tiistai 4. toukokuuta 2010
Vauhdin hurmaa
Pikku Ukko on toipunut vatsataudistaan. Pienellä miehellä otti tauti kuusi päivää. Pakkollinen rauhoittuminen noin moneksi päiväksi takasi eiliselle sellaisen vauhdin, että vähempikin olisi riittänyt. Mönkijä kelpasi IC:tä odotellessa. Nyt kysellään kuinka monta nukkumista on lauantaihin. Pojat kuopivat jo lähtökuopissaan. Enoa odotetaan kärryn kanssa, jotta päästään IC:n hakuun. Ajattelin hakea vähän kukkamultaa, jotta saan istutettua värinokkoset isompiin astioihin sisällä. Meillä on kyllä vielä niin kylmää, ettei ulos voi istuttaa mitään. Haudoille vien vähän kylmän kestäviä orvokkeja ja murattia. Paikallinen Plantagen mainostaa muratteja kuuden boxeissa. Niitä voisi istuttaa valumaan kirjavalehtisen maahumalan kanssa istutuksien reunoille. Samaan ruukkuun punaisen ja vihreän kirjavia värinokkosia sekä keskelle tumman liilan väriset palot kasvattavia papuja. Kaikki vain ovat niin arkoja, etten todellakaan vielä voi kuin haaveilla istutuksista. Kesätori hankkeemme tuntuu etenevän vähitellen. Toivomme sen olevan auki joka toinen torstai klo 16.00-19.00. Loppumisaikaa voisi venyttää sään ja liikkeellä olevien ihmisten mukaan. Suunnitelmissa on aloittaa 20.5, tuolla aikataululla välttäisimme koulujen loppumiset ja juhannukset. Tarvitsemme vielä yhden toimijan kanssa yhteisymmärryksen, sen jälkeen toive toteutuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hei,
tulipa mieleen kysyä tiedätkö mistä saisi edullisimmin Sizzixin Big Shot-leikkurin (vaikket taida itse tarvitakaan, mutta jos olet törmännyt jossain) - mun tekisi mieleni sellaista, mutta kun se on niin kamalan kallis....
t Hannaleena
ps. missäs se kesätori on, tässä keskustassako -
Hei Hannaleena
Olen kyllä mielenkiinnolla seuraillut leikkureiden ihmeellistä maailmaa. Nyt kun on tullut nahkamaisia taivutettavia papereitakin. Missään superhalvalla en ole tuota leikkuria nähnyt. Olisikohan uudessa Ihana lehdessä ollut jokin tarjous? siinä oli hinta muistaakseni 99 euroa. Onnea etsintään jos löydät tosi edullisen niin vinkkaa ihmeessä ja minä pidän sinut myös mielessä.
Tori on keskustassa, samassa missä päivätori:)
Lähetä kommentti