Liskojen aamu

Kuvassa ulkomaan ihme, monessakin mielessä. 2006 syyskesällä olin Budapestissä messumatkalla. Tonavan rannalla oli käsityöläisten koju, jossa nuoret kädentaitajat möivät liskoja ja sammakoita, kaikissa mahdollisissa väreissä. Pitkän pohdiskelun jälkeen kuvan lisko lähti kylmään Suomeen. Liskon vartalo on keramiikkaa ja raajat metallilankaa joka on verhoiltu nahalla. Ajattelin, että kettujen yön jälkeen tulee aina se liskojen aamu.

Kettujen yö

Ensi yö on oikein kettujen yö, perinteisesti teen viimeisiä töitä ensi yönä. Pakko ei olisi mutta jotenkin huomaan touhuavani messuja edeltävät yöt. Jälkeä syntyy ja ajatukset viilettävät. Ketun pohja on aurinkovärjätty ja päälle on maalattu kuvioita kangasväreillä, sivellintekniikalla.

Yritän pitää vähän taukoa ja juoda kupillisen teetä, ennen kuin palaan lasien maalaukseen. Uuni pitäisi saada päälle ennen tunneille lähtöä. Kun tulen illalla töistä, uuni on niin jäähtynyt, että saan seuraavan posliinilastin yöksi polttoon. Työn iloa kaikille, tämä täti menee maalailemaan.

Kuopuksen posket

Kotiutuessani töistä illalla, kuopus tömisteli portaat alas vintistä. Hiukka ihmettelin, isi kun oli nukuttamassa poikia. Syy selvisi pienen kääntäessä toisen poskensa valoon, verinaarmuja melkoinen jono poskessa ja leuassa. Sitä ihmettelin, että mitä ja miten. Pikku ukko rehvakkaasti; naama eellä mäestä jäähän ja naurua päälle. Äitiä ei naurattanut, säälitti ja säikäytti, sen verran hurja oli näky. Jäin alas ja kuulin kun poika kommentoi ylhäällä äidin reaktion. Äiti sanoi, että Hellan Jumala.

Laitan kellon soittamaan ajoissa huomen aamulla. Pitäisi maalata pari kymmentä lasia ja posliinimunia. Kerätä messuilu kamat ja illalla opettaa aikuisten kokeilevaa kädentaitoryhmää. Tahti tuntuu pysyvän jokseekin samana vaikka mitä tapahtuisi. Kuvittelen löysääväni ja huomaan tekeväni niin, että heikompia huimaa.

Torstain ryhmä on uusi, olemme kokoontuneet vasta uuden vuoden jälkeen. Kaikki tekeviä aikuisia, joilla on halu oppia uutta ja pohtia erillaisia ratkaisuja. Erittäin motivoiva porukka opetuksen kannalta. On aivan ihana miettiä sakilla miten joku juttu olisi viisainta tehdä tai voisiko joku uusi ratkaisu olla mahdollinen. Keväällä huovutamme, maalaamme pisankamunia, teemme paperibatiikki kokeiluja, paperimassasta teemme kolmiuloitteisen työn, pienen mosaikkilaatan ehdimme kokeilla ja hivenen kokeilla mitä syntyy betonista. Odotan itsekin torstaita.

Tuntuu tutulta

Tuntuu kuin elämä polkisi paikoillaan. Olen samassa tilanteessa kuin ennen joulua. Taas on opetuspäivä takana ja seuraava päivä edessä. Tänään olen sen opetuksen lisäksi keskustellut panderollin koosta ja tarpeesta, käynyt valitsemassa flaijerin paperia, sopinut huomista hanhenmunan hakua. Valittanut ympäriinsä, kun ei saada kuin reilu sata hanhenmunaa. Näyttelyt pukkaa maaliskuulle ja maalattavaa pitää olla tarpeeksi. Ai niin, kävin myös ihastuttavan mutta kieltämättä oudon keskustelun ihmisten suvaitsevaisuudesta. Avartavaa, että niin mielipiteistään tietoinen ihminen oli niin suvaitseva:) Tietokoneet( tai ihmiset) myös aiheuttivat ohi menevää paniikkia tapahtumamarkkinoinnissa. Kuten huomaatte kiireistä, muttei tylsää.

Päivän auringon paiste oli ehdottomasti odottamani postipaketti. Sain ihanat kirsikan väriset pellavahousut sekä muita ihanuuksia kirkkaissa väreissä. Elän pukeutumisessa kautta, ihanat värit. Olen omaksunut asenteen ihmisten katseisiin, että jotainhan ne kuitenkin puhuisivat. Niinpä kuljen keväällä batiikkikankaisessa turilas ja jäärä takissani. Nimi takille tulee siitä, että muistutan ihan oikeasti koppakuoriaista hiippahupussani. Jos joku siitä iloa saa, suon sen mielelläni ja itselläni on kaikista mukavinta. Sitä paitsi ,kun on vähän tälläinen taiteilijaboheemi, niin kyläläiset antaa paljon anteeksi, jollakulla kun on aina messevämpi juttu kerrottavana mitä sillä Tiiulla oli joskus päällään. On minulla ollut pitkä musta kausikin, muttei se kuulkaa minulle ihan oikeasti sopinut. Ja iästä alkaa olla se hyöty, että saa olla punainen hame ja liilat housut sekä violetti paita ja silti ne ottaa vakavasti. Tällä hetkellä jahtaan pitkää turkoosia nahkatakkia, vainu jo on.

Vauhti päällä

Itselläni on huono omatunto, päivä on mennyt ensi viikonlopun sisustus- ja käsityöpäivien tiimoilla, maaliskuun näyttelyiden ym. suunnittelussa ja ensi kesän Rautakenkä ja Pumpulipaita tapahtuman suunnittelussa. Ukko kulta sai ohjeet valmis hernekeiton tekoon ja vielä laittoi lapset nukkumaan. Rouva vain vaihtoi sähköpostia höyryveturista ja sepistä sekä palaveerasi ympäri kaupunkia. Onneksi Ukko kulta on aarre ( ja lukee joskus blogia).

Olette myös varmaan huomanneet minun tarvitsevan haasteita, asioita joita järjestää, muuten olen hyvin kiukkuinen ja lyhytpinnainen. Täytyy kai tunnustaa itselle ja muille, että parhaimmillani olen kymmenen rautaa tulessa, se vain vaatii kumppanin joka hyväksyy sellaisena kun on. Jaaha, eipä minulla näköjään kovinkaan huono omatunto ole oikeasti, itseäni näköjään tyynnyttelin vaan.

Ja jotain hyvääkin. Pakkoneurooseja meillä ei ole. Ukko kulta oli lukenut aamulla jutun lehdestä, jossa kerrottiin kaaoksen sietämisestä ja eritoten sotkun. Pakkoneuroottinen ihminen ei kestä kodin tai muun kaaosta. Meillä kävijät tajuavat hyvin nopeasti, ettei meillä kukaan kärsi kyseisestä vaivasta. Lisäksi maallikkona juttua lukiessamme meille selvisi, että lapsuutemme on ollut onnellinen ja turvallinen. (Oikeasti ymmärrämme, ettei asia ole noin yksioikoinen mutta joskus on kiva oikaista jutuissa)

Hoidan normaalit opetustunnit iltaisin ja perjantaista alkaen olenkin taas järjestelyjen melskeessä. Ajattelin yrittää jotain erillaista tänä vuonna näytteille panoon. Kukas se käskee aina pöytää ja sermiä käyttämään ? Suunnitelmissa on solmittu puna-ruskea matto osaston matoksi, suuri ruskean- beige nojatuoli jossa on kiemuraiset puukoristeet ja laatikot jotka on katettu sammaleella tai kivellä. Laatikoista törröttäisi harjateräksestä tangot joiden päässä korit. Sammaleen pinnalla sellaisia tuotteita jotka käyvät yksittäin ja koreissa kevyitä avaimenperiä, pehmokoristeita ym. tuolissa tyynyjä ja torkkupeittoja. Tuotteet ovat itsessään aika värikkäitä joten rauhallinen olohuonemainen tausta voisi olla mukava. Täytyypä tuumata, onhan tässä ruhtinaallisesti kolme päivää aikaa.

Uusi taito

Hankin mielelläni uusia kädentaitoja. Uusin aluevaltaus on lamppuhelmien valmistus. Puuha on todella terapeuttista, niinkuin taitaa kaikki tarkkuutta vaativa käsillä tekeminen olla. Mihinkään muuhun, kuin helmen tekoon, ei sinä aikana ajatus karkaa. Kuuma puhalluslamppu ja sula lasitanko kun kummasti vievät huomion. Kovin yksinkertaisena en ko. taitoa pidä, vaatii tiettyä keskittymistä puikon pyörittämiseen ja sulan lasin hallintaan, mutta voi pojat miten kivaa hommaa.

Puhalluslamppu toimii nestekaasulla ja liekki on todella kuuma. Lasitanko asetellaan liekkiin hiljaa totutellen ja aletaan pyörittäen sulattaa. Kun lasi on punahehkuinen ja sula, liekkiin laitetaan metallipuikko, joka on kastettu irrotus aineeseen. Pikkuhiljaa sulaa lasia kerätään metallipuikon ympärille. Puikkoa pitää pyörittää tasaisesti ja siihen lasin päälle voi lisätä koristeita ohuista lasipuikoista. Kun ollaan tyytyväisiä muotoon ja koristeluun helmi siirretään kuumaan uuniin, noin 560 asteeseen josta se jäähdytetään hitaasti.

Kuvassa ensimmäisiä kokeiluja. Olo oli kuin fantasia maailmassa kun pääsi valitsemaan ihanan värisistä lasitangoista. Värihullulle kuin taivas. Tankoja on läpinäkyviä ja valoa läpi päästämättömiä. Yhdistelmiä on satoja. Oikeassa olette, olen mennyttä naista. Varasimme jo ystävän kanssa uuden yksityisen opetussession. Ja puhallusvekotin on myös hankinnassa. Nyt pitää vain perustella Ukko kullalle miksi välttämättä tarvitsee tuota vekotinta. Pitäähän ihmisellä tietysti jotain harrastuksia olla, eikös vain.

Paluu netti kartalle

Elämä menee joskus yllättävällä tavalla. Turkoosin Talon hiljaisuus ei ole ollut suunnitelmissa mutta elämä laittaa asioita uusiin uomiin.

Läheinen ihminen on poissa ja muistot lipuvat mielessä. Ukko kullan isä lähti tuon puoleisiin ja jätti aukon, jota yritämme muistoilla harsia eheäksi. Olemme voiton puolella ja meillä on todella kauniit muistot. Minä muistelen miestä joka osti miniälle äitienpäivinä ruusuja, ensimmäiset äitienpäiväkukat sain jo silloin kun esikoista vasta odotin. Muistan kuvan, jossa ylpeä pappa pitää pientä vastasyntynyttä käsissään ja ne kädet peittavät suojiinsa melkein koko vauvan. Ukko kullalla on omat muistonsa ja pojat sanovat, ettei kukaan paista niin hyviä muikkuja kun pappa paistoi.Päivä kerrallaan.

Viime yönä tuli talvi uudestaan, huomasin kaipaavani Turkoosia Taloa ja ihmisiä sen tiimoilta. Laittelen tekstejä ja kuvia jaksamisen mukaan. Töitäkin tehdään pikku hiljaa, arki vie eteenpäin.