sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Suorastaan liian kivaa

Poikaset kirmasivat ulos. Satelee hiljalleen jotain, jonka voi hyvällä tahdolla tulkita lumeksi. He kuitenkin aikovat olla lumisotaa, tietysti jotain, jossa nahistellaan. Tänä viikonloppuna on tuntunut taas hillitsemätön poikaenergia, joka kolkassa taloa. Tällä hetkellä on kyllä suorastaan peloittavan rauhallista.

Teen paperitöitä, tuntien päiväkirjat pitää palauttaa ensi viikolla ja matkalaskut täyttää. Olen yrittänyt kohottaa työnteon arjen ylle, kääriytymällä mummon tekemään peitteeseen. Takassa on tuli ja kynttilät on viritetty pöydille. Vieno vanilijantuoksu leijailee ympäri taloa, kardemummakahvi ja torttu tekevät hetkestä melkein ylellisen. Mikäs tässä on töitä tehdessä.
Iltapäivällä tulee elokuva, Jumalaiset jajasiskot, jonka aion katsoa. Kirja teki vaikutuksen, joten ajattelin ottaa riskin ja katsoa elokuvan. Yleensä kyllä petyn elokuva versioon. Kirjat kun koskettavat usein syvemmältä ja tälläinen hyvän mielikuvituksen omaava luo lukiessaan mielikuvan kirjan henkilöistä, jotka elokuvissa ovat yleensä haaleita versioita alkuperäisistä. Leon Uriksen kirjaan Exodus uppouduin niin, että elokuvista jouduin poistumaan kesken. Elokuva oli aivan liian erillainen versio.
Joulu tulee lähemmäksi, enkä voi unohtaa töiden tekemistä sunnuntainakaan vaikka yritän lievittää asiaa ympäristöllä. Elokuvan aikana teen pieniä käsintehtäviä työvaiheita, niin hommat edistyvät ja mitäs tässä valittamaan, työympäristö on suorastaan mahtava. Oikein leppoisaa sunnuntaita kaikille.

lauantai 29. marraskuuta 2008

Koulun myyjäiset

Kävin ensimmäistä kertaa poikien koulun joulumyyjäisissä. Olen onnistunut olemaan tavallisesti töissä tähän aikaan. Koululla pidetään joka vuosi myyjäiset joihin oppilaat ja kyläyhdistys panostavat. Tarjolla on leivonnaisia ja muuta pientä. Oli outoa olla tapahtumassa asiakkaana, voisin kyllä oppia pitämään tuollaisesta. Tapasin kiireettömästi muita vanhempia, join kahvia, vaeltelin käytävillä ilman kiireen häivääkään. Ostin kaikenlaista pientä sekä tein löydön. Kummi tyttö saa kaikkien aikojen joululahjan. Hevonen heppahullulle. Etsin vielä tarpeeksi suuren laatikon suojaamaan lahjaa ja mietin paketoinnin kohdalleen, ehkäpä jotain itsepainettua paperia. Laatikon sisälle tumman ruskeaa silkkipaperia ja hevonen aseteltuna niiden päälle.

Pikku Ukko sai kirpparipöydästä pienen koiran. Metrilaku taas on isompien poikien herkku. Kaikista parasta äidistä oli yhteisöllisyys. Suorastaan nauratti kun kaikki kolmosluokan pojat tulivat heti pihalle päästyäni kertomaan arpajaisristeilyn menneen. Kaikki olivat yhtä onnellisia kuin voittaja, voittajan äidin ja isän onnesta en ole niin varma. Poislähtijät pysähtyivät pihaan nauttimaan joka vuotuisen perinteen mukaan muurinpohjaletut.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Hyvää viikonloppua

Löysin halppis myymälästä täsmälleen samanlaisia ja samankokoisia karamellitankoja kuin Pentikin valikoimissa on. Suunnittelen antavani joulukukan asemasta kynttilöitä, yllä kuvatulla tavalla. Väreinä hivenen uutta ja vanhaa. Teen useampia värikokeiluja ja laittelen sitten kuvia niistä.

Kirpparilöydöt pistän palasiksi ja ne pääsevät piristämään pieniä osin käsin maalattuja avaimenperiä. Niinpä, joulu lähestyy ja työt lisääntyy.
Loskasta huolimatta piristävää viikonlopun alkua.

torstai 27. marraskuuta 2008

Oranssia voimaa

Vanhuus ei tule yksin, ranteitani on alkanut kolottaa. Teen niin paljon käsilläni että iltaisin on alkanut kolotus vaivata. Ilmiö on tuttu aikaisemmilta joulun alusviikoilta. Olen tehnyt useammat ranteen lämmittimet, nyt puikoilla on Drops Alpaca langasta luksusversiot, 100% alpakkaa. Aivan ihana lanka, pehmeä, lämmin, ohut ja aivan mahtava neuloa.

Illalla kun lämmitän takkaa, ajattelin virittää itseäni sisustuksen sekä joulun maailmaan. Vilkaisin vähän ja jälkiruokaohjeet näyttivät lupaavilta. Itseäni viehätti vanhassa kahvikupissa tarjoiltu vadelma-suklaa vaahto. Nam. Tiedän jälkikasvun suorastaan kiljuvan riemusta (kiljuminen on meillä suosittu tunteiden ilmaisukeino asiassa kuin asiassa) jos kokeilen ohjeita ennen joulua.


Ennen joulua herkkujen tilalla ovat uskomattoman väriset piristyspommit. Mandariinien maku ja väri ovat nyt kohdallaan. Paras sisustus elementti.


keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Valoa kaamokseen

Maan läheiset värit ovat mukava tausta kasvin kirkkaalle vihreälle, sitruunan tuoksu raikastaa huoneen.

Keittiöön löytyi pitkän harkinnan jälkeen alumiiniset suuret valaisimet. Mietin vaikka mitä ripustuksia ja päädyin siihen, että vihreä tehosteväri yhdessä seinässä sekä värikkäät pikku esineet ovat jo niin eläviä, ettei valaisimen tarvitse olla erikoinen. Tosin lamput ovat suuria ja niitä on tuplasti. Siinä se juju, jota suosin muutenkin sisustuksessa.
Meillä sataa lunta, onneksi. Sää ,jota on ennustettu, ei oikein innosta. Harmittaa kuitenkin se, etten pääse illan hanketapaamiseen, on kansalaisopiston tuntien pito. Itse opettaminen on kivaa, varsinkin tänään, teemme kokeiluja lystereillä posliinin pinnalle. Palaverissa vain olisi ollut minua kiinnostavia asioita. No, aina ei voi onnistua.
Kaivelen vielä ennen tunneille lähtöä esiin valmiiksi värjättyjä kankaita , ne pitää silittää. Viikonloppuna sitten leikkaan ja maalaan ja ompelen. Ensi viikolla näette mitä.


tiistai 25. marraskuuta 2008

Haave

Minä olen haaveillut kiurujen yö tapetista. Syksyllä toteutin haaveeni. Ihailen valkoseinäisessä olohuoneessa kahden vuodan levyistä tapettikaistaletta. Aina ei tarvita suuria ponnistuksia haaveen toteutukseen.

Vanhat, Ukko kullan ukin keräämät laatikot nostimme kunniapaikalle. Laatikot palvelivat aiemmin naulalaatikoina, nyt vaihtuvan esinenäyttelyn taustana.

Sulassa sovussa hauen luut, massa sydän, lasten kahvikaluston osat ja luusta kaiverrettu sormus. Jouluksi etsin jotain muuta laatikoita koristamaan. Tapetin sininen ja laatikoiden patinoitunut ruskea ovat täydellinen pari.
Laitoin herättyäni kahvin tippumaan, pojat virittivät monopoli pelin ennen kouluun lähtöä. Kuuntelen pelin ääniä kun kirjoitan. Kerään voimia kaivaakseni auton lumen alta. Aamun opetan, välissä käyn hakemassa pojat koulusta ja ruuan kaupasta, illaksi opettamaan.
Voimia saan ihanan lumisesta maisemasta ja ulkona valaisevista lyhdyistä.


maanantai 24. marraskuuta 2008

Taidetoimikunnan tukemana

Blogitauon aikana munaklubimme on ottanut askeleen painoteknisellä tiellä. Keski-Suomen taidetoimikunta tuki taidekalenterimme julkaisemista. Kuudesta munaklubilaisestamme jokainen otti kaksi kuvaa, niin meillä on sitten ensi vuoden jokaiselle kuukaudelle malleja pisanka maalaukseen.

Pisanka maalauksesta on tullut enemmän kuin harrastus. Kulttuuri foorumin kautta meillä on yhteistyökumppani venäjällä. He järjestävät festivaaleja, teemana alkuperäiskansojen käsityöt ja kulttuuri. Kevät menee aiheisiin perehtyessä.

Talvi tuli

Aika kuluu, parantaa ja vie eteenpäin. Olen saattanut läheisen tuon puoleisiin. Perheenä olemme lähteneet kulkemaan kohti arkea. Pikku hiljaa olemme tapetoineet seinää, sytyttäneet kynttilöitä pimeään ja lohduttaneet toisiamme.
Huomaamattani olen tehnyt työni, hoitanut kotia ja perhettä, sisustuskin on saanut uusia tuulia. Tuntuu hyvältä hiljalleen tehdä niitä töitä, joita ei ole aiemmin ehtinyt. Keittiöön löytyneet lamput, tuoksupelakuun uusi ruukku sekä vanhat naulalaatikot seinällä ilahduttavat arkea. Jouluun valmistautuminen on saamassa minut valtaansa. Suunnittelen vakavasti joulukortti tehtaan pystyyn polkaisemista. Kynttilät palavat joka päivä.
Oli hyvä päätös rauhoittua, perua kaikki turha ja kokea kiireettömästi nämä muutamat viikot. Tuntuu, että voin hyvillä mielin kulkea kohti lunta ja pimeyttä, minulla on voimia jatkaa töitäni. Kiitos kaikille voimia toivottaneille, nyt minulla alkaa taas olla virtaa. Turkoosissa talossa alkaa tapahtua.
Olen lähdössä kokoukseen, jossa lyödään lukkoon viimeisiä asioita Wanhan aseman joulu tapahtumaan. Sinisen huoneen Hanne saa sähköpostia lähiaikoina. Haen painosta mainosjulisteet, joten tässä sitä taas mennään.
Oikein aurinkoista ja lumista viikkoa kaikille. Menkää tekemään lumienkeleitä, se on ihanaa.