Olin viime viikonlopun tiukan opettajan opissa. Haimme mallisuunnitteluun uutta potkua. Meillä oli kalastajalankaa noin metrin pätkä. Pudotimme langan paperille ja teippasimme langan paperiin kiinni. Sen jälkeen langan ääriviivat paperiin kynällä.
Valmistimme minisabluunan leikkaamalla pahviin aukon. Aukko oli sen esineen mallinen, jonka aioimme maalata. Minä löysin jostain kumman syystä linnun ja lehdet. Ne siirsin lautaseen. Maljakossa on täsmälleen sama kuvio mutta lehtien seurana on nyt linnunpyrstö.
Ideana oli tehdä mahdollisimman paljon samaan polttoon, joten teippailua ja kuivattelua työ vaati. Minulta puuttuu lautasesta vielä kahden lehden viimeistely sekä silmän ja nokan viimeistely. Maljakossa viimeistelyä kaipaavat lehdet ja pyrstöstä puuttuu lisäväri yläosasta
Mallista pidin itse niin paljon, että aion käyttää sitä pisankamunissakin. Tässä työssä on nyt vältetty se posliinimaalauksen perisynti, kopioiminen. Malli on taatusti itse suunniteltu, lankaa heiluttamalla. Tuon maalaamisen lisäksi olen tehnyt lasimosaiikki kynttilälyhdyn. Kyllä, käytin samaa ideaa kuin posliinille. Olen käynyt paikallislehdessä haastattelussa kertomassa viheraluiden vanhempien halusta säilyttää kylä- ja lähikoulut. Olen ollut koiran kanssa lenkillä metsässä ja huomioinut muutenkin Ikeä oikein runsaasti. Olen suunnitellut messuosastoa Tampereelle. Olen kuunnellut yrittäjäystävien huolia. Olen kirjoittanut ystäväni kanssa päättäjille sähköpostia koulujutuista. Olen leiponut pojille sämpylöitä. Olen valmistellut ensi viikon tunteja. Siinähän tuollainen kymmenen päivän pikapäivitys. Huomenna ajelen rauhassa Ilmajoelle rakkaan lapsuudenystäväni luo. Kummipoika saa kyydin kotiinsa mummolasta. Odotan innolla juttutuokiota. Lauantaina pitäisi siivota ja leipoa. Aion kokeilla vanhoja alumiinisia kakkuvuokia, joita olen hamstrannut kirppareilta. Makean tarjoilun kun ajattelin hoitaa erillaisilla kuivakakuilla. Sunnuntaina on Pikku Ukon sukusynttärit.
4 kommenttia:
Hienoja töitä olet tehnyt.
Kiitos Arleena. Nyt pidin itse mallista. Kunhan saan nuo loppuun ja viimeisenkin polton tehtyä, niin toivottavasti olen vieläkin tyytyväisempi. Kirkkaita syyspäiviä ja voimia.
Hieno on! Mille pohjalle teet pisankamunat? Aidolle kananmunalleko? Itse koristemaalaan puumunia.
Liiolii
Aidot kanan-,ankan-,hanhenmunat.
Pisanka tekniikkaan kuuluu maalata täysiä munia. Valmiit tyhjennetään ja suojataan lakalla.
Anteeksi viive, nyt yritän topakoitua.
Lähetä kommentti