Henkeen ottaa

Helle hengästyttää. Kykenen istumaan tuulettimen alla ja juomaan sitruuna soodaa. Ajatus sentään kulkee vaikka hitaanlaisesti. Odotan sadetta, joka saisi pölyn laskeutumaan.

Talon järjestyksen pitäisi muuttua mutta olen vasta puolessa välissä. Helle pysäytti minut kokonaan. Kun saan tavarat paikoilleen on pihan vuoro. Olemme Ukko Kullan kanssa aikatauluttaneet elokuun, saadaksemme vuosien urakan päätökseen. Heinäseipäitä petsataan mustiksi. Aitaa syntyy ja kasvitukia valmistuu. Pihassa on valmiina multakasa ja lähellä sorakasa. Tiedän homman vievän koko elokuun mutta olen onnellinen ajatuksesta. Saan vihdoinkin ympäristöni sellaiseen kuntoon, että voin katsella tyytyväisyyttä tuntien sitä. Näen muutakin kuin tekemättömiä töitä. Odotan pihani sisustamista. Keittiöpuutarhaa, tilan rajaamista, himmeleitä ja kattokruunuja. Ehkäpä omenapuun alle jotain mukavaa.

Syksyn suunnitelmia tehdään jo täysillä. Joulun tapahtumia sekä ensi vuoden helmikuun käsityö- ja sisustuspäiviä. Pohditaan ensi kesän musiikkitapahtumien yhteyteen käsityöläisten markkinoita. Aikataulu on aina vähintään puoli vuotta eteenpäin. Onkohan se ihan normaalia? Millaista olisi elää vain tässä hetkessä ilman kalenterin orjuutta? Päivä tai kaksi onnnistuu mutta miten olisi kuukausi tai vuosi? Alan ymmärtää välivuotta haikailevia.