maanantai 31. toukokuuta 2010

Viikkokatsaus

Kuvissa osa rakusavikurssin töistä. Isompi lintuhahmo lensi jo pesästä häälahjaksi, ennen kuin ehdin valokuvata sen. Työt on tehty "harjoitukseksi" lintuaihe lentää taas ja näissä töissä kokeilin muutamaa asiaa, joita haluan tehdä valmiimmaksi seuraavissa töissä. Kokeilin kahta eri savea, lasite oli valkoinen. Ihan puhtaasti harmitti yhden vadin pieni rikkoontuminen, varsinkin kun se tapahtui ennen raakapolttoa.

Koko viime viikko oli kaaosta. Töitä, kokouksia, uusia mahdollisuuksia kesäksi (mikä merkitsee lisää kaaosta) poikien juttuja, harkkoja, veljen häät, karannut naapurin koira, pari kissanpentua, suruja, iloja, sähköiskuja ja muutama sata kiloa IC-49 osia. Yhteen viikkoon mahtuu paljon. Tämä viikko ei paljon jää jälkeen tuosta viime viikosta. Lasten kevät juhlat osuvat tälle viikolle, on iltatoria, syntymäpäivää ja tulevan tapahtuman kokoustamista. Eipähän ehdi sammaloitumaan.

Esikoisen syntymäpäivät on nyt sitten mahdutettava vielä kalenteriin. Se taas tarkoittaa massiivista siivousta. Meillä kun ei talo pysy valokuvattavassa kunnossa siivousten välissä. Tänä aamunakin on ennen kukonlaulua imuroitu kiivaasti, jotta hiekka lattioilla ei leviäisi kaikkialle. Tosin kun kaikki olivat aamupalapöydässä ympäristö oli palautunut samaan tilaan missä se oli ennen imurointia. Monesti olen todennut sen, että teen mieluiten muuta kuin kuljen luuttu kädessä poikien ja koiran perässä. Kaaoksen määrä tuntuu olevan vakio.



Perjantai oli erityisen hätkähdyttävä päivä. Etsittiin naapurin koiraa joka onneksi löytyi, kuultiin surullisia uutisia ja husattiin paikasta toiseen. Kuopus järjesti sitten ihan erikoisen säikäyttävän loppunäytösen päivälle. Hän on oikea haka purkamaan kaiken ja tutkimaan esineiden sisuksia. Perjantainen purkaminen olisi saanut jäädä väliin. Niin lähellä oli ettei meillä olisi kuin kaksi poikaa. Hän oli löytänyt irrallisen pistorasian, purkanut sen ja tökännyt seinän pistorasiaan. Sähköisku ja shokki seurauksena. Kauhusta vapisevat vanhemmat, itkevät isot veljet ja onneksi pienet vahingot. Kivun ja shokin keskellä Pikku Ukko sanoi isälleen, ettei isä saa koskea ennenkuin sulake on pois päältä. En oikein tiennyt tuossa tilanteessa olisinko itkenyt vai naurannut. Onneksi meillä on kolme lasta ja kaikki nyt kunnossa. Lauantaina juhlittiin Pikku Ukon kummin ja poikien enon häitä. Onnettomuudesta ei näkynyt jälkeäkään.



sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Sunnuntai vierailu

Heräsin ennen kellon soittoa keskimmäisen ääneen. "Äiti koira on astunut kakkansa" Tarkoittaa suomeksi sitä, että koko lattia pinta-ala oli leimattu koiran buubbi tassu kuviolla. Ei muuten ole suosikki sisustuselementtini. Tänä sunnuntaina ennen kukonlaulua ja aamukahvia lattia on pesty laventelinhajuisella siivoussuihkeella.
Tässä kulutan aikaani nauttien sitä kahvia ja odottaen, että kello kulkisi eteenpäin. Lähden ajelemaan kohta ystäväni mökille. Kyseessä on lapsuudenystävä, niitä sellaisia joiden kanssa juttu jatkuu siitä mihin se viime kerralla jäi, vaikka aikaa olisi kulunut miten paljon tahansa edellisesta kerrasta. Tosin tämän ystävän kanssa olemme paitsi tunteneet ijät ja ajat, soittelemme välimatkasta huolimatta joka sunnuntai. Kameran otan mukaan jos vaikka ehtisin tallentaa pihapuuhia joita suunnittelimme tekevämme tänään. Toivottavasti se luvattu sade tulee vasta kotiin lähdettyäni. Ensi viikko on alkuviikosta työn täyteinen. Loppuviikolla on sitten sovittuja menoja. Jospa viikon päästä sunnuntaina saisi nukkua siihen asti kun haluaa. Taidan varustaa lapset jonkinlaisella hätätilanne pakkauksella. Siitä löytyisi apu joka tilanteeseen, jotta äitiä ei tarvitse kutsua, joka pulmaa selvittämään. Taitaa olla haavetta? No, sitähän minäkin.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Pavut maahan

Aamupäivä meni hujauksessa. Etsittiin sitä oikeaa kohtaa kuvaamiseen. Mietittiin miten kurotetaan varjojen täplittämällä tiellä aurinkoa kohti. Mielellään vähän irti maasta, tulevaisuuteen ponnahtaen. Unohtamatta "luonnollista" käsien asentoa, vatsan sisään vetoa ja tietysti pyyntöä käsitellä se alaleuka pienemmäksi. Yllättävän rento tilanne kuitenkin oli. Oli tietysti kivaa seuraa, nauru raikui pitkin pusikoita. Saldona vain yhdet unohtuneet kengät ensimmäiselle kuvauspaikalle. Jännityksellä odotamme nyt tuloksia.
Aurinko paistaa vielä kirkkaasti joten ajattelin laittaa kesäkukkani maahan. Kuvassa on osa istutettavista. Minulla on vielä liilojakin palkoja tekeviä papuja ja kirkkaan punaisia pensaskrasseja.

Olin kuvauksissa ystäväni kanssa. Kotimatkalla pysähdyimme jäätelölle. Juttelimme tulevaisuudesta ja haaveista. Mitä olemme oppineet tämän hankkeen aikana ja miten hyödyntää tulevaisuudessa oppejamme. Molempia kiehtoisi näyttelyiden jatkaminen vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Tuumimme, että olisi kiva dokumentoida näyttelyn ideointi, suunnittelu ja toteutus. Eräänlainen matkapäiväkirja.

Valokuvaan

Koko aamun olen puunannut ja vaihtanut vaatteita. Kampaajalle menen seuraavaksi. Näyttelyyn liittyen on vuorossa valokuvaus. Henkilökuva museon esittely seinälle. Olen miettinyt vaatteita ja koruja kuin paraskin stailisti. Kampaajan kanssa on pohdittu hiuksia ja tyyliä. Jos roikun kolme kuukautta museon seinällä haluan olla parhaimmillani. Vaikeus on vain se, että monen suomalaisen tapaan omakuvat eivät ole se kaikkein mukavin juttu. Olen kuitenkin päättänyt ottaa kaiken irti tästä jutusta. Musiikkia mukaan, pitkä pellavamekko, kansanomaiset jalkineet ja tukka häsäkkä. Kyllä minä tästä selviän, selviänhän varmasti.

perjantai 21. toukokuuta 2010

300 tekstiä

Merkkipaalun ohittessani ajattelin tehdä vähän erilaisen postauksen. Monesti mainitsemani näyttely syksyllä on vaatinut monenlaista kiemuraa. Yksi tälläinen oli oman tarinan kertominen. Näyttelyyn tuleva tarina on lyhyt. Sen näkevät muiden tarinoiden joukossa ne, jotka syksyn aikana Saarijärvenmuseolla käyvät. Sen pitemmän tarinan, joka on ollut aihiona tuota tekstiä hiottaessa, kerron teille nyt.Kirjoitin sen muistaakseni maaliskuun lopulla..
Olen käsityöläinen Äänekoskelta, Honkolan kylästä, pellon laidasta, metsän reunasta, mummon mökistä. Vaimo, kolmen pojan äiti,koiran emäntä,tytär,sisko,miniä,laajan suvun jäsen.
Vähitellen kädentaidot ovat ottaneet otteen arjestani. Ensin harrastus, sitten mahdollisuus toteuttaa itseään. Tänä päivänä kovaa työtä, joka on liukumassa enemmän ja enemmän opettamiseen.
Odotan tämän näyttelyn ideoimaa Metsolan väki "sarjaa" onnellisena ja innokkaana. Eläin- ja kasviaiheet, jotka ovat vielä alussa, nupulla, muuttuvat todeksi kesällä. Joulun elin pääni sisällä. Suunnittelin, en vielä uskaltanut laittaa mitään paperille. Vuoden alussa siirsin työn paperille ja avasin muille. Se oli pelottavaa. Työ, jonka ajattelin kertovan minusta "liikaa". Keväällä siirrän pääni sisällön ja paperille piirtämäni, kankaalle ja lasille, posliinille. Kesällä hion ja viimeistelen. Ajatukset saavat muodon. Metsolan väki tarjoaa toivoakseni samaa mielihyvää ja iloa muillekin kuin minulle. Kattaus ja koristeellisuus käsinmaalattuna siirtyy muiden "omaisuudeksi" syksyllä ja elää jouluun.
Mistä kaikki alkoi

Mummolassa pidettiin ompeluseuroja. Tuttuja naisia, joilla oli hienoja töitä käsissään. Istuttiin ringissä, puhuttiin. Isomummu Rauha Eveliina, mummu Aune, sukulaisia,naapureita. Puhe porisi, oli lämmintä ja turvallista. Välillä keskityttiin omaan työhön. Kun maalaan kangasta, joskus tuntuu, että ympärillä on "ompeluseura". Turvallinen rinki jossa voin toteuttaa itseäni. Jotain enemmän kuin tämä hetki. Tunnen sukupolvien ketjun, perityt kädentaidot.
Haluaisin korostaa onneani kun voin asua satumaisen kauniissa perinnemaisemassa. Peltojen reunassa, jossa näkee kevät kynnökset, kesän kasvun, syksyn viljavuuden kaikessa kullan värisessä loistossaan muuttumassa korjattuun sänkeen ja mustaan kynnökseen. Talvella lumen peitossa nukkuvat pellot, auringon valon sytyttämät kimaltavat lumikiteet koivukujalla.
Sukupolvien ketju. Se, että maa jää tänne kun meitä ei ole. Kun joutsenet lepäävät pellolla keväällä ja syksyllä. Peurat liikkuvat, auringon nousua tai laskua vasten, pellon yli. Kettu hyppää myyrän perään ruohikossa. Mäyrä lyllertää ojassa kohti kotiaan. Onneani lisää se, että voin tehdä jotain yksilöllistä käsilläni, niin kuin sukupolvet ennen minua. Opettaa osaamaani seuraaville. Elää arkea pienen mökin pihassa värjäten ja maalaten, samalla kuin mieheni puuhaa omiaan ja lapset leikkivät ulkona leikkejä joita on leikitty tuhansissa pihoissa eriaikoina. Joskus pieni on melkein liikaa, elämää suurempaa.



Metsän taika

Aamulla hämähäkin tekoset paljastuvat. Hauras ja luja. Olisipa mahdollista löytää tuo yhdistelmä omiin töihin. Sanoinakin ne tuntuvat ainutlaatuisilta. Hauras ja luja.

Ketunleipä kielellä. Lapsuuden maku. En malttanut olla maistamatta ja matkustin muistoihin.


Joskus vähän on enemmän. Muoto kertoo kaiken. Korte häviää kukinnassa mutta voi kuinka kaunis korte oli löytessäni sen pellon läheltä. Kun muistaisin katsoa tarkasti, niin löytäisin kätketyn.



Kameran linnssin läpi tavallisinkin muuttuu aarteeksi. Pienet nukkaiset lehdet. Mielenkiintoinen muoto, väri. Hopeaa ja vihreää.




Niin herkkä ja arka. Yksi kylmä yö eikä niitä ole. Kaikkea ei voi korjata, joskus vain aika antaa sadon. Mietin ystävääni ja nyrkkini puristuu kiinni. Niin hyvä ihminen ja rikottu. Halla voi olla toisen tuomio, pahat sanat.




torstai 20. toukokuuta 2010

käki kukkuu

Käki kukkuu kolmatta päivää. Lakkasin laskemasta tulevia vuosia jossain toisen päivän kohdalla.



Se soi ja soi

Havut uudistuvat. Katajan tuoksu leijaa auringon lämmittämässä ilmassa. Ikiaikainen, puhdistava ja vahva.

Koivun juurella varjossa. Ajatukset kulkevat menneeseen ja tulevaan. Riitävätkö voimani. Melkein kuulen kuinka mahla nousee puussa, selkäni kastuu runkoon nojatessani. Voisiko minussakin kevät vaikuttaa noin.


Avaan ikkunat ja ovet selälleen. Musiikki tulvii ulos. Istun kivellä ja seuraan kuinka lapset ja koira juoksevat ulos ja sisään. Kaikki ovat jotenkin kevään lumoissa. Poikaset eivät halua nukkua" Äiti on vielä valoisaa". Koira kirmaa lasten ympärillä ja kaikki kiihoittavat toisiaan liikkumaan nopeammin, ahnehtimaan elämää.
Kiveni tuntuu saarelta. Seuraan hivenen kateellisena nuoruutta ja voimaa. Äiti minussa iloitsee miten estottomasti lapset heittäytyvät hetkeen. Yhtään epäröimättä tai varomatta. Kuulen soiton virtaavan ikkunoista.



Jotain ikivanhaa liikkuu sisälläni. Korvani kuulevat sanat.
Ei päivien perijätä. Ei minusta, eipä liene, ei päivien perijätä, eikä kuun tähystäjätä, Otavaisen ottajata. Käänny päivänen salolla, pyöri kuu salon sisään, kule kuusikon tasalla, karkaja katajikkooon. Pilvet pääni pitävät, kädet tyhjeä tapaavi, eessäni pimeä pilvi, takani kirkas taivas. Käänny päivänen salolla.
Istun kivellä, joka on ollut paikallaan Kalevan synnyn aikaan. Pellot ympärilläni ovat satoja vuosia vanhoja. Selkäni takana kasvaa sata vuotta vanhaa metsää. Kaikki oli ennen minua ja kaikki on minun jälkeeni. Ehkäpä hyvinkin kaikki alkoi sotkan munasta. Noissa metsissä todella juoksee hiidenhirvi. Suuri metsän kuningas herää kevään ensi sulamisvesiin. Matkani joskus saattaa sielunlintu.



Kirpparikierros

Pieni venäläinen kuppi, kokoelman jatkoksi.

Hivenen erityyppinen lisä kokoelmaan.


Kiva rautalankakori kasvihuoneeseen.



Emalimuki aloittamaan uutta kokoelmaa.




Ihana emalinen tarjoilulautanen. Olin aivan täpinöissäni kun löysin lautasen. Kurkkukuvio oli niin täydellinen tulevaan tarkoitukseensa. Avomaankurkut ovat arvoisellaan alustalla tänä kesänä.




keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Valon voima

Metsään on suunnattava kulku kun mieltä painaa. Kameran linssin läpi maailma näyttää toiset kasvonsa. Löysin läheltä sadun ja unelman. Pääni täyttyy tulevasta.

Miksi etsisin innoittajaa maailman humusta, kun sen löydän heti kotioven suljettuani. Metsä sulkee minut syliinsä.


Pehmeä sammal on parempi kuin mikään hienoin marmori. Valo tuo kimaltavat timantit pehmeälle pedille.


Aurinko löytyy takapihan kukkapenkistä. Sen loisteessa voi nauttia valosta tarvitsematta miettiä palamista.




Pihapuuni suojaa minua ja se kukkii niin kauniisti. Sen alla olen turvassa.




maanantai 17. toukokuuta 2010

Vihertää

Kaikki vihertää. Hitaasti alkanut kevät on täydessä vauhdissa.
Lauantaina vietin päivän tehden savitöitä raakapolttoa varten. Kahden viikon kuluttua on vuorossa lasitus ja rakupoltto. Samana viikonloppuna on veljeni hääateria ja Ukko Kullan issikan osajahtaus, joten aikataulut on edelleen tarpeen. Ukko Kulta käy hakemassa moottoripyöränosia useita kymmeniä kiloja, joten kaaoksen hallinta jatkuu Turkoosissa talossa.
Tänään päivään kuuluu asioiden hoitoa, muffinsien leipomista jalispeliin. Keskimmäisellä on kotipeli, joten kioskin tädiksi muuttuminen kuuluu päivää. Viime perjantaina sain iltatorimainokset, joten niiden levittäminen on tämän päivän hommia. Haaveilemani aikatauluttomuus ei oikein tunnu onnistuvan. Tällä viikolla tuntuu joka päivälle olevan joku hoidettava asia, itseasiassa useampikin.
Kaiken touhotuksen lomassa on sovittu ensi vuoden asioita. Perjantaina sovin posliininmaalausryhmän näyttelyn ensi maaliskuulle. Kyseessä on lastenryhmä. Ensi talvena suunnittelemme näyttelyyn tulevat työt ja teeman. Tarkoitus on nimenomaan antaa lapsille mahdollisuus tehdä töitä joiden aiheet ovat heidän itsensä suosikkeja.
Ihan pelkkää juhlaa tuon iltatoritoiminnan järjestäminen ei ole. Viime torstain vietin puhelimessa. Pienessä kaupungissa jutut tuntuvat muuttuvan ja vääntyvän vaikka miten. Luulimme hoitaneemme asioita fiksusti, luulo ei ole tiedon väärtti. Kun ryhdyimme puuhaan niin ajattelimme iltatorin tuovan iloa vähän kaikille. Torin yrittäjälle asiakkaiden muodossa. Urheiluseuralle torimaksujen muodossa. Kaupunkilaisille kesäisenä olohuoneena. Lomalaisille mukavana tapana tutustua kaupunkiin. Yhteisöille ja yksityisille mahdollisuuden varainhankintaan. Kaupungin yrittäjille asiakasvirtana. Kaupungin imagolle kohottajana ym. Alussa otimme yhteyttä kaupunkiin lupaasioissa, torin grilliyrittäjään yhteistyön merkeissä ja torimaksut keräävään urheiluseuraan. Asiat hoituivat hienosti, vähän liiankin jouheasti. Viime maanantaina tuli sähköposti, joka vilautti vihreää kaupungin taholta ja lupasi virkamiespäätöksen seuraavana päivänä. Keskiviikkona saimme virallisen päätöksen. Torstaina soi puhelin ja minulle kerrottiin , että tiistaina yhteistyökumppanimme luona oli käynyt "hyvää" tarkoittavia ihmisiä kertomassa miten torille tulee kilpailevaa toimintaa. Onneksi minulle soitettiin koska juttu oli täyttä soopaa. Asia saatiin puhuttua ja oikaistua mutta taas törmäsimme asiaan, joka valitettavasti tuntuu olevan kaupungissamme enemmän sääntö kuin poikkeus, perättömiin puheisiin ja suoranaiseen kateuteen. Asian selvitettyämme totesimme jutun olevan tasoa; karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Juttu kyllä vahvisti valitettavasti sen, että pitää vahvasti miettiä missä jaksaa olla mukana. Pienen raon ottaminen tähän kaupunkiin on aina välillä paikallaan. Ilmankos minä haahuilen mielelläni viereisissä kunnissa.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kesä kerralla

Meille taisi saapua tämän päivän aikana kerralla kesä. Nurmikko on ihanan vihreä ja tulppaanin lehdet ovat nousseet maasta päivän aikana kymmenen senttiä. Uskomatonta. Eilen vaeltelin harmaissa huopa aamutossuissa ja nyt pitäisi löytää sandaalit. Ulkona miesväki sai issikan käyntiin ja kokeilee pihatiellä ajopeliä. Pärinä on kuin elokuvissa ja sininen savu leijaa talon ympärillä. Leveämpiä hymyjä en ole miehenpuolikkailla nähnyt.
Olen itse hoidellut pikku tehtäviä muutaman päivän. Työnäytös vei yhden päivän, syntyi yksi malli työnimeltään "Hummani hei". Posliinilehti ilmestyi ja työni oli yhdellä sivulla. Muutamaan tapahtumaan tuli kutsu. Iltatorin tiimoilta on kokoustettu. Yhdestä lehdestä soitettiin ja kyseltiin toriin liittyviä asioita. Eräs valokuvaaja soitti ja kysyi saisiko kuvata minua työssä. Kaiken kaikkiaan vauhti jatkuu, mukavalla tavalla.
Ensi lauantaina menen rakukurssille. Saamme tehdä 1-3 työtä. Täytyy pohtia jo valmiiksi tuota työtä. Haluaisin tehdä jotain sellaista, joka sopisi nyt kotiimme. Olen odottanut kurssia jo kauan. Rakutöitä olen tehnyt ennenkin, joten se helpottaa suunnitelman tekoa.
Huomisen vietän kesää tehden. Pihassa on yhtä ja toista siivottavaa. Jospa sitä saisi kuviakin kasvien alkuun lähdöstä. Varsinkin kun minulla on muutama aarre. Sitruunatimjami ja suklaaminttu ovat aivan ihania.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Vauhdin hurmaa


Pikku Ukko on toipunut vatsataudistaan. Pienellä miehellä otti tauti kuusi päivää. Pakkollinen rauhoittuminen noin moneksi päiväksi takasi eiliselle sellaisen vauhdin, että vähempikin olisi riittänyt. Mönkijä kelpasi IC:tä odotellessa. Nyt kysellään kuinka monta nukkumista on lauantaihin. Pojat kuopivat jo lähtökuopissaan. Enoa odotetaan kärryn kanssa, jotta päästään IC:n hakuun.
Ajattelin hakea vähän kukkamultaa, jotta saan istutettua värinokkoset isompiin astioihin sisällä. Meillä on kyllä vielä niin kylmää, ettei ulos voi istuttaa mitään. Haudoille vien vähän kylmän kestäviä orvokkeja ja murattia. Paikallinen Plantagen mainostaa muratteja kuuden boxeissa. Niitä voisi istuttaa valumaan kirjavalehtisen maahumalan kanssa istutuksien reunoille. Samaan ruukkuun punaisen ja vihreän kirjavia värinokkosia sekä keskelle tumman liilan väriset palot kasvattavia papuja. Kaikki vain ovat niin arkoja, etten todellakaan vielä voi kuin haaveilla istutuksista.
Kesätori hankkeemme tuntuu etenevän vähitellen. Toivomme sen olevan auki joka toinen torstai klo 16.00-19.00. Loppumisaikaa voisi venyttää sään ja liikkeellä olevien ihmisten mukaan. Suunnitelmissa on aloittaa 20.5, tuolla aikataululla välttäisimme koulujen loppumiset ja juhannukset. Tarvitsemme vielä yhden toimijan kanssa yhteisymmärryksen, sen jälkeen toive toteutuu.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Pyörät pyörivät

Opetus on takana päin. Keho ja mieli on tottunut niin hurjaan pyöritykseen ettei rauhoittuminen ole kovinkaan helppoa. Tällä viikolla on perjantaina työnäytösten pitoa, kuopuksen kouluun tutustuminen ja muuta pientä. Minulle jää omaakin aikaa mutta vielä en osaa löysätä ja nauttia siitä. Vaatii talven jälkeen pari viikkoa, jotta elämä tasaantuu.Vähitellen sitä ryhtyy vilkuilemaan tavallisia ulkopuuhia ja kodin nurkkia, jotka vaativat järjestystä. Mieli ja keho rauhoittuvat kesäaikaan, jonka rytmi on aivan toinen kuin talven. Illallakin ehtii olla kotona ja istua portaalla katselemassa luonnon kulkua kohti kesää.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Pakko paljastaa



Ruosteista rakkautta. IC tulee kotiin ensi lauantaina. Talon miespuoliset hymyilevät mielipuolisesti. Lauantaista lähtien tiedän mistä heidät kaikki löytää. Oman sivuvaunun vierestä autotallista. Nyt kun löytäminen ei tuota ongelmia, heidän taloon saamisensa voi olla ongelma. Kesälomamme on sitten sijoitettu sivuvaunuun. Voin siis keskittyä pihan hoitoon ja taimien paapomiseen.



Pienet tontut ne piilossa pysyy....

Kevätnäyttelyn tontut on tehty kierrätysmateriaalista. Villapaidat ja sähköjohdot ovat saaneet uuden muodon.

Tällä vesisateella pienet tontut ymmärtävät pysyä piilossa. Saunan hämärässä tai uunin päällä.

Sateinen sunnuntai

Sade on piiskannut meitä koko vapun. Kuuntelin pisarointia aamulla. Ääni on lohdullinen, tuo mieleen lapsuuden mökkipäivät. Sateen sattuessa luin ja kuuntelin sateen ääntä. Eilinen meni sänkyssä sadetta kuunnellessa, lukien. Tänä aamuna olen uskaltanut kokeilumielessä keittää kahvia. Kohta poikien kanssa nautimme aamupalan pitkän kaavan mukaan. Juttelemme ja nautimme kiireettömyydestä.
Pikku Ukko on nukkunut välissämme alakerrassa sairastaessaan. Eilen illalla hän puhui itsensä vielä yhdeksi yöksi viereemme. Hauraan näköinen pitkän vaalean tukan omaava lapsukainen katsoi minua. Hän aloitti kertoen miten vähän hän on vienyt keskellä tilaa, eikä ole potkinut tai töninyt Ukko Kultaa tai minua. Pohjustuksen jälkeen hän kertoi unelmastaan, kaikki kolme nukahtaisivat yhtä aikaa. Käsi poskella hän totesi etteiväthän kaikki unelmat toteudu. Tämän unelman me toteutimme.
Iltapäivällä pakkaudumme autoon ja ajelemme vanhan kyläkoulun pihaan. Käymme katsastamassa uutta perheenjäsentä. Vihreä IC-49 odottaa meitä. Kaveri on vuodelta -57. Ukko Kulta on odottanut tätä päivää jo kolmisen viikkoa. Nyt odotus palkitaan.
Ajattelimme piipahtaa kotimatkalla syömässä seudun suurimmat munkit. Sattuneesta syystä meillä kun ei leivottu vapuksi.