torstai 26. kesäkuuta 2008
Mainostykki
Missäköhän on se paljon puhumani käsillä tekeminen. Olen leikkinyt markkinoinnin ammattilaista pari viikkoa. Tapahtuman järjestelyihin kuuluu markkinointi. Mitä tekevät pienituloiset käsityöläiset, markkinoivat itse. Tapahtuman markkinoinnin rungon muodostavat julisteet, kuten kuvassa näkyy. Lisäksi erilaiset puffit lehtiin ja radioon sekä tiedot niiden meno palstoille. Olen näpytellyt koneella luvattoman moneen paikkaan tapahtuman tietoja. Me järjestäjät olemme myös käyttäneet sähköpostiamme mainoksen jakamiseen. Noin neljäsataa tuttavaa ja yhteistyötahoa on saanut postia. Blogissa olen mainostanut, anteeksi. Tuttavan yrityksen sivuilla on tapahtuman mainos. Lehtiin on suunniteltu maksulliset mainokset ja julkaisupäivät valittu niin, että on suurjakelu myös mökkiläisille. Kaupungin kotisivuilla mainos on ollut jo kauan. Siinä vähän viime viikkojen töistä.Äsken soitti paikallisradion toimittaja ja nauhoitti pienen haastattelun lähetettäväksi huomenna ja ylihuomenna radiossa, jee. Olipa pienen tapahtuman mainontaan ihana lisä, oikea lottovoitto. Aamulla soitti myös paikallislehden toimittaja. Tapahtumaan liittyvä lättähatulla ajelu on mukava vetonaula. Kiinnittää huomion kaikkien tapahtumien lomassa. Markkinointi on tosin asia jonka jättäisin mieluusti ammattilaiselle mutta rahkeet eivät vielä riitä.Viikonlopuksi on onneksi luvattu kohtuullista säätä. Lämmintä ja puolipilvistä, kuulostaa ihanteelliselta. Itse olen maanantaina varmaan niin tajuton etten huomaisi vaikka niitä kuuluisia rakeita tulisi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mielenkiintoinen nimi Rautakenkä ja pumpulipaita, vetää varmaan jo puoleensa kävijöitä.
Markkinointi on kävijöiden kannalta kaiken a ja o, ja siinä on todella puuhaa.
Onnea ja menestystä tapahtumalle.
Jyväskylä on niin kaukana, muuten juoksisin paikanpäälle.
Arleena, asemalle tulee kengitysseppä ja aivoriihen tuloksena hevosen kengästä tuli rautakenkä. Rauta tarvitsee jotain pehmeää vasta pariksi.
Markkinointi on taiteenlaji jonka antaisin mielelläni ammattilaiselle. Onneksi oppii kaikenlaista jos pitää silmät ja korvat auki.
Mukava että olet hengessä mukana vaikka matka on pitkä. Luulen, että lättä ajelu pitkin keski-suomea olisi kokemus.
Lähetä kommentti