En pysty saamaan tarpeeksi Miina Savolaisen kirjan katselusta. Maailman kaunein tyttö on upea taidekirja. Kirja, jolla on myös sosiaalisia ulottuvuuksia sekä valtava merkitys naiseksi kasvaville tytöille. Keski-ikäiselle naiselle se nostaa vedet silmiin, maailman kovuus ja toisen ihmisen hyväksikäyttö on niin kaukana näistä kuvista. Oma naiseksi kasvamisen taival tulee käytyä läpi tätä kirjaa katsellessa.
Kirjan kauneus ja herkkyys saavat ajatukset lentämään. Mielikuvitus vie mennessään ja kaikki tytöt tuntuvat prinsessoilta.
Kuvat vievät mennessään toiseen aikaan ja paikkaan
Haluaisin antaa jokaiselle lapselle tuollaisen hetken, ehdottoman kauniina olon tunteen.
Ostin kirjan itselleni hetken mielijohteesta, kirjan kauneuden takia. Nyt haluan antaa kirjan jokaiselle naiseksi kasvavalle kummitytölleni. Haluan antaa kirjan pikkusiskolleni. Kirjan avulla haluan sanoa; Katsokaa kuinka kauniita ja arvokkaita te kaikki olette.
4 kommenttia:
Tämä onkin hieno ja kaunis kirja. Annoinkin tyttärelle synttärilahjaksi.
Eija, jos minulla olisi tytär tuo olisi meilläkin ykköslahja. Voi kun osaisi kasvattaa lapsensa noin "kauniiksi" vahvaksi ja terveen itsetunnon omaaviksi.
Tämä on todella upea kirja, varsinkin kun miettii sen syntytaustaa ts. tarkoitusta. Meillä opiskelujen yhteydessä puhuttu juurikin tästä kirjasta ja voimauttavasta valokuvasta yleensä. Upea työskentelytapa. Kai jokaisella naisella ja tytöllä on haave päästä toteuttamaan omaa sisäistä prinsessaansa tai keijuansa? :) nimim. "linssilude" :D
Vielä ei tuo kirja ole omaan hyllyyn eksynyt, kun on vain köyhä opiskelija.. :P
Malla, onneksi tulee joulu. Olethan ollut kiltti, nyt vain kirjettä korvatunturille. Voin vain kuvitella mitä kirja on merkinnyt tytöille, kun se herättää ulkopuolisessakin niin suuria tunteita. Tuollaista "taidetta" tarvitaan.
Lähetä kommentti