maanantai 24. marraskuuta 2008

Talvi tuli

Aika kuluu, parantaa ja vie eteenpäin. Olen saattanut läheisen tuon puoleisiin. Perheenä olemme lähteneet kulkemaan kohti arkea. Pikku hiljaa olemme tapetoineet seinää, sytyttäneet kynttilöitä pimeään ja lohduttaneet toisiamme.
Huomaamattani olen tehnyt työni, hoitanut kotia ja perhettä, sisustuskin on saanut uusia tuulia. Tuntuu hyvältä hiljalleen tehdä niitä töitä, joita ei ole aiemmin ehtinyt. Keittiöön löytyneet lamput, tuoksupelakuun uusi ruukku sekä vanhat naulalaatikot seinällä ilahduttavat arkea. Jouluun valmistautuminen on saamassa minut valtaansa. Suunnittelen vakavasti joulukortti tehtaan pystyyn polkaisemista. Kynttilät palavat joka päivä.
Oli hyvä päätös rauhoittua, perua kaikki turha ja kokea kiireettömästi nämä muutamat viikot. Tuntuu, että voin hyvillä mielin kulkea kohti lunta ja pimeyttä, minulla on voimia jatkaa töitäni. Kiitos kaikille voimia toivottaneille, nyt minulla alkaa taas olla virtaa. Turkoosissa talossa alkaa tapahtua.
Olen lähdössä kokoukseen, jossa lyödään lukkoon viimeisiä asioita Wanhan aseman joulu tapahtumaan. Sinisen huoneen Hanne saa sähköpostia lähiaikoina. Haen painosta mainosjulisteet, joten tässä sitä taas mennään.
Oikein aurinkoista ja lumista viikkoa kaikille. Menkää tekemään lumienkeleitä, se on ihanaa.

5 kommenttia:

Krisse kirjoitti...

Terveisiä täältä lumisesta Kotkasta..
lunta tulee taivaan täydeltä. Lumityöt tuntuu turhalta, yhden paikan kun saa putsattua uutta on jo tilalla.
Mutta lumimaisema on ihana...
Hyvää alkavaa viikkoa.

tiiu kirjoitti...

Ajattele miten ihanaa kuntoilua :)

Hanne kirjoitti...

Lumisia toivotuksia sinne päin. Kaikesta päätelleen jakselet kohtuullisesti. Huomasin pikku yritykseni nimen tässä postauksessa. Jännittävää...

Hyvää alkanutta viikkoa sinne päin!

arleena kirjoitti...

Tervetuloa taas tänne.
Minulla on ollut sama jäähyväisten jättö lopullisesti kuin sinulla. Otan osaa. Raskasta on ollut, mutta luopumista osasimme odottaa. Kuitenkin se on aina raskasta. Olet ainoa, jolle nyt kirjoitan tästä täällä. Olen pitänyt tämän luopumisen ja surun vain itselläni, poissa täältä. Tämä bloggailu on ollut virkistävänä hetkenä kaiken keskellä.

tiiu kirjoitti...

Hanne, elämä kantaa kuitenkin. Lapset ja läheiset pitävät arjessa. Voimia keräilen ja eteenpäin menen:)

Arleena, voimia sinulle myös. Olet varmaan tehnyt oikean ratkaisun. Kaikkea ei aina jaksa tai halua jakaa. Jokainen suree tavallaan eikä sitä surua voi mitata. Bloggaaminen on oma maailmansa ja joskus on oikein pitää jotain iloista itsellään. Huomasin eilen kun aloitin kirjoittamaan taas, saavani tästäkin voimaa. Se, että tietää läheisestä luopumisen tulevan, ei tee surua helpommaksi. Halaus sinulle ja arkisia asioita viemään elämää eteenpäin.