sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Messuilun tulokset

Messuilut on messuiltu ja tässä hivenen työnäytöksessä syntyneitä höntiäisiä ynnä muuta. Tipun ja pöllön tausta on aurinkovärjättyä puuvillaa, sitten kangasväreillä on maalattu sivellintekniikalla kuviot päälle. Lämmöllä kiinnitys ja tuote kestää 40 asteen pesun. Annoin mielikuvituksen ja suun käydä, ihmiset tuntuivat todella kiinnostuneilta ja kyselivät paljon. Mukavaa.

Eilen kerroin kuinka minua pöllöytti, yllä yksi eilisen pöllöistä. Kuvista näkyy hyvin, että valkoinen kangasväri pitää olla maalattavan ohut. Painopasta ei ole sopiva, se ei ole tarpeeksi ohutta.

Yllä oleva kuva on maalattu kierrätysmateriaalille, kirpputorilta löytynyt liina muuttuu tauluksi. Ihmisille tuntui olevan jatkuva ihmetyksen aihe, se ettei minulla ole mallia mistä maalata. Juuri se on minun valttini varmasti itse suunniteltu ja maalattu malli. Käytän valkoista, luonnonvalkoista sekä pellavan väristä pohjaa. Värjään itse aina pohjat ensin ja sitten maalaan päälle kuvat, jolloin voin sanoa itse käsintehty.
Meillä oli näytteille asettajina aivan ihania ihmisiä, mukavia ja huolehtivaisia. Sain kiitokseksi puupillin joka oli vuoltu lohikäärmeen malliseksi ja se soi, oikeasti. Toinen lahja oli savi pupu. Voi, että tuollainen yllättävä huomioiminen tuntui mukavalta. Kun myöhemmin katson noita esineitä tiedän ajattelevani erikoisen ihania ihmisiä. Viikonloppuna liikkeellä olleet ihmisetkin olivat positiivisellä mielellä, kehuja kuului siellä täällä koko ajan. Vielä loppupalaveri ja uusien vastuunottajien sopiminen, sitten voi hyvillä mielin luopua kahden vuoden urakasta ja suunnata uusia haasteita päin. Uskon vilpittömästi uusien vetäjien tekevän hyvää tapahtumalle, uudet tuoreet ajatukset eivät koskaan ole pahasta.

Ei kommentteja: