maanantai 29. lokakuuta 2007

Lumotun noidan kengät




Arki iski jo yöllä. Tuuli riepotteli pellon reunaa ja piteli hereillä. Aikani kuluksi mietin tätä päivää, ensin olin sitä mieltä etteihän tässä mitään, muutama tunti illalla aikuisten kokeilevaa kuvataideryhmää. Sitten iski todellisuus.

Lasten kädentaitoryhmän laskutus ja ilmoittautumiset. Materiaalin hankinta tämän viikon lasten ryhmille, kolme ryhmää. Lehtimainonnan tarjouksen kysyminen, joulu kun tulla pukkaa. Omia tuotteitakin pitäisi ehtiä tehdä joka välissä. Ja aivan yhtä tärkeä lupaus, tuoreita sämpylöitä koko sakille kun tulevat kotiin koulusta ja työstä.



Tuulesta oli hyötyä, ehdin jäsentää kaikki hommat. Valmiin listan kanssa on helppo lähteä eteenpäin. Lisäksi siitä, että omistaa lehmän hermot ja lumotun noidan kengät ei ainakaan ole haittaa.



Illalla teemme paperimassasta "möhköjä". Tarkoitus on tutustua materiaaliin ja saada eväät tulevan työn suunnitteluun. Tarkoitus on lopullisessa työssä käyttää tukirunkoa. Tuen voi tehdä joko puusta, rautalangasta, sanomalehdestä ym. Tuen päälle liisteröimme paperia. Paperin päälle tulee ekovillasta, liisteristä ja kipsistä tehty paperimassa. Työn kuivuttua se pohjustetaan gessolla ja maalataan.



Iltaa odotan jo innolla, on aina mahtavaa seurata mitä töistä tulee. Samalla saa itse uutta energiaa. Ei muuta kuin LNK jalkaan ja täyttä höyryä eteenpäin. Sämpylätaikinakin on noussut sopivasti.

Ei kommentteja: