Oivallus

Kävin Kirjakassissa ja hankin muutaman kirjan. Olen ajatellut lukea nuo ostamani kirjat jo kauan aikaa sitten, nyt hankin ne itselleni. Hyvä että luin nyt, moni asia selveni. Syy kiinnostukseen on edesmennyt appeni. Hän oli neljä vuotias joutuessaan äitinsä ja mummunsa kanssa evakkoon. Isänsä hän menetti sodassa ja kotinsa. Hänessä näin mitä on kasvaa pärjäämään omillaan. Isättömänä hän myös arvosti omia lapsiaan valtavasti. Lapsenlapset olivat tärkeämpiä kuin kulta. Oma maatila, jonka pellot oli raivattu kirjaimellisesti omin käsin, oli jotain niin arvokasta, ettei tälläinen turvallisessa ympäristössä kasvanut voinut sitä ymmärtää kuin pinnallisesti. Sieluun oli jäänyt jotain siitä hylkäämisen tunteesta, joka syntyi kun naiset ja lapsi eivät kelvanneet taloihin, koska eivät kyenneet auttamaan tarpeeksi. Isättömyys leimasi lapsuutta ja nuoruutta. Olen jutellut erään appeni lapsuudessa tunteneen kanssa ja hän kertoi ohimennen jotain joka pysäytti ja toi kyyneleet silmiin. Kylän lapset leikkivät yhdessä mutta tuo ihminen ei muista appeni leikeissä olleen. Appeni piti täyttää sen puuttuvan miehen, isän, paikka maatilan töissä. Ei ollut aikaa koululle eikä leikille. En vieläkään voi sanoa ymmärtäväni kaikkea mikä muovasi tuosta miehestä minun tuntemani ihmisen. Hitusen paremmin ymmärrän niitä valintoja, jotka muovasivat hänet kotia ja perhettä kaiken muun edelle asettavaksi mieheksi. Meillä ei peltoja mieheni ja hänen veljiensä eläessä metsitetä, heidän isänsä on ne raivannut.