lauantai 3. lokakuuta 2009

Mikään ei huvita

Tiedättekö tunteen kun mikään ei huvita. Maailma ei tunnu kovin mukavalta paikalta. Kun joutuu miettimään onko aivan hakoteillä. Kun tuntuu, etteivät toiset ymmärrä, vaikka vääntää rautalangasta. Silloin voi vaikka leipoa mustikkapiirakkaa. Ajatukset saavat harhailla rauhassa.

Tiedättekö tunteen, että on aivan varmasti oikeassa jossain asiassa, eikä se kuitenkaan etene. Kun joutuu vaikuttamaan moneen ihmiseen, eikä ole aivan varma, meneekö viesti perille. Silloin voi leipoa puolukka-rahkapiirakkaa.


Tiedättekö tunteen kun tekisi mieli muuttaa paikkakuntaa ja olla paikassa, jossa ei kukaan tuntisi. Kun tekisi mieli olla näkymätön, koska on väsynyt taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Tunteen, jonka takia haluaisi olla sivussa ja vailla mielipidettä, koska mielipiteesi on vastoin valtavirtaa. Silloin voi leipoa kaneli- sokerikierteitä.
Ja niin on leiponut ja ajatellut, ajatellut ja leiponut. Jossain siinä pullantuoksuisessa keittiössä on päätynyt tulokseen ettei voi olla sivussa, olla hiljaa. Jos on hiljaa, jos antaa asioiden vain olla, ei ole oma itsensä. Koska kertakaikkiaan on ihminen, joka ei mene siitä mistä aita on matalin. Koska kaiken kaikkiaan on ihminen joka välittää. Suosittelen leipomista.


6 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

ihana neuvo! jossain suomalaisessa elokuvassa, olisko ollut sooloilua, anoppi antoi maailman parhaan neuvon: kun tuntuu, että kaikki menee mönkään, leivo pannukakku. saat ruokaa, tulee hyvä tuoksu, saat jotain tekemistä. varmasti parempi ratkaisu, kuin paiskoa ovia tai jäädä tuleen makaamaan

tiiu kirjoitti...

Riikka, elokuvan anoppi oli niiiiin oikeassa:)

arleena kirjoitti...

Leipominen on rentouttavaa. Kukaan ei sekoita ajatuksia ja lopputulos on ihanan maistuva.

tiiu kirjoitti...

Arleena, meillä ei kukaan ole koskaan valittanut minun stressinpoistajastani:)

wiiks kirjoitti...

...tosin on hetkiä, jolloin leipomukset itse tuntuvat laittavan hanttiin ressinlievittäjän kykyjään ;)

tiiu kirjoitti...

Wiiks, kiva kun kurkistit tänne. Juu, ehkä tarvitsee pitäytyä jossain tutussa ja suht helpossa jo haluaa lievittää stressiä:)