keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Siivous ja alennusmyynti

Hei älkää säikähtäkö, Turkoosia taloa ei ole laitettu alennusmyyntiin. Aamulla vain soitettiin sohvan laskeutumisajan aikaistuneen. Tänä iltana pääsemme testaamaan miten se sopii kotiimme. Tästä seurasi tietysti se, että kyselin Ukko kullalta miten pääsisimme alennusmyynteihin. Uusi matto kannattaa tietysti hankkia nyt. Sormet oikein syyhyää kun ajattelen valikoimaa.
Ennen sisustuspuuhia on kyllä vakavamman puoleista työn tekoa. Koneella kuluu puolipäivää. Laitan puffeja lehtiin viikonlopun tapahtumasta. Tekstiviestejä ja sähköpostia osallistujille. Internet on oiva paikka laittaa tietoa eteenpäin. Yllättävän aikaa vievää on vain naputella tietoja oikein koneelle. Tarkistusten määrä on valtava ettei vääriä päivämääriä tai kellon aikoja livahda läpi tarkastusten. Piipahdan myös viemässä lähi kaupunkiin muutaman mainoksen.
Siivouksen taidan tänään organisoida talon miespuolisille asukkaille kunhan palaavat kalasta. Lattiat pitää pyyhkiä ja kulkureitti sohvalle raivata tyhjäksi.
Ihanaa pääsen laittamaan tavaroita paikoilleen kun tuo suurin muuttuja on paikoillaan. Tauluja olen jo kaivannut. Valkoinen seinä on kiva mutta rakkaaksi tulleet taulut tekevät kodin.

Ei kommentteja: