maanantai 10. joulukuuta 2007

Joulun tunnelmaa



Joulu hiipii vaivihkaa nurkkiin, ensimmäiset lahjat on vaihdettu. Paketit alkavat lähteä korttien kera ympäri Suomea ystäville. Ajattelin jakaa joulun tunnelmaa teidän kanssanne. Etsin ympäri Turkoosia Taloa joulun tuojia.
Aamulla vein paperityöt muille jatkettavaksi, vähän töitä kaupalle sekä yhden ryhmän poltetut työt jaettavaksi tekijöille. Suunnittelin myös kahta uutta opetusryhmää keväälle ja laitoin tuntisuunnitelmat valmiiksi. Illalla vein pikku ukon kanssa vielä viimeisen ryhmän poltetut työt pois.

Itsellä epätodellinen olo jatkuu, olen kotona illan poikien kanssa. Yksi tilaustyö pitäisi aloittaa ja listata huomisen hommat ettei mitään unohdu. Koko syksy on ollut niin hektistä etten oikein ymmärrä tälläistä iltaa jolloin saa istua ja vaikka lukea.

Olen tässä miettinyt lankojen hamuamista joululomalle. Värejä löytyy omasta takaa ja lisääkin voi hankkia. Haarukkapitsi "haarukan" etsin jo esille, jos vaikka tulevat langat muuttuisivat huiviksi ja torkkupeitteeksi. Tuftauskoneenkin hankin aikaisemmin syksyllä, joten jonkinmoisen ryijyraidan yritän väkertää hame kankaaseen. Tekniikka vain pitää miettiä aika tarkkaan, ehkäpä teen tuftauksen lujaan pohjakankaaseen joka kiinnitän hameeseen, saas nähdä. Olkaa kilttejä, tontut kiertelee ikkunoiden takana.





Ei kommentteja: