tiistai 19. toukokuuta 2009
Kesä kiireitä
Päivitykset harvenevat kesää kohti näköjään pakosti. Taideseura on saanut rintanappinsa. Kesänäyttelyn tavarat liikkuvat huomenna Saarijärvelle. Työhuoneen muutto liikuttaa tätä tätiä vielä monta päivää. Kolmeen jälleenmyynti paikkaan lähtee tavaraa. Poikien koulun kevätlaulajaiset lähestyvät. Koirakoulu alkoi. Päässä pyörii koulujen lakkautusten lapsivaikutusten arvioinnit. Tietojen kerääminen ja tiedottaminen. Olen tullut siihen tulokseen ,että tämä kaikki tarkoittaa, olen elossa.
lauantai 9. toukokuuta 2009
Oikein ottaa päähän
tiistai 5. toukokuuta 2009
Tiistai
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Vielä ei viherrä
lauantai 2. toukokuuta 2009
Vappu oli ja meni
Olen leikkinyt kuvankäsittelyllä. Sellaiset valokuvat, jotka joutaisivat roskakoriin, muuttuvat ihan mukiinmeneviksi. Ylhäällä olevat tomaatit saavat ajatukseni kasvihuoneen pystytykseen. Oikeastaan kaikki kuvat saavat minut nyt kasvihuone ajatuksiin. Olen vähän myöhässä mutta laitan tänään kääpiösamettikukkia itämään. Onneksi ne ovat nopeasti kasvavia ja kuukaudessa ehtii tapahtua ihmeitä. .
Löysi kuvakansiosta ihan turhan kuvan. Käsiteltynä se näyttää aivan erilaiselta. Pidän tuosta sarjakuvamaisuudesta tosi paljon.
Tilaa:
Kommentit (Atom)

