Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa, järvenranta jäätynyt talvipakkasessa...
Oikein ihanaa joulua kaikille.
tiistai 23. joulukuuta 2008
Hyvää joulua
Olen herännyt joulusatuun. Lumi peittää maan ja puut näyttävät siltä kun joku olisi yön aikana kuorruttanut ne. Minulla on vielä pakettipaja käynnissä, lahjat on saatava kääreisiin. Sytytämme kynttilät ulos ja sisälle, tunnelmaa päivään. Ensi yöksi laitan kinkun uuniin . Huomenaamulla koristelemme kuusen. On ensimmäinen joulu kun Ukko kullan isä ja mummuni eivät ole fyysisesti paikalla. Huomenna käymme haudalla viemässä kynttilän heille. On haikeaa ja kuitenkin hyvä olla. Pikku Ukko odottaa joulupukkia kovasti. Isompien poikien uho on vaihtunut epäilykseen, josko se joulupukki olisikin totta. Viimeiset koristelut odottavat poikia. Ulkoilmakin houkuttelee lumeen peuhaamaan. Hiljaa se aatto tavoittaa meidät ja rauhoittaa joulun viettoon. Kiitos teille blogiystäville siitä, että olette kulkeneet vierelläni. Kiitos kommenteista. Kiitos omista blogeistamme, joissa olen piipahtanut vaikka en aina ole jaksanut kirjoittaa. Kiitos asioiden jakamisesta ja välittämisestä. Aina ei tarvitse tietää toisen nimeä tai olla fyysisesti läsnä, joten kiitos ja kumarrus.
lauantai 20. joulukuuta 2008
Nuotion lämpö
maanantai 15. joulukuuta 2008
Postikorttitehdas
maanantai 8. joulukuuta 2008
Enkeli lentää liihottaa, kaikille onnea toivottaa
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Kierrätystä tämäkin
perjantai 5. joulukuuta 2008
Erikoisia eläimiä, ketut ja hirvet
torstai 4. joulukuuta 2008
Pimeyttä ja loskaa
Tilaa:
Kommentit (Atom)