keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Aika livahtaa ohitse
En pysy mukana kun aikaa menee eteenpäin. Pienikin poikkeama aikatauluun ja kaikki on sekaisin. Sellaista tämä kuitenkin on pari viikkoa vielä. Ilon aiheita toki mahtuu arkeen, kiireestä huolimatta. Keskimmäinen saa vihdoinkin tasoistaan opetusta, jatkossa. Erityisopettajan ja luokanopettajan kanssa on sovittu mielekkään laajemman opin saamisesta. Poikanen turhautuu nykyään, perustehtävät ovat liian helppoja. Toivottavasti oppimisen ilo ja innostus löytyy taas. Viime viikonlopun käsitetaiteen opiskelu oli ihana katko opettamiseen. Ajatukset synnyttivät uutta ja tulevaisuuteenkin syntyi ideoita. Kirjasin ajatukseni ylös, parempaa aikaa odottamaan. Pari työtä sain aikaiseksikin. Ihana pään tyhjennys ja täyttö. Tiistain ryhmät on pidetty tältä keväältä. Olen onnellinen valkoisen karpaattienkellon omistaja. Ihana soihtuköynös tuli myös meille. Oli mukava kahvitella ja jutella menneestä vuodesta sekä suunnitella jo seuraavaa. Vielä täytyy vipeltää, kevät tulee päälle vauhdilla. Joutsenet ja kurjet ovat tulleet. Alkaa tuntua inhimilliseltä jälleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti