maanantai 23. kesäkuuta 2008

Sään armoilla

Tuli eilen pakollinen päivän katkos bloggaamiseen. Toissa päivän rakeita seurasi eilen ukkoskuuro. Kaukaa jyrissyt ukkonen ei aiheuttanut meissä mitään reaktioita kunnes yhtäkkiä poksahti. Salama tuli puhelinlankaa pitkin kaukaa ja käräytti rakkaan läppärin. Käräytti vieläpä kirjaimellisesti. Pamauksesta toivuttuamme ihmettelimme hajua. Läppärin ja modeemin savu ei jättänyt epäselvää siihen oliko tietokone rikki. Meillä oli onnea kun salama ei tullut sähköjohtoja pitkin, en viitsi edes luetella sitä koneiden määrää, joka olisi rikkoutunut.
Hyviä uutisia on se, että vakuutusyhtiön ja tietokonekonekorjaamon jälkeen Ukko kulta suuntasi kauppaan. Jee, näpyttelen nyt upouudella läppärillä. Luksusta, 17" näyttö. Parasta on se, että pääsin pian koneelle. Puolen päivän sähköposti pimento kun aiheutti viidentoista viestin ruuhkan.Ruuhkaa sitten ryhdyn purkamaan kohta.
Säät ovat aiheuttaneet meillä tänä kesänä jo vaikka mitä. Vettä sataa nytkin. Olen kuunnellut uutisten kuivuus puheita koko alkukesän. Meillä ei moista ongelmaa ole ollut. Tuntuu kuin yllämme olisi pieni pyöreä ala josta vettä saamme enemmän kuin muut.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä kaikkea tuo ukkonen saa aikaan. Ja joskus aivan liian yllättäen, vaikka kuinka olisi kotonakin johtoja nakkelemassa pois kun jyrinää kuuluu.
Voisihan tuo sade jo pikkuhiljaa lopetella satamistaan ja antaa oikein kesän saapua kunnolla......

arleena kirjoitti...

Satanut täälläkin, mutta en ole kuullut ukkosen jyrähtelyä, jos ei sitten yöllä.
Sulla säilyi kuitenkin tietokoneen muistit, ettei hukkaan päässyt mitään. Onni siis onnettomuudessa.

Hanne kirjoitti...

Onneksi ei pahemmin käynyt. Meilläkin otetaan sähköt pois aina televisiosta ja tietokoneista. Olen niin tietokoneesta riippuvainen, että olisi kauhistus, jos sitä ei olisi. Noloa myöntää, mutta näin on.

tiiu kirjoitti...

Eija, meillä ei ole vielä ollut kesää ollenkaan, nytkin 13 astetta lämmintä ja ripsii vettä. Olen ajatellut että josko sää odottaa Ukko kullan lomaa:)
Arleena, Huolto yrittää katsoa olisiko kovalevyn tiedot pelastettavissa. Valokuvat ym. olivat onneksi siirrettynä ulkoiselle kovalevylle, kiitos Ukko Kullan.
Hanne, yleensä olemme ehtineet ukkoseen varautua. Nyt sähköpiikki tuli todella kaukaa, ukkonen oli noin 5-8 km päässä. Usko pois puolen päivänkin pimento tuotti hankaluuksia:)Täytyy varautua paremmin jatkossa.