sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Linnut lentävät

Olen eilen ja tänään siirtänyt lintuja hanhenmunille. Mustia lintuja lentää punaruskeassa maisemassa, liilan taivaan alla. Vahaan ja värjään kaikki munat nyt sarjassa, tyhjennyksen teen myös peräjälkeen. Kuvat saatte katsottavaksi kun tyhjennykset ovat valmiit. Reliefi tekniikan valkoiset ja beiget munat teen tämän lintusarjan jälkeen. Hommia piisaa. Välillä olen katsellut lumisadetta, ihan oikein, meillä on satanut koko päivän suuria lumihiutaleita. Uskomattoman upeaa.
Olen tutuissa blogeissa vieraillessa saanut herätyksen. Kevät tulee huolimatta ihanasta lumisateesta. Siivous ja turhien tavaroiden karsinta on edessä. Löysin mukavan kirpputorin, joka toimii hyväntekeväisyys periaatteella. Kaikki varat menevät todella heidän ylläpitämäänsä lastenkotiin ja lasten jatkokoulutukseen. Ensimmäinen lahjoituskassi on viety, kerään kaiken itselle turhan mutta ehjän pikku hiljaa hyvään tarkoitukseen.
Kasveja olen kastelun sijaan suihkutellut ja ottanut kuihtuneet lehdet pois. Ruukut pitäisi vaihtaa kaikkiin, punalehtinen onnenapila jakaa useaksi kasviksi. Kokeilen sitä myös kesäkukka istutukseen, joten jo sen takia täytyy kasvia olla useammassa ruukussa.
Jännä huomata, kuinka kaikesta kiireestä ja työstä huolimatta, ajatukset lisääntyvän valon myötä suuntautuvat kotiin ja muihin asioihin. Tervettä.

Ei kommentteja: