Valokuvat hukassa

Tämä bloggaamisen aloitus ei nyt ihan mene putkeen. Eilen hävisi tekstit ja tänään valokuvat. No, kun olen päättänyt aloittaa olemisen teidän ilonanne niin sitten läpi vaikka harmaan kiven. Harjoittelu tekee mestarin.

Valokuvattavaa ja kirjoitettavaa kyllä löytyy koska lukuvuosi on lopuillaan. Kesä alkaa täysillä ja lomatunnelma on kohdillaan. Pihapiirissä pitäisi tapahtua kaikenlaista ja sisällä lavuaarit vaihtuvat. Tänä kesänä yritän tehdä käsilläni kaikkea kivaa. Hiekkapuhallus ja muut tekniikat pitää päivittää.

Paluu

Voihan halvattu. Blogitauko on ohi. Blogger muuttunut. Hävitin juuri piiiiitkän sepustuksen, jossa erittäin fiksusti erittelin mennyttä ja nykyistä. Ylimielisyytäni en tallentanut juttuja välissä ja tässä sitä ollaan. Uudelleen en sitä rimpsua jaksa väsätä, joten tässä  ja nyt teille tieto siitä, että kartalla ollaan. yhtä vain en käsitä, mihin olen hävittänyt melkein kaksi vuotta aikaa.

Mustaa

Kesä solahti ohitse mustaa miettiessä ja tehdessä. Syntyi petolintupöytä sekä sermi pisankamunille. Käyttelin sahaa, rälläkkää sekä kaasutohoa. Löysin uuden ilmaisukeinon. Petolintupöytää muistuttavaa pintaa syntyy varmasti tulevaisuudessakin.

Minne kaikki aika häviää.

Kesä on kääntynyt kohti loppuaan. Olen kulkenut hektisistä hetkistä kohti tyyneyttä. Aika on vilahtanut kuin pieni nopea eläin, jonka huomaa liikahduksena silmäkulmastaan. Vasta viime aikoina olen huomannut, joinakin päivinä, ettei minun tarvitse tehdä mitään. Ne päivät ovat olleet kuin lapsuuden sunnuntait, loputtoman pitkiä. Vuosia kestänyt kiireeni on laantunut rauhallisuuteen, ainakin välillä. Oloni on hivenen hutera, aivan kuin nousisi kuumeen jälkeen vuoteesta. Hutera mutta hyvä. En osaa selittää mikä on tuonut tämän olotilan. Mikään ei ole muuttunut. Aikataulut vievät minua edelleen eteenpäin, syksyllä opetusten alkaessa vielä tiukemmin. Kaikesta tästä huolimatta kaikki on hyvin, paremmin kuin hyvin.

Kesän aikana koiruus on siirtynyt lyhyempään turkkiin. Ukko Kulta pitempään partamalliin. Esikoisella on yksi tikin arpi enemmän. Keskimmäinen on siirtynyt teineyden ihanaan vuoristorataan. Pikku Ukko muuttui eskarilaisesta koululaiseksi. Olimme yhdessä ja kotona. Kaksi päivää kolusimme Savonlinnaa. Kiukuttelimme ja huusimme. Halasimme ja rakastimme, olimme. Välillä oli huisin kivaa, välillä maailman tyhmintä ja tylsää. Kesä hujahti ohi, hoitaen meitä. Kouluun lähtö sujui suorastaan kivuttomasti. Toivon meidän jaksavan näillä kerätyillä voimilla taas eteenpäin.

Vielä muutaman viikon keskityn kotiin. Piha odottaa huomiota. On mukava tehdä asioita hetken mielijohteesta. Istua Ukko Kullan kanssa kahvilassa juttelemassa millaisen hiekkapuhalluskaapin hankimme, jotta minä voin puhaltaa lasia ja Ukko Kulta moottoripyörän osia. Kuljeksia yhdessä rautakaupassa. Pohdiskella millaisen omenapuun istutamme kasvilavojen taakse. Vielä ennen kesän loppua käymme tervehtimässä poikien uutta serkkua ja ihastelemme vauvan tuoksua.

Varjon alla

Lämpö on siedettävää, silti tuntuu kuin hiipisin varjosta toiseen. Liikkuisin metsästäen tuulen virettä.

Arki soljuu eteenpäin. Poikasten lomaa on jäljellä muutama viikko. Ukko Kullan loma lähestyy. Itse suhaan taas vapaan ja työn välillä niin ettei rajaa ole. Tämän viikon vievät ilmaiset toripäivät. Lauantaina suuntaan työnäytöstä pitämään. Minun pitäisi suunnitella syksyksi myyntipisteen hyllyjä ja tuotevalikoimaa. Ihanat uudet puuleimasimet odottelevat pääsyä kuvioimaan kangasta ja paperia.

Taikaa

Puun partaa. Vanhoja vartijoita. Nähneet paljon, ohikulkijoiden tunteet, elämän kirjon. Seuraavat tulevaa, säilyttävät menneen salaisuudet.

Saniaisten seassa kahlaaminen puhdistaa. Valo, joka siivilöityy kortteen läpi, ohjaa eteenpäin.

Puitten takaa näkyy taivas. Rungot ohittaen löydän sen. Nilkkojani hipaisevat kasvit eivät sido. Jalkani alla pehmeä sammal. Se työntää eteenpäin joustaen askeleeni alla.

Henkeen ottaa

Helle hengästyttää. Kykenen istumaan tuulettimen alla ja juomaan sitruuna soodaa. Ajatus sentään kulkee vaikka hitaanlaisesti. Odotan sadetta, joka saisi pölyn laskeutumaan.

Talon järjestyksen pitäisi muuttua mutta olen vasta puolessa välissä. Helle pysäytti minut kokonaan. Kun saan tavarat paikoilleen on pihan vuoro. Olemme Ukko Kullan kanssa aikatauluttaneet elokuun, saadaksemme vuosien urakan päätökseen. Heinäseipäitä petsataan mustiksi. Aitaa syntyy ja kasvitukia valmistuu. Pihassa on valmiina multakasa ja lähellä sorakasa. Tiedän homman vievän koko elokuun mutta olen onnellinen ajatuksesta. Saan vihdoinkin ympäristöni sellaiseen kuntoon, että voin katsella tyytyväisyyttä tuntien sitä. Näen muutakin kuin tekemättömiä töitä. Odotan pihani sisustamista. Keittiöpuutarhaa, tilan rajaamista, himmeleitä ja kattokruunuja. Ehkäpä omenapuun alle jotain mukavaa.

Syksyn suunnitelmia tehdään jo täysillä. Joulun tapahtumia sekä ensi vuoden helmikuun käsityö- ja sisustuspäiviä. Pohditaan ensi kesän musiikkitapahtumien yhteyteen käsityöläisten markkinoita. Aikataulu on aina vähintään puoli vuotta eteenpäin. Onkohan se ihan normaalia? Millaista olisi elää vain tässä hetkessä ilman kalenterin orjuutta? Päivä tai kaksi onnnistuu mutta miten olisi kuukausi tai vuosi? Alan ymmärtää välivuotta haikailevia.

Kesän viemää

Olen kulkenut aikataulutta, vaeltanut pellolla. Varonut ahomansikan raakileita. Lämpö on hellinyt minua ja lapsia. Ukko Kulta ei niin lämmöstä perusta. Uudet ajatukset ja suunnitelmat ovat nupulla. Ajan kanssa näkee mitä niistä suoriutuu. Näyttely lähestyy. Innostus kasvaa. Iltatori vakiintuu. Väki kuuntelee metsäkukkia ja kiertelee katselemassa ympärilleen. Letun tuoksu on vastustamaton. Ystävät ovat piipahtaneet. On ollut hiljaista. Olen nauttinut elämästä.

Olenko juurtunut tänne? Olisiko muualla parempi? Jotain suurta liikkuu mielessäni. Olenko minä oma itseni jossain toisessa maisemassa? Olenko löytänyt itseni täältä? Ehkäpä vain helle sekoittaa päätäni?Saatan tyyntyä kun istun tuulettimen alle ja juon lasillisen kylmää juomaa. Kaikki muutos ei ole hyvästä tai tarpeellista.

Ennustus uusiksi

Nyt on kaikki laulut laulettu tältä keväältä koulussa. Keskimmäinen ja Esikoinen kurvasivat kirkon kautta kesälaitumille, todistusten kera. Olen oikein ylpeä poikien panostuksesta koulutyöhön. Laitoin kehumisen jälkeen todistukset kaappiin ja siellä ne saavat kesän olla. Nyt on loma.

Eilen hirvittelin pienimmän energia määrää ja ennustin vaikeuksia. Olin väärässä. Aamulla selvisi, että Pikku Ukko oli kehittänyt kuumeen ja ensimmäisenä tekonaan, ylös nousun jälkeen, oksensi reippaasti. Alkoi todella loma. Tällä hetkellä seurataan jokaisen perheenjäsenen liikettä, jotta huomattaisiin paha olo ajoissa. Ihanaa.

Itse pitäisi valjastaa kaikki mahdollinen energia työhön. Näyttelyhommat vaatisivat vielä yhden ikkunan koristeen. Olisiko se teemaan sopiva lintuaihe mutta värillisenä versiona. Mustaa, valkoista ja harmaata kun jo on. Alkuviikon maalaan lasia. Käyn hakemassa posliinilastin ja viemässä tavaraa. Minulla on ensi viikonlopulla kahden päivän koulutus, jonne lähden odottavalla mielellä. Kyseessä on tilasomistus. Erittäin tärkeä juttu, jotta saa messuilla ym. tavarat kohdilleen. Olen ollut tosi iloinen syksyn, talven ja kevään aikana kaymistäni koulutuksista. Ne ovat antaneet uutta potkua töihin. Olen kokeillut uusia inspiroivia tekniikoita. Erillaiset näyttelyyn liittyvät asiat ovat auenneet uudella tavalla, kokonaisvaltaisemmin. Omaan työhön ja markkinointiin on tullut selkeyttä. On tullut sellainen oli, että kyllä se tästä.

Viimeisiä koulupäiviä

Koko viikko on ollut ruusujuhlaa, kevätjuhlaa, päätöskirkkoa ja valmisteluja. Olen istunut monessa penkissä ja itkenyt milloin isoksi kasvaneita lapsia, suvivirttä tai eskarilasten ystävän laulua. Nämä hetket ovat olleet kalliita. Olen kerännyt hyviä muistoja, jotta jaksaisin sitten niitä vääjäämättä tulevia huonoja hetkiä. Eskarilainen vei opelle ja avustajille maalatut pellavapussukat, joissa on saippuaa. Pussit maalasin kangasväreillä ja käytin ääriviivasivellintä. Kuvio syntyi vapaalla kädellä. Suosin kulutettavia lahjoja koska olen auttanut muutossa enoani, hän oli opettaja. 215 eri pari kynttilänjalkaa kertoi paljon 40 vuoden urasta.

Huomenna on vielä yksi kirkko ja sitten kesälaitumille. Pikku Ukolla on paljon energiaa ja jo nyt on selvitetty pari nujakkaa veljesten välillä. Luulen ettei loma merkitse meillä lepoa ja rauhaa.

Pieninä palasina maailmalla

Mitä onni on. Onko se rahaa, tavaraa, valtaa, julkisuutta. Onko se saavutettavissa muiden ihmisten kustannuksella. Millä onnea mitataan.

Raha tuskin onnea tuo. Se voi helpottaa elämää mutta tuskin se yksin riittää. Valta tuo yksinäisyyttä, juonittelua, loukkauksia. Joudut tallomaan monta ystävääsi maan rakoon säilyttääksesi valtasi. Julkisuus, onko onnea se, että ihmiset luulevat tietävänsä kuka olet? Mitä sinun pitää piilottaa?

Riittääkö terveys, läheisien terveys, tietty määrä hyvinvointia. Onko siinä kaikki?

Se, ettei mikään ole suuresti vinossa, jos ei nyt niin valtavan hienostikaan. Hiljaisuus. Kahvikuppi kädessä portailla istuminen. Ystävät. Tekstiviestin "pusi pusi" kahdentoista aviovuoden jälkeen. Toisen lämmin iho. Lapsen halaus. Äitienpäiväkortin teksti" maaiilman parhaalle äitille". Onnistunut esine. IC:n sininen savu ja ruputus. Vaalenpunainen kieli karvaturrissa. Selällään rapsutusta kerjäävä koira. Kaikki onnen jyväsiä.

Tiistai

Postauksen kuvat ovat lauantailta. Otin kuvia kauniista museoalueesta jossa järjestettiin veljeni häät. Kappale kauneinta Keski-Suomea.

Aamu meni sopiessa 7.7 järjestettävän tapahtuman asioita. Kahvilan pitäjä ja lettunmyynti on jo järjestyksessä. Monia muitakin asioita meni jo rutiinilla.

Ilta hujahti Keskimmäisen ja Esikoisen kevätjuhlassa. Vähitellen alkaa tuntumaan kesältä.

Viikkokatsaus

Kuvissa osa rakusavikurssin töistä. Isompi lintuhahmo lensi jo pesästä häälahjaksi, ennen kuin ehdin valokuvata sen. Työt on tehty "harjoitukseksi" lintuaihe lentää taas ja näissä töissä kokeilin muutamaa asiaa, joita haluan tehdä valmiimmaksi seuraavissa töissä. Kokeilin kahta eri savea, lasite oli valkoinen. Ihan puhtaasti harmitti yhden vadin pieni rikkoontuminen, varsinkin kun se tapahtui ennen raakapolttoa.

Koko viime viikko oli kaaosta. Töitä, kokouksia, uusia mahdollisuuksia kesäksi (mikä merkitsee lisää kaaosta) poikien juttuja, harkkoja, veljen häät, karannut naapurin koira, pari kissanpentua, suruja, iloja, sähköiskuja ja muutama sata kiloa IC-49 osia. Yhteen viikkoon mahtuu paljon. Tämä viikko ei paljon jää jälkeen tuosta viime viikosta. Lasten kevät juhlat osuvat tälle viikolle, on iltatoria, syntymäpäivää ja tulevan tapahtuman kokoustamista. Eipähän ehdi sammaloitumaan.

Esikoisen syntymäpäivät on nyt sitten mahdutettava vielä kalenteriin. Se taas tarkoittaa massiivista siivousta. Meillä kun ei talo pysy valokuvattavassa kunnossa siivousten välissä. Tänä aamunakin on ennen kukonlaulua imuroitu kiivaasti, jotta hiekka lattioilla ei leviäisi kaikkialle. Tosin kun kaikki olivat aamupalapöydässä ympäristö oli palautunut samaan tilaan missä se oli ennen imurointia. Monesti olen todennut sen, että teen mieluiten muuta kuin kuljen luuttu kädessä poikien ja koiran perässä. Kaaoksen määrä tuntuu olevan vakio.

Perjantai oli erityisen hätkähdyttävä päivä. Etsittiin naapurin koiraa joka onneksi löytyi, kuultiin surullisia uutisia ja husattiin paikasta toiseen. Kuopus järjesti sitten ihan erikoisen säikäyttävän loppunäytösen päivälle. Hän on oikea haka purkamaan kaiken ja tutkimaan esineiden sisuksia. Perjantainen purkaminen olisi saanut jäädä väliin. Niin lähellä oli ettei meillä olisi kuin kaksi poikaa. Hän oli löytänyt irrallisen pistorasian, purkanut sen ja tökännyt seinän pistorasiaan. Sähköisku ja shokki seurauksena. Kauhusta vapisevat vanhemmat, itkevät isot veljet ja onneksi pienet vahingot. Kivun ja shokin keskellä Pikku Ukko sanoi isälleen, ettei isä saa koskea ennenkuin sulake on pois päältä. En oikein tiennyt tuossa tilanteessa olisinko itkenyt vai naurannut. Onneksi meillä on kolme lasta ja kaikki nyt kunnossa. Lauantaina juhlittiin Pikku Ukon kummin ja poikien enon häitä. Onnettomuudesta ei näkynyt jälkeäkään.

Sunnuntai vierailu

Heräsin ennen kellon soittoa keskimmäisen ääneen. "Äiti koira on astunut kakkansa" Tarkoittaa suomeksi sitä, että koko lattia pinta-ala oli leimattu koiran buubbi tassu kuviolla. Ei muuten ole suosikki sisustuselementtini. Tänä sunnuntaina ennen kukonlaulua ja aamukahvia lattia on pesty laventelinhajuisella siivoussuihkeella.

Tässä kulutan aikaani nauttien sitä kahvia ja odottaen, että kello kulkisi eteenpäin. Lähden ajelemaan kohta ystäväni mökille. Kyseessä on lapsuudenystävä, niitä sellaisia joiden kanssa juttu jatkuu siitä mihin se viime kerralla jäi, vaikka aikaa olisi kulunut miten paljon tahansa edellisesta kerrasta. Tosin tämän ystävän kanssa olemme paitsi tunteneet ijät ja ajat, soittelemme välimatkasta huolimatta joka sunnuntai. Kameran otan mukaan jos vaikka ehtisin tallentaa pihapuuhia joita suunnittelimme tekevämme tänään. Toivottavasti se luvattu sade tulee vasta kotiin lähdettyäni. Ensi viikko on alkuviikosta työn täyteinen. Loppuviikolla on sitten sovittuja menoja. Jospa viikon päästä sunnuntaina saisi nukkua siihen asti kun haluaa. Taidan varustaa lapset jonkinlaisella hätätilanne pakkauksella. Siitä löytyisi apu joka tilanteeseen, jotta äitiä ei tarvitse kutsua, joka pulmaa selvittämään. Taitaa olla haavetta? No, sitähän minäkin.

Pavut maahan

Aamupäivä meni hujauksessa. Etsittiin sitä oikeaa kohtaa kuvaamiseen. Mietittiin miten kurotetaan varjojen täplittämällä tiellä aurinkoa kohti. Mielellään vähän irti maasta, tulevaisuuteen ponnahtaen. Unohtamatta "luonnollista" käsien asentoa, vatsan sisään vetoa ja tietysti pyyntöä käsitellä se alaleuka pienemmäksi. Yllättävän rento tilanne kuitenkin oli. Oli tietysti kivaa seuraa, nauru raikui pitkin pusikoita. Saldona vain yhdet unohtuneet kengät ensimmäiselle kuvauspaikalle. Jännityksellä odotamme nyt tuloksia.

Aurinko paistaa vielä kirkkaasti joten ajattelin laittaa kesäkukkani maahan. Kuvassa on osa istutettavista. Minulla on vielä liilojakin palkoja tekeviä papuja ja kirkkaan punaisia pensaskrasseja.

Olin kuvauksissa ystäväni kanssa. Kotimatkalla pysähdyimme jäätelölle. Juttelimme tulevaisuudesta ja haaveista. Mitä olemme oppineet tämän hankkeen aikana ja miten hyödyntää tulevaisuudessa oppejamme. Molempia kiehtoisi näyttelyiden jatkaminen vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Tuumimme, että olisi kiva dokumentoida näyttelyn ideointi, suunnittelu ja toteutus. Eräänlainen matkapäiväkirja.

Valokuvaan

Koko aamun olen puunannut ja vaihtanut vaatteita. Kampaajalle menen seuraavaksi. Näyttelyyn liittyen on vuorossa valokuvaus. Henkilökuva museon esittely seinälle. Olen miettinyt vaatteita ja koruja kuin paraskin stailisti. Kampaajan kanssa on pohdittu hiuksia ja tyyliä. Jos roikun kolme kuukautta museon seinällä haluan olla parhaimmillani. Vaikeus on vain se, että monen suomalaisen tapaan omakuvat eivät ole se kaikkein mukavin juttu. Olen kuitenkin päättänyt ottaa kaiken irti tästä jutusta. Musiikkia mukaan, pitkä pellavamekko, kansanomaiset jalkineet ja tukka häsäkkä. Kyllä minä tästä selviän, selviänhän varmasti.

300 tekstiä

Merkkipaalun ohittessani ajattelin tehdä vähän erilaisen postauksen. Monesti mainitsemani näyttely syksyllä on vaatinut monenlaista kiemuraa. Yksi tälläinen oli oman tarinan kertominen. Näyttelyyn tuleva tarina on lyhyt. Sen näkevät muiden tarinoiden joukossa ne, jotka syksyn aikana Saarijärvenmuseolla käyvät. Sen pitemmän tarinan, joka on ollut aihiona tuota tekstiä hiottaessa, kerron teille nyt.Kirjoitin sen muistaakseni maaliskuun lopulla..

Olen käsityöläinen Äänekoskelta, Honkolan kylästä, pellon laidasta, metsän reunasta, mummon mökistä. Vaimo, kolmen pojan äiti,koiran emäntä,tytär,sisko,miniä,laajan suvun jäsen.
Vähitellen kädentaidot ovat ottaneet otteen arjestani. Ensin harrastus, sitten mahdollisuus toteuttaa itseään. Tänä päivänä kovaa työtä, joka on liukumassa enemmän ja enemmän opettamiseen.

Odotan tämän näyttelyn ideoimaa Metsolan väki "sarjaa" onnellisena ja innokkaana. Eläin- ja kasviaiheet, jotka ovat vielä alussa, nupulla, muuttuvat todeksi kesällä. Joulun elin pääni sisällä. Suunnittelin, en vielä uskaltanut laittaa mitään paperille. Vuoden alussa siirsin työn paperille ja avasin muille. Se oli pelottavaa. Työ, jonka ajattelin kertovan minusta "liikaa". Keväällä siirrän pääni sisällön ja paperille piirtämäni, kankaalle ja lasille, posliinille. Kesällä hion ja viimeistelen. Ajatukset saavat muodon. Metsolan väki tarjoaa toivoakseni samaa mielihyvää ja iloa muillekin kuin minulle. Kattaus ja koristeellisuus käsinmaalattuna siirtyy muiden "omaisuudeksi" syksyllä ja elää jouluun.

Mistä kaikki alkoi

Mummolassa pidettiin ompeluseuroja. Tuttuja naisia, joilla oli hienoja töitä käsissään. Istuttiin ringissä, puhuttiin. Isomummu Rauha Eveliina, mummu Aune, sukulaisia,naapureita. Puhe porisi, oli lämmintä ja turvallista. Välillä keskityttiin omaan työhön. Kun maalaan kangasta, joskus tuntuu, että ympärillä on "ompeluseura". Turvallinen rinki jossa voin toteuttaa itseäni. Jotain enemmän kuin tämä hetki. Tunnen sukupolvien ketjun, perityt kädentaidot.

Haluaisin korostaa onneani kun voin asua satumaisen kauniissa perinnemaisemassa. Peltojen reunassa, jossa näkee kevät kynnökset, kesän kasvun, syksyn viljavuuden kaikessa kullan värisessä loistossaan muuttumassa korjattuun sänkeen ja mustaan kynnökseen. Talvella lumen peitossa nukkuvat pellot, auringon valon sytyttämät kimaltavat lumikiteet koivukujalla.

Sukupolvien ketju. Se, että maa jää tänne kun meitä ei ole. Kun joutsenet lepäävät pellolla keväällä ja syksyllä. Peurat liikkuvat, auringon nousua tai laskua vasten, pellon yli. Kettu hyppää myyrän perään ruohikossa. Mäyrä lyllertää ojassa kohti kotiaan. Onneani lisää se, että voin tehdä jotain yksilöllistä käsilläni, niin kuin sukupolvet ennen minua. Opettaa osaamaani seuraaville. Elää arkea pienen mökin pihassa värjäten ja maalaten, samalla kuin mieheni puuhaa omiaan ja lapset leikkivät ulkona leikkejä joita on leikitty tuhansissa pihoissa eriaikoina. Joskus pieni on melkein liikaa, elämää suurempaa.

Metsän taika

Aamulla hämähäkin tekoset paljastuvat. Hauras ja luja. Olisipa mahdollista löytää tuo yhdistelmä omiin töihin. Sanoinakin ne tuntuvat ainutlaatuisilta. Hauras ja luja.

Ketunleipä kielellä. Lapsuuden maku. En malttanut olla maistamatta ja matkustin muistoihin.

Joskus vähän on enemmän. Muoto kertoo kaiken. Korte häviää kukinnassa mutta voi kuinka kaunis korte oli löytessäni sen pellon läheltä. Kun muistaisin katsoa tarkasti, niin löytäisin kätketyn.

Kameran linnssin läpi tavallisinkin muuttuu aarteeksi. Pienet nukkaiset lehdet. Mielenkiintoinen muoto, väri. Hopeaa ja vihreää.

Niin herkkä ja arka. Yksi kylmä yö eikä niitä ole. Kaikkea ei voi korjata, joskus vain aika antaa sadon. Mietin ystävääni ja nyrkkini puristuu kiinni. Niin hyvä ihminen ja rikottu. Halla voi olla toisen tuomio, pahat sanat.

käki kukkuu

Käki kukkuu kolmatta päivää. Lakkasin laskemasta tulevia vuosia jossain toisen päivän kohdalla.

Se soi ja soi

Havut uudistuvat. Katajan tuoksu leijaa auringon lämmittämässä ilmassa. Ikiaikainen, puhdistava ja vahva.

Koivun juurella varjossa. Ajatukset kulkevat menneeseen ja tulevaan. Riitävätkö voimani. Melkein kuulen kuinka mahla nousee puussa, selkäni kastuu runkoon nojatessani. Voisiko minussakin kevät vaikuttaa noin.

Avaan ikkunat ja ovet selälleen. Musiikki tulvii ulos. Istun kivellä ja seuraan kuinka lapset ja koira juoksevat ulos ja sisään. Kaikki ovat jotenkin kevään lumoissa. Poikaset eivät halua nukkua" Äiti on vielä valoisaa". Koira kirmaa lasten ympärillä ja kaikki kiihoittavat toisiaan liikkumaan nopeammin, ahnehtimaan elämää.

Kiveni tuntuu saarelta. Seuraan hivenen kateellisena nuoruutta ja voimaa. Äiti minussa iloitsee miten estottomasti lapset heittäytyvät hetkeen. Yhtään epäröimättä tai varomatta. Kuulen soiton virtaavan ikkunoista.

Jotain ikivanhaa liikkuu sisälläni. Korvani kuulevat sanat.

Ei päivien perijätä. Ei minusta, eipä liene, ei päivien perijätä, eikä kuun tähystäjätä, Otavaisen ottajata. Käänny päivänen salolla, pyöri kuu salon sisään, kule kuusikon tasalla, karkaja katajikkooon. Pilvet pääni pitävät, kädet tyhjeä tapaavi, eessäni pimeä pilvi, takani kirkas taivas. Käänny päivänen salolla.

Istun kivellä, joka on ollut paikallaan Kalevan synnyn aikaan. Pellot ympärilläni ovat satoja vuosia vanhoja. Selkäni takana kasvaa sata vuotta vanhaa metsää. Kaikki oli ennen minua ja kaikki on minun jälkeeni. Ehkäpä hyvinkin kaikki alkoi sotkan munasta. Noissa metsissä todella juoksee hiidenhirvi. Suuri metsän kuningas herää kevään ensi sulamisvesiin. Matkani joskus saattaa sielunlintu.