keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Arkea

Pikku hiljaa yritän toipua viikonlopusta ja maanantaista. Tapahtumaa suosi sää, varsinkin lauantai oli kaunis. Sunnuntaina sade alkoi viiden maissa joten koko päivän jännittämämme ukkonen kiersi meidät. Olen jotenkin niin pökertynyt etten vielä ole miettinyt onnistumisia ja korjattavia asioita. Sen me päätimme, että tästä lähtien tapahtumat ovat yksi päiväisiä. Joten Wanhan aseman joulu on itsenäisyyspäivänä ja yksi päiväinen. Ihmisiä olisi saanut olla enemmän, toisaalta ne jotka tulivat olivat todella mukavia ja osallistuvia.
Maanantai meni työhuoneen muutossa. Lähdin kotiin illalla minuutin yli yksitoista ja sade alkoi neljä minuuttia yli. Onneksi. Olin niin väsynyt etten eilen tehnyt muuta kuin lepäsin. Käsiä särki ja muutenkin oli olo kuin selkään saaneella. Asiakas soitti ja tilasi kuusi punaviini lasia valkoisella vanamo kuviolla. Eilen en jaksanut kuin luvata ne torstaiksi, joten kohta ryhdyn maalaamaan. Lasit menevät Helsinkiin, lupasin pakata ne harmaaseen puulaatikkoon vaalean puulastun päälle. Vielä sellofaani tiukasti laatikon ympärille ja tervanarua, niin vot.
Huomen aamulla on loppupalaveri tapahtumasta. Ukko kullan loma alkaa myös huomenna. Itse hiivin aika väsyneenä varmaan vielä loppuviikon. Ensi viikon alussa yritän polkaista maalauskoneen jälleen käyntiin. Ai niin, se kellarin siivous. Kellarithan eivät häviä, vai mitä.

2 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Harmi, jos tapahtumaan ei tullut tarpeeksi ihmisiä. Olen aina ajatellut, että tapahtumat kannattaa olla kaksipäiväisiä. Yksi päivä ei sovi yhdelle ja toinen toiselle. Näin vierailijoille jää valinnan varaa. Ja toisaalta: kun kaikki järjestelyt ym. tehdään luulisi olevan järkevää pitää ne esillä pidempään. Mutta teidän kokemuksenne mukaan näin ei siis olekaan?

tiiu kirjoitti...

Hanne, kaksipäiväisiä mekin olemme yleensä kannattaneet. Pienellä järjestäjä porukalla vain vaatii niin paljon työtä tuo kaksi päiväinen. Yksi päivä menee vanhasta tottumuksesta.