torstai 16. huhtikuuta 2009

Hangenkuoret

Olen nauttinut vapaasta aamusta tekemällä lenkin pelloilla. Yön pakkanen on kovettanut pellot kivikoviksi. Koiruuden kanssa otimme aurinkoa ja katselimme soitimella olevaa joutsen pariskuntaa. Mieleni lepäsi. Peuroja emme nähneet, emme edes jälkiä. Tavallisesti näen tähän aikaan usein ikkunasta sekä autolla ajaessa peuralauman. Luulen, että syksyllä ja talvella laumaa verottanut ilves on aiheuttanut tuon kadon. Ehkä ne vielä palaavat.

Tämä päivä menee sähköposteihin vastaillessa ja tavaroita sunnuntaille etsiessä. Käyn illalla vielä avaamassa posliiniuunin ja antamassa eilisen ryhmän työt pois. Minua lahjottiin eilen, sain ryhmän aikuisilta blankon posliinilinnun ja pienen valkoisen vaasin. Ryhmän lapset taas olivat hankkineet pienen punotun korin, jossa oli keltaisia tuikkukynttilöitä ja tuikkukuppeja. Kaikki lahjat olivat ihania ja tulevat varmasti käyttöön.

Ei kommentteja: