perjantai 3. huhtikuuta 2009

Sininen

Olen aikaisemmin kuvannut blogiin kiurujen yö tapettia mutta valon lisääntyessä tapetti näyttää aina vain paremmalta. Tapetissa oleva sininen on lempi sävyjäni.

Pentikiltä löysin lasisia pääsiäismunia. Sininen löysi paikkansa lokerikosta, siniseltä seinältä.
Ukko Kulta oli yön töissä, kun hän heräilee aloitan työt. Aamun vietän Pikku Ukon ja Iken kanssa, laatuaikaa. Illalla alkaa nappikone laulamaan. Olen ratkonut vanhoista jakuista kankaat, pessyt ja silittänyt, nyt niiden pitäisi muuttua pikku linnuiksi. Oletteko muuten huomanneet, että koko talven ovat linnut vallanneet sisustuksissa alaa. Tapeteissa, koristeina, seinätarroina, verhoissa, tyynyissä ja muuten vain. Meillä linnut ovat näkyneet sisustuksessa linnunpönttöinä. Eteisen seinällä on kolme linnunpönttöä rivissä, en odota pesimistä, vaan avaimet ja koiranremmit saa kätevästi roikkumaan niihin.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Portugeesin näköinen

Aurinkovärjätystä kankaasta tehtyjä jääkaappimagneettejä
Olen tarponut koiruuden tulon jälkeen, joka aamu, päivä ja ilta pellolla, hangessa. Välillä on tuullut, satanut ja onhan se aurinkokin välillä paistanut. Nuo hetket ovat olleet hyviä ja tarpeellisia. Pitkästä aikaa tuntuu kuin olisin tyhjentänyt päätäni turhasta. Kuntokin tuntuu kasvavan. Hiukseni ovat jo kuin portugalinvesikoiralla turkki, kiharat, tummat, pitkät ja huopuvat. Nyt odotan, että muukin habitus muuttuu lenkkeilyn myötä kohti rotumääritelmää, jänteväksi ja lihaksikkaaksi.

Tulostettu kuva ja vaaleanpunainen höyhen,
magneetti

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Kesä mielessä

Meillä puretaan vanha kasvihuone pois. Se on sijainnut ulkosaunan päädyssä ja nyt kun remonttia pukkaa, niin se on tiellä. Saan uuden kasvihuoneen etupihalle, jonne suunnittelin keittiöpuutarhan tapaista. Olisi mukavaa, että keittiön oven vieressä olisi salaattia, yrttejä ym. Luulen käyttäväni niitä enemmän kun ne ovat lähellä, eivätkä pellolla lavoissa niinkuin tähän asti. Tietysti kulkureitin ollessa lähellä, ulkonäköön on kiinnitettävä huomiota. Muurikelloja ja muita kivikkkoon sopivia kasveja aion istuttaa kivien ja laattojen väliin. Ajattelin kokeilla muutaman istutuslaatikon valmistusta turve/betoni seoksesta, olisi mukavaa jos ne piimä sivelyn jälkeen sammaltuisivat. Kasvihuoneeseen olen valmiiksi kerännyt lyhtyjä sekä lintuhäkin.

Nappileikki on jatkunut. Jääkaappimagneeteissa on vintage naisia sekä värjättyjä höyheniä.

tiistai 31. maaliskuuta 2009

Nappileikki

Olen leikkinyt rintanappikoneella. Kuvassa on kahdessa rintanapissa itse värjättyä kangasta ja isommassa napissa on netista vapaasti ladattava kuva, jonka päälle on laitettu värjätty helmikanan sulka.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Väsynyt vauvan hoidosta

Pieni käärö tarvitsee paljon huomiota, olipa se ihmisen lapsi tai karvakorva. Pojat ovat olleet esimerkillisen vastuuta ottavia eläimen kanssa. Olen todella ylpeä, olen myös tosi väsynyt. Aamut alkavat viimeistään kuudelta sekä karvaisten ja ihmislasten välissä täytyy olla hienotunteinen ja nopea. Väsymys tosin on tervettä, ei uupumusta.
Olen tehnyt tuntisuunnitelmia ensi vuoden kursseihin. Posliininmaalauksen lisäksi olisi luvassa aurinkovärjäystä, neuleen käyttöä huovutuksessa, askartelu luonnonmateriaaleilla sekä kierrätä-tuunaa-sisusta kurssi. Eri asia on se miten nuo toteutuvat mutta tarjottu on. Opetuksia on vielä kolmisen viikkoa, sen jälkeen myyntinäyttelyyn valmistautuminen ja kesällä pari tapahtumaa. Joudun huhtikuussa tyhjentämään työhuoneeni, taas. Joka keväinen muutto tuntuu tulleen rutiiniksi, rasittavaksi sellaiseksi. Pääsiäisen aika tuo tullessaan pisanka kiireet. Näyttelyt on rakennettu, ensi lauantaina on myyntitapahtuma ja yhden viikon olemme ortodoksikirkolla myyntinäyttelyssä.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Taistelu pölyimurista

Olen himoinnut jo kauan Dysonin pölyimuria, niin imuria. Minua on kiehtonut laitteen futuraristinen ulkonäkö, muuten koko vekotin ei ole heilauttanut. Koiran tulo sai Ukko Kullan tekemään pölyimuri vertailuja. Hän päätyi netin ihmeellisen maailman välityksellä ja kaiken kattavan imurivertailun jälkeen Dysoniin, jee. Tulin yhtenä iltana töistä ja huomasin perheemme kasvaneen avaruusoliolla. Dyson oli parkkeerattu takan eteen olohuoneeseen, paraati paikalle. Parasta tuossa ihme vekottimessa on se, ettei minun tarvitse siihen juuri koskea. Talouden miespuoliset käyvät imuritaisteluita siitä kenen vuoro on siivota.

Vaniljakynttilät aiheuttavat riippuvuutta. Pelkän tuoksun vuoksi olen asettanut kirjahyllyyn kynttilöitä vanhaan lipastonlaatikkoon. Laatikko on aseteltu nenän korkeudelle, lukiessani tai neuloessa tuoksu leijaa ympärillä. En oikein ymmärrä juuri tuon tuoksun ihanuutta, koska muuten en tuoksuista juuri välitä.


Utunan langat ovat ihania. Viimeksi Silkkivillassa käydessäni mukaan tarttui silkkiä ja villaa sisältävä lanka sekä kätevät silikonitupet bambupuikkoihin. Sukkapuikoista saa kätevästi tasoneuleeseen puikot. Tekeleestä on tulossa vain kaulaliina. Etsin siihen vielä puunapit, kiinnitys tapahtuu niillä ja kaulaliina on aika lyhyt.


lauantai 28. maaliskuuta 2009

Kanojen lisäksi petoeläin ja terävät hampaat

Meillä asuu portugeesi Ike. Ike tuli eilen kotiin. Pienet pennun hampaat ovat kokeilleet kaikkea ja aina ilkeä ihminen antaa lelun tilalle, kurjaa. Emännällä taas oli kurjaa viiden aikaan aamulla. Pakkastakin oli niin paljon, että hytisivät koira ja ihminen aamupissillä. Enää en voi katsella säälivästi pakkasessa koiriaan kuljettavia ihmisiä. Meillä kun asuu viisi sellaista raukkaa:)