Olen vähän huolissani kamerasta. Yritin nimittäin kuvata aamulla koiruutta ja blogihiljaisuuden aikana syntyneitä juttuja. Eipä onnistunut kunnolla, ihme viivaa ja värien vääristymää. Odottelen siis Ukko kullan heräilyä ja tuomiota kameralle. Onkohan se sanonut sopimuksen irti lopullisesti? Minulla on mennyt pari edellistä talvea niin etten ole itse ehtinyt kursseja käymään. Tämä talvi on ollut poikkeus. Olen ollut posliininmaalauskursseilla(2 kpl) ja kolmas on tulossa. Olen myös ollut kierrätysmateriaalikursseilla, tuon lisäksi pehmeät ja kovat mateliaalit on myös käyty päivittämässä. Vielä on tulossa kaksi päiväinen kokeileva kuvataidekurssi ja rakusavikurssi ennen kesää. Ai, niin olin myös Suomen käsityömuseon joulupajassa tutustumassa kollaasitekniikkaan, taiteilija Anna Wildrosen johdolla. Olipa muuten innostava ilta. Olen siis sulattanut, muovaillut, microvärjännyt, huovuttanut, liisteröinyt, maalannut, hiekkapuhaltanut ja ties vaikka tehnyt mitä. Kivaa ja innostavaa on ollut. Jostain kokeiluista on tulossa ihan tuotteita, niin paljon joku tekniikka on innostanut. Väsyttävääkin kurssirumba on ollut, kaikkihan tuo on tapahtunut työn lisäksi. Olen kuitenkin oppinut, että kun itse opettaa, niin pitää saada uutta myös.
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Aurinko paistaa
Houkutuslintu Herra Varis vartioi jääkaapin päällä. Valitettavasti vaikutus ei ole kovin pelottava, jääkaapin ovi käy edelleen kohtuullisen tiuhaan. Kaiken häsläämisen välissä olemme yrittäneet rauhoittaa sunnuntain perheelle. Koko poikakolmikko on mukana ruuanlaitossa. Päätämme yhdessä etukäteen mitä tehdään ja sunnuntaina on jälkiruokaa. Tämän aamun kruunasi aamupala. Ukko Kulta oli yön töissä ja tuli ympäri vuorokauden auki olevan kaupan kautta kotiin. Aamupala oli hotellitasoa. Heräsin kahvin tuoksuun. Luksusta lisäsi omena- vaniljahillo paahtoleivän päällä. Esikoinen huokasi, että isä hemmottelee meitä. Totta se tietysti oli, arjen ihanuuksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Kurssit on ihania, kuulostaa niin mukavalta :)
Mutta niin kuullostaa hemmotteleva ukkokultasikin. Taidan tästä nousta ja hemmotella omaa ukkeliani keittämällä aamukahvit. Ehkä huomenna on minun vuoroni :)
Elli kurssit on ollut tosi kivoja. Kahvin keittoa kannatan, Ukko kulta on sellainen aarre josta en eroa kuin rautakangella:)
Kaunis tuo lila kuviollinen, onko se kangasta. Hieno.
Ihanalta kuulosti aamiainen.
Arleena, lintukuviollinen on tyynynpäällinen.
Aamiainen sai sunnuntain tuntumaan erityiseltä, ei se aina vaadi mahdottomia, jotta voi ilahtua suuresti:)
Lähetä kommentti