Tänään on suorastaan namunen perjantai. Kävin aamupäivällä hakemassa ensi viikon posliininmaalausryhmään tavarat, joku homma on hanskassa. Kaupasta hain poikasten karkkipäivän karkit. Mukavia koristeita kulhossa, namuset väreissä. Veikkaukseni kyllä on, että puolituntia ja kulhossa ei ole mitään. Illalla on munaklubin kokous, ensimmäinen tänä vuonna. Yksi kanasemme on ylittänyt viiden kympin rajapyykin joulun aikaan, joten juhlimme. Minä hankin lapsenvahdin, Ukko kulta kun on töissä. Yksi kana laittaa perheen autolla Tampereelle ja menee itse illalla junalla perässä. Siinäpä on todisteita tapaamisen tärkeydestä. Lahjat on hankittu, piirakat leivottu. Vuosia juhliva kanamme on hyvä ystävä, lämmin läheinen ja upea kana. Hän matkailee, tutkii uutta ja etsii haasteita. Hän on taitava käsistään. Kirjonta, korut ja munien koristelu sujuvat kuin tanssi. Hän opiskelee lisää, harrastaa kuvataiteita ja käy töissä. Kerrassaan mahtava kananen. Lauhtuva ilma ei ole vielä tiputtanut lumia puista. Maisema on pysynyt sadunomaisena. Olen ottanut irti kaiken tästä mahtavasta säästä. Huomenna aamulla teen piiiitkän aamulenkin. Oikein lumista ja mukavaa viikonloppua.
perjantai 9. tammikuuta 2009
Kananen viisikymppinen

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hyvää viikonloppua sinullekin toivottaa Krisse..
hauska tuo kanakerho.....
Valkoista ja hyvää viikonloppua sinne myös.
Mukavaa juhlaa kanakerholle
Krisse, kerho on tosi hauska. On ihana tavata samanhenkisiä ystäviä. Hyviä ulkoilu ilmoja.
Arleena, toivottavasti teilläkin valkoista ja valoista riittää. Juhlat olivat mahtavat.
Lähetä kommentti