, pellon yli. Kettu hyppää myyrän perään ruohikossa. Mäyrä lyllertää ojassa kohti kotiaan. Onneani lisää se, että voin tehdä jotain yksilöllistä käsilläni, niin kuin sukupolvet ennen minua. Opettaa osaamaani seuraaville. Elää arkea pienen mökin pihassa värjäten ja maalaten, samalla kuin mieheni puuhaa omiaan ja lapset leikkivät ulkona leikkejä joita on leikitty tuhansissa pihoissa eriaikoina. Joskus pieni on melkein liikaa, elämää suurempaa.