sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Mummolan syksy

Aikaisemmin puuhailimme mummulan sisääntulon koristelussa. Tänään kävimme omenoita keräämässä ja muistin ottaa kameran mukaan. Sisääntulossa ajattelin tilaa, sisustettavaa tilaa. Mummolan ovea suojaavat avoimella puolella jalalliset kukkalaatikot ,joissa on kiinni köynöstuet.

Köynöstukiin kiinnitin vanhat ikkunat, joihin tehtiin kranssit. Kranssin pohjiin käytin kuivuneita koison oksia. Laatikoihin laitettiin sammalta ja lyhty. Kranssin koristeeksi käytin venäläistä puulusikkaa ja puolukan varpuja. Toisto toi voimaa.

Tilassa ennen ovea on aina tuoli ja pöytä. Nyt laitettiin ikkuna seinälle tuomaan jatkuvuutta. Sammal eri muodoissaan asetettiin koristeeksi. Kanerva asetettiin vanhaan pyöreä pohjaiseen seinäamppeliin. Astia on mielenkiintoisesti kyljellään.

Ulko-oveen tehtiin yli iso kranssi, koristeluna pyöreää sammalpalloa ja venäläisiä puukauhoja.
Ensi viikko on viimeinen ennen syyslomaa. Melkoinen puristus, opetustunteja on 23. Ihan tarpeeksi muiden asioiden lisäksi, tosin 12 tuntia on melkoisen mielenkiintoista opettamista. Askartelu ohjaustoiminnassa, uhreina oppisopimuslaisia. Yritän noihin opetuksiin sisällyttää aina ajatuksen ammatillisuudesta, miten askartelu on väline työssä. Askartelu voi olla parhaimmillaan itsetuntoa kehittävää, vastuuntuntoa lisäävää ja motoriikkaa harjoittavaa. Ajatus siitä, että askartelusta tulisi nuoriso-ohjaajille mieleen vain jyvillä täytetyt sukkahousutontut on puistattava. Joskus tuntuu, että askartelu sanalla halvennetaan kädentaitoja. Millainen sana askartelusta syntyy riippuu ohjaajan ammattitaidosta. Minä olen nähnyt sellaisia askartelun tuloksia, jotka hurmaisivat kenet tahansa, eikä kyse ole välttämättä monimutkaisesta asiasta. Ihania ovat esimerkiksi paperista taitetut valkoiset tähdet, jotka avautuvat veteen asetettaessa. Suorastaan maagista.

3 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Luonnonmateriaalit sopivat hyvin syys-talvisomistuksiin . Sammalesta ja kävyistä pidän minäkin

Havukransseista kysyisin, että voiko niitä käsitellä jollain lakkasumutteella, joka pitäisi ne kevääseen saakka "varisemattomina"

Mari kirjoitti...

Ihania syysjuttuja taas:) Luonto on kyllä pullollaan kauniita materiaaleja. Mukavaa uutta viikkoa!

tiiu kirjoitti...

Arleena mummolan tummat seinä ja punainen tiili ovat niin vaativia koristeltavia ettei muut kuin luonnon materiaali tunnu sopivalta.
Varma en ole mutta muistelisin apteekin glyseriinin olevan imeytettynä ainakin vaahteran lehtiä suojaava vaikutus. Joku viisaanpi voi korjata jos aine meni väärin :) Hiuslakka kiinnittää ja suojaa myös kukkalaitteita. Olisikohan siitä apua.
Mari, kiitos hiukan olen harmitellut kun pihlajanmarjat ovat kadonneet parempiin suihin, niistä oli tullut vaikka mitä ihanaa. Työn iloa.