tiistai 7. lokakuuta 2008

Tärkeysjärjestys

Nyt on elämä siinä vaiheessa etten läheisen luona olon, perheen murheen ja tuntien pidon lisäksi ehdi tehdä niin mukavaa asiaa kuin blogiin kirjoittaminen. Käyn päivittelemässä silloin tällöin ja palaan kirjoittamaan säännöllisemmin kun olemme kulkeneet tämän tien läheisen kanssa loppuun. Aikataulua ei yksikään ihminen tiedä. Tätä aikataulua en minä pysty hallitsemaan, olen matkustajana vain.
Olen katsellut terveyskeskuksen ikkunasta ulos ja ihaillut täydellistä syyspäivää. Mieleeni palaa jostain syystä jatkuvasti Niin kaunis on maa laulun sanat. Kaikki on niin rauhallista ja kaunista.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Mummolan syksy

Aikaisemmin puuhailimme mummulan sisääntulon koristelussa. Tänään kävimme omenoita keräämässä ja muistin ottaa kameran mukaan. Sisääntulossa ajattelin tilaa, sisustettavaa tilaa. Mummolan ovea suojaavat avoimella puolella jalalliset kukkalaatikot ,joissa on kiinni köynöstuet.

Köynöstukiin kiinnitin vanhat ikkunat, joihin tehtiin kranssit. Kranssin pohjiin käytin kuivuneita koison oksia. Laatikoihin laitettiin sammalta ja lyhty. Kranssin koristeeksi käytin venäläistä puulusikkaa ja puolukan varpuja. Toisto toi voimaa.

Tilassa ennen ovea on aina tuoli ja pöytä. Nyt laitettiin ikkuna seinälle tuomaan jatkuvuutta. Sammal eri muodoissaan asetettiin koristeeksi. Kanerva asetettiin vanhaan pyöreä pohjaiseen seinäamppeliin. Astia on mielenkiintoisesti kyljellään.

Ulko-oveen tehtiin yli iso kranssi, koristeluna pyöreää sammalpalloa ja venäläisiä puukauhoja.
Ensi viikko on viimeinen ennen syyslomaa. Melkoinen puristus, opetustunteja on 23. Ihan tarpeeksi muiden asioiden lisäksi, tosin 12 tuntia on melkoisen mielenkiintoista opettamista. Askartelu ohjaustoiminnassa, uhreina oppisopimuslaisia. Yritän noihin opetuksiin sisällyttää aina ajatuksen ammatillisuudesta, miten askartelu on väline työssä. Askartelu voi olla parhaimmillaan itsetuntoa kehittävää, vastuuntuntoa lisäävää ja motoriikkaa harjoittavaa. Ajatus siitä, että askartelusta tulisi nuoriso-ohjaajille mieleen vain jyvillä täytetyt sukkahousutontut on puistattava. Joskus tuntuu, että askartelu sanalla halvennetaan kädentaitoja. Millainen sana askartelusta syntyy riippuu ohjaajan ammattitaidosta. Minä olen nähnyt sellaisia askartelun tuloksia, jotka hurmaisivat kenet tahansa, eikä kyse ole välttämättä monimutkaisesta asiasta. Ihania ovat esimerkiksi paperista taitetut valkoiset tähdet, jotka avautuvat veteen asetettaessa. Suorastaan maagista.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Voimien keräilyä

Oikein voimaannuttavaa viikonloppua. Lepäilyä ja läheisten huomioon ottamista.
Haluaisin käpertyä sammalvuoteelle, ajatella vain iloisia asioita ja nukkua. Niin ehkäpä teenkin, jostain on voimansa ammennettava. Vaikkapa pienistä maahisista ja menninkäisistä, sadusta.

torstai 2. lokakuuta 2008

Värisuora

On aivan villasukka ilma. Villasukkia en näistä langoista kuitenkaan tee, vaan etsin haarukkapitsin tekovälineet esiin. Harmaan talvitakin kanssa kun nuo värit käyvät hyvin. Ranteenlämmittimet ovat myös samaa sävyä kuin nuo langat, joten harmaa saa mukavasti väriä.
Ulkona on oikein perinteinen syysilma, kostea, tuulinen ja kylmä. Sanalla sanoen mahtava. Lämpimästi pukeutumalla tuollainen ilma on lempi ulkoiluilmani. Lehdet pyörivät ilmassa, viimeiset värit viipyilevät ympärillä. Sisälle on niin ihana tulla, lämpimään. Ruoka maistuu aivan uskomattomalle pienen lenkin jälkeen. Pimeä laskee nopeasti ja kynttilän valo valaisee talon.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Palloja siellä, palloja täällä


Olen joskus tehnyt onton joulupallon pohjan sanomalehdestä, laminoimalla. Otetaan tavallinen pallo, jonka päälle laitetaan tuorekelmua. Sen jälkeen valmistetaan tapettiliisteri ja revitään sanomalehdestä suikaleita. Suikaleita kastetaan liisteriin, ne asetellaan ristiinrastiin pallon pinnalle useaksi kerrokseksi. Annetaan kuivua. Kuivumisen jälkeen paperipallo halkaistaan mattoveitsellä varovaisesti, vahingoittamatta mallipalloa. Onttoon paperipalloon voi laittaa esim. riisiä painoksi ja nauhan solmupuolen kiinnikkeeksi. Sen jälkeen pari kerrosta liisteröityä paperisuikaletta ja kuivatus. Koristelun olen tehnyt tiimarin mainoksen joulukuvilla. Rypistettyä ja revittyä mainosta ympäriinsä ja pari nallen kuvaa päälle. Valkoista akryylimaalia tavallisella karkealla pesusienellä päälle niin, että nallekoristeet jäävät näkyviin. Märkään maaliin voi vielä tiputella hilettä jos haluaa bling blingiä.


Valmiiksi märkähuovutettu pallo saa neulahuovutus koristeita pintaansa Melli- langasta.


Neulahuovutus koristelua jatkan kirjomalla kirjontalangalla ja lisäämällä pieniä lasi siemenhelmiä. Pallon ripustuksen ratkaisen rautalangalla, jonka työnnän pallon lävitse ja taivutan koristeellisesti.
Huomenna saan viedä kokeilevaan kädentaitoryhmään uuden ihanan huovutuskirjan. Jännityksellä odotan millaisia luovuuden kukkasia tällä kerralla syntyy.