maanantai 29. lokakuuta 2007

Päivä pulkassa

Sataa vaihteeksi vettä. Ajoin kotiin ja mietin mitä järkeä elämässä on, eipä löytynyt vastausta.
Kädentaitoryhmä teki innokkaasti töitä paperimassan parissa. Syntyi aivan mahtavia hahmoja. Omatkin sormet syyhysivät päästä tekemään jotain kivaa. Samalla mietin miten työ vie ajan niin kokonaan ettei ehdi harrastamaan itse ollenkaan. Kesällä olen kyllä käynyt ihan huvin vuoksi batiikki kurssilla jo useana vuonna.
Päivä kyllä on pulkassa, suurin osa töistäkin onnistui. Sämpylätkin onnistui, joten ei hassumpi maanantai. Huomenna on edessä uusi päivä. Kokous aamulla, lasten kuvataidekoulun ryhmä ja illalla aikuisten posliininmaalaus. Taitaa tulla blogiton päivä. Töitä ainakin riittää.
Ajomatkat on siitä mukavia, että ehtii miettiä kaikkea kuten alussa totesin. Erittäin syvällisten juttujen lisäksi tuotesuunnittelu on yksi aihe. Nyt on tapetilla lasiset turkoosit lasihelmet, ostin ne tuttavalta joka oli tuonut ne Ghanasta. Käsintehdyt lasihelmet. Vau mitäköhän mukavaa keksisi. Helmiä on 65 kpl joten varmaan niitä voisi liittää esim. sydämen nauhaan tai vastaavaan. Lasihelmi kurssille olen ilmoittautunut tammikuuksi, joten pitäisi kai lopettaa valitus ettei ehdi harrastaa. Toisaalta jos keksin hyvän tuotteen jossa lasihelmiä on, niin ei kun tammikuun jälkeen helmiä tekemään.

Ei kommentteja: