Ostin alennusmyynnin riehaannuttamana keväällä lintuhäkin. Se oli vähän aikaa sisällä muttei ikinä oikein istunut kotiimme. Meillä on liian värikästä ja suoraviivaista, jotta tuollainen söpöys tuntuisi omalta. Ukko Kullan iskettyä päänsä siihen noin viitisen kertaa, luovutin ja siirsin hökötyksen ulos vaahteraan. Siihen se sopi. Suunnitelmissa oli joku kukka häkin sisään mutten sitäkään tänä kesä sinne saanut hankittua. Pieni lintu on kuitenkin istunut kesän häkissä, vapautta arvostavana en sulkenut ovea ollenkaan.
Löysin autotallin perältä joskus tekemäni ruukunalusen. Tavallinen, ruskea saviruukun alle laitettava, lautanen on koristeltu itse maalaamillani rikotuilla laatan palasilla.
Pohjustin ensin lautasen laatoitettavan kohdan vedenpitäväksi. Sen jälkeen rikoin laatat ja pihdeillä muotoilin paloja niin, että sain mieleisen kuvion. Levitin laattaliimaa pohjalle ja asettelin palaset niin, että sain saumat suurinpiirtein sopiviksi. Kun työ oli kuivunut saumasin saumauslaastilla työn. Viimeksi puhdistin reunat laastista ja pesin mosaiikin puhtaaksi.
Lautanen on viihtynyt kesät talvet ulkona. milloin missäkin. Ruukun alla tai muuten vain koristeena. Lumeen en sitä ole jättänyt vaan nostanut kylmään autotalliin. Sateen ja käytön se on kestänyt hämmästyttävän hyvin.
2 kommenttia:
vau ! Hieno ! Mosaiikki kuulostaa kiehtovalta tekniikalta, harmi ettei oma kärsivällisyys siihen riitä :-( mutta ihana että saa taas ihastella sinun töitäsi !
Hei, mosaikkia voi tehdä usealla eri tekniikalla ja jopa isoilla paloilla tulee kivaa jälkeä:) Aina kannattaa kokeilla. Yritän kovasti kaivella uusia juttuja esiin kätköistä. Mukava, että pidät noista.
Lähetä kommentti