Valokuvat hukassa

Tämä bloggaamisen aloitus ei nyt ihan mene putkeen. Eilen hävisi tekstit ja tänään valokuvat. No, kun olen päättänyt aloittaa olemisen teidän ilonanne niin sitten läpi vaikka harmaan kiven. Harjoittelu tekee mestarin.

Valokuvattavaa ja kirjoitettavaa kyllä löytyy koska lukuvuosi on lopuillaan. Kesä alkaa täysillä ja lomatunnelma on kohdillaan. Pihapiirissä pitäisi tapahtua kaikenlaista ja sisällä lavuaarit vaihtuvat. Tänä kesänä yritän tehdä käsilläni kaikkea kivaa. Hiekkapuhallus ja muut tekniikat pitää päivittää.

Paluu

Voihan halvattu. Blogitauko on ohi. Blogger muuttunut. Hävitin juuri piiiiitkän sepustuksen, jossa erittäin fiksusti erittelin mennyttä ja nykyistä. Ylimielisyytäni en tallentanut juttuja välissä ja tässä sitä ollaan. Uudelleen en sitä rimpsua jaksa väsätä, joten tässä  ja nyt teille tieto siitä, että kartalla ollaan. yhtä vain en käsitä, mihin olen hävittänyt melkein kaksi vuotta aikaa.

Mustaa

Kesä solahti ohitse mustaa miettiessä ja tehdessä. Syntyi petolintupöytä sekä sermi pisankamunille. Käyttelin sahaa, rälläkkää sekä kaasutohoa. Löysin uuden ilmaisukeinon. Petolintupöytää muistuttavaa pintaa syntyy varmasti tulevaisuudessakin.

Minne kaikki aika häviää.

Kesä on kääntynyt kohti loppuaan. Olen kulkenut hektisistä hetkistä kohti tyyneyttä. Aika on vilahtanut kuin pieni nopea eläin, jonka huomaa liikahduksena silmäkulmastaan. Vasta viime aikoina olen huomannut, joinakin päivinä, ettei minun tarvitse tehdä mitään. Ne päivät ovat olleet kuin lapsuuden sunnuntait, loputtoman pitkiä. Vuosia kestänyt kiireeni on laantunut rauhallisuuteen, ainakin välillä. Oloni on hivenen hutera, aivan kuin nousisi kuumeen jälkeen vuoteesta. Hutera mutta hyvä. En osaa selittää mikä on tuonut tämän olotilan. Mikään ei ole muuttunut. Aikataulut vievät minua edelleen eteenpäin, syksyllä opetusten alkaessa vielä tiukemmin. Kaikesta tästä huolimatta kaikki on hyvin, paremmin kuin hyvin.

Kesän aikana koiruus on siirtynyt lyhyempään turkkiin. Ukko Kulta pitempään partamalliin. Esikoisella on yksi tikin arpi enemmän. Keskimmäinen on siirtynyt teineyden ihanaan vuoristorataan. Pikku Ukko muuttui eskarilaisesta koululaiseksi. Olimme yhdessä ja kotona. Kaksi päivää kolusimme Savonlinnaa. Kiukuttelimme ja huusimme. Halasimme ja rakastimme, olimme. Välillä oli huisin kivaa, välillä maailman tyhmintä ja tylsää. Kesä hujahti ohi, hoitaen meitä. Kouluun lähtö sujui suorastaan kivuttomasti. Toivon meidän jaksavan näillä kerätyillä voimilla taas eteenpäin.

Vielä muutaman viikon keskityn kotiin. Piha odottaa huomiota. On mukava tehdä asioita hetken mielijohteesta. Istua Ukko Kullan kanssa kahvilassa juttelemassa millaisen hiekkapuhalluskaapin hankimme, jotta minä voin puhaltaa lasia ja Ukko Kulta moottoripyörän osia. Kuljeksia yhdessä rautakaupassa. Pohdiskella millaisen omenapuun istutamme kasvilavojen taakse. Vielä ennen kesän loppua käymme tervehtimässä poikien uutta serkkua ja ihastelemme vauvan tuoksua.

Varjon alla

Lämpö on siedettävää, silti tuntuu kuin hiipisin varjosta toiseen. Liikkuisin metsästäen tuulen virettä.

Arki soljuu eteenpäin. Poikasten lomaa on jäljellä muutama viikko. Ukko Kullan loma lähestyy. Itse suhaan taas vapaan ja työn välillä niin ettei rajaa ole. Tämän viikon vievät ilmaiset toripäivät. Lauantaina suuntaan työnäytöstä pitämään. Minun pitäisi suunnitella syksyksi myyntipisteen hyllyjä ja tuotevalikoimaa. Ihanat uudet puuleimasimet odottelevat pääsyä kuvioimaan kangasta ja paperia.

Taikaa

Puun partaa. Vanhoja vartijoita. Nähneet paljon, ohikulkijoiden tunteet, elämän kirjon. Seuraavat tulevaa, säilyttävät menneen salaisuudet.

Saniaisten seassa kahlaaminen puhdistaa. Valo, joka siivilöityy kortteen läpi, ohjaa eteenpäin.

Puitten takaa näkyy taivas. Rungot ohittaen löydän sen. Nilkkojani hipaisevat kasvit eivät sido. Jalkani alla pehmeä sammal. Se työntää eteenpäin joustaen askeleeni alla.

Henkeen ottaa

Helle hengästyttää. Kykenen istumaan tuulettimen alla ja juomaan sitruuna soodaa. Ajatus sentään kulkee vaikka hitaanlaisesti. Odotan sadetta, joka saisi pölyn laskeutumaan.

Talon järjestyksen pitäisi muuttua mutta olen vasta puolessa välissä. Helle pysäytti minut kokonaan. Kun saan tavarat paikoilleen on pihan vuoro. Olemme Ukko Kullan kanssa aikatauluttaneet elokuun, saadaksemme vuosien urakan päätökseen. Heinäseipäitä petsataan mustiksi. Aitaa syntyy ja kasvitukia valmistuu. Pihassa on valmiina multakasa ja lähellä sorakasa. Tiedän homman vievän koko elokuun mutta olen onnellinen ajatuksesta. Saan vihdoinkin ympäristöni sellaiseen kuntoon, että voin katsella tyytyväisyyttä tuntien sitä. Näen muutakin kuin tekemättömiä töitä. Odotan pihani sisustamista. Keittiöpuutarhaa, tilan rajaamista, himmeleitä ja kattokruunuja. Ehkäpä omenapuun alle jotain mukavaa.

Syksyn suunnitelmia tehdään jo täysillä. Joulun tapahtumia sekä ensi vuoden helmikuun käsityö- ja sisustuspäiviä. Pohditaan ensi kesän musiikkitapahtumien yhteyteen käsityöläisten markkinoita. Aikataulu on aina vähintään puoli vuotta eteenpäin. Onkohan se ihan normaalia? Millaista olisi elää vain tässä hetkessä ilman kalenterin orjuutta? Päivä tai kaksi onnnistuu mutta miten olisi kuukausi tai vuosi? Alan ymmärtää välivuotta haikailevia.